Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen; Avajaispuhe Latino show -tanssitapahtuma Elmolassa

Kynästä, tiistaina 10.09.2019

Hyvät tanssiystävät,

Haluan toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi Lopelle Elmolaan.

Olemme äärimmäisen iloisia, että tämä tapahtuma löysi uuden kodin täältä Lopelta.

Kun Tero Laakso otti aikanaan yhteyttä ja kysyi olisiko Loppi tällaisesta kiinnostunut niin en tainnut hetkeäkään miettiä, kun jo vastasin, että totta kai – tervetuloa!

Kaksi kertaa Tanssi vieköön -messutapahtuma yhteydessä järjestetty tapahtuma löysi näin uuden kodin pikavauhtia. Tarkoitus on, että tästä tulee perinne Lopelle ja tapahtuma on Lopella ensi kesänäkin. Mutta sitä ennen tanssitaan tämä päivä pois alta.

Mukana tänään täällä Elmolassa Latino show’n parissa on yli 120 tanssijaa. Ja on ilo nähdä, että varsinkin yli 30-vuotiaiden osallistujien määrä kasvaa vuosittain.

Iloinen olen Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtajana myös siitä, että mukaan on saatu myös erityisryhmille oma sarja. Myös teidän kilpailutoiminta on lähtenyt hienosti liikkeelle.

Tutustuin hieman itse myös Latino showhun. Enkä sen jälkeen yhtään ihmettele, että se kasvattaa suosiotaan koko ajan. Showtanssia, latinalaisen Amerikan tanssia, sambaa, cha-chaata, rumbaa, paso doblea ja jivea, rytmejä ja paljon tunnetta. Punaisena lanka a se, että liikkeen pääpainon tulee säilyä latinalaistyyppisessä liikekielessä.

Tanssii tähtien kanssa on tuonut tanssin meidän kaikkien olohuoneisiin. Niin se tekee tänäkin syksynä.

Toivon, että teillä kaikilla on täällä Lopella erityisen mukava päivä ja hieno tapahtuma.

Tero on tehnyt joukkoineen valtavan työn. Hänelle kuuluu iso kiitos ja nyt myös raikuvat aplpdit.

Olen saanut toimia myös rakkaan kotikuntani Lopen valtuuston puheenjohtajana. Ja itse itselleni ottamin valtuuksin olen ottanut oikeudekseni erityisissä tilanteissa antaa luvan olla hetken vain Lopen uupuneita.

Sen luvan annan tänään Terolle ja teille kaikille tanssijoille. Tämän päivän jälkeen nostakaa korot kohti kattoa ja olkaa hetki siis ihan vain Lopen Uupuneita.

Mutta sitä ennen. Upeaa tanssin juhlaa ja kilpailua teille!

Kommentit