”Valko-Venäjä puskee tuhansien ihmisten joukkoa kohti rajaa.”
Tämä oli Ylen otsikko eilen 8.11.2021. Vastaavia otsikoita ja uutisia ovat Euroopan mediat nyt täynnä. Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenka käyttää ihmisiä julmalla tavalla hyväkseen ja osana painostustaan Eurooppaa kohtaan. Aseistautuneet valkovenäläissotilaat saattavat pakolla lähinnä Lähi-
Idästä ja Afrikasta kotoisin olevia siirtolaisia rajalle. Mediat ovat kertoneet myös julmasta kohtelusta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Valko-Venäjällä on rajan yli valmiina siirtymään jopa yli 10 000 siirtolaista. Kyse on aiemmin Venäjänkin käyttämästä hybridisodan muodosta.
Paine on tällä hetkellä kovin Puolan rajalla. Mutta jo elokuussa myös Latvia julisti omalle Valko-Venäjän vastaiselle rajalleen poikkeustilan ja ryhtyi rakentamaan metalliaitaa rajalle. Nyt Puolan johdosta on todettu, että Valko-Venäjä halunnee aiheuttaa tai hakee rajalle kunnon yhteenottoa ja välikohtausta. Tavoitteena lienee saada myös uhreja. Tilanne EU:n Valko-Venäjän ulkorajalla on siis jo kriittinen ja kriisiytymässä. Tilanne tulee pikaisesti saada hallintaan ja EU:n antaa kaikki tuki toiminnan kohteiksi joutuneille jäsenmailleen.
Mutta samaan aikaan pitää kysyä, että onko meillä mahdollisuus sulkea oma EU:n ulkorajamme? Onko tämä mahdollista edes rajanylityspaikkojen osalta? Puhumattakaan pitkän maarajan osalta vasten Venäjää. Meidän maaraja suhteessa Venäjään on Euroopan unionin ulkoraja ja myös pisin ulkoraja. On vain ajankysymys milloin Venäjä käyttää seuraavan kerran tätä hybridivaikuttamisen keinoa EU:ta vastaan meidän kautta. Tai jopa meitä vastaan.
Kysymys kuuluukin, että onko maamme poikkeusolojen valmiuslaki nyt ajantasainen suhteessa hybridiuhkiin? Pystytäänkö sillä vastaamaan normaaliolojen poikkeustilanteisiin tai erilaisiin häiriöihin mukaan lukien rajaturvallisuutenne vakavatkin häiriöt?
Jätimmekin kollegani kansanedustaja Heikki Vestmanin (kok) johdolla nyt pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselle esityksen, minkä myötä lainsäädäntöämme päivitettäisiin tällaisten tilanteiden varalle niin, että EU:n ulkorajamme voitaisiin sulkea tilapäisesti turvapaikanhakijoilta. Esityksemme tavoitteena siis olisi varmistaa maamme kansallinen turvallisuus ja yleinen järjestys mm. silloin kun maatamme kohtaan kohdistuisi laajamittaista siirtolaisten tuontia ja sitä käytettäisiin meitä vastaan ns. hybridivaikuttamisessa.
Esityksemme kokonaisuudessaan tässä: Kirjallinen kysymys KK 604/2021 vp: Kirjallinen kysymys laajamittaisen maahantulon torjunnasta.
Vestmanin sanoin:
”Laissa on yhä siirtolaisaallon mentävä aukko”
Uusi eduskuntaviikko käyntiin tänään työvaliokunnan kokouksella. Esittelin vaihtoehtobudjettiamme puoluejohdollemme. Nyt jo takana Veikkauksen hallintoneuvosto ja seuraavaksi sitten puolustusvaliokuntaan. Normipäivä.
…
Kello 21.30 ja kotona.
Päivän aikana keskustelu maamme itärajan turvallisuudesta on kiihtynyt. Meidän tekemä esitys on saanut tukea myös hallituspuolueiden riveistä. Nyt odotammekin, että koska pääministeri Sanna Marin kommentoi tätä itärajan sulkemismahdollisuutta kriittisissä tilanteissa. On vaikea ymmärtää, että miksi tässäkin asiassa pääministeri on hipihiljaa? Tähän ei sitten voida enää reagoida, kun rajamme yli alkaa tulla väkeä Venäjän painostamana.
Tänään puolueemme puheenjohtaja Petteri Orpo myös vahvisti viestiämme ja totesi Verkkouutisille, että ”turvapaikkahakemusten vastaanottamisen keskeyttäminen pitäisi tehdä mahdolliseksi tilanteessa, jossa kansallinen turvallisuus on uhattuna”. Petterin viesti oli paljon puhuva ja täydennyt tyhjentävä:
”Säätäisikö hallitus tarvittavan lain vasta, kun rajalle jo tullaan?”
Tämä asia on nyt akuutti ja kiireellinen. Asia on varmasti tämän viikon puhutuin ja tulemme lisäämään painetta Marinin hallitukselle, että itärajamme rajaturvallisuutta vahvistetaan.
…
Onnea Jukka Rintala – 45. juhlavuosi jatkuu upealla näyttelyllä Annankadulla
Töiden jälkeen tänään kävin taitelija Jukka Rintalan uuden taidenäyttelyn avajaisissa ARS Longa Galleriassa. Rintalan ura alkoi 45 vuotta sitten ja sen jälkeen hän on tehnyt muodin ja taiteen parissa paljon ja monenlaista. Kesällä kävimme katsomassa juhlanäyttelyn Savonlinnassa ja tänään juhlavuosi sai jatkoa uuden taiteen näyttelyllä Helsingin Annankadulla.
Jukka esitteli upean näyttelyn ja ehkä koskettavin – ainakin hetkenä – oli se, kun hän kertoi ystävänsä Kirsti Paakkasen menehtymisestä ja siitä miten seuraavana aamuna syntyi taulu Kirstin muistoksi. Upea teko ystävältä ystävälle.
Mutta käykäähän katsomassa upea myyntinäyttely. Jukan silveltimen jälki on ainutlaatuinen ja tauluissa muuttuva tunnelma joka hetki taidokkaasti vangittuna.
…
Nyt kello jo paljon. Takana kokousrumba, mutta myös Yle Svenskan haastattelu Ilmavoimien HX-hankkeesta. Hankinta näyttää vakavasti politisoituvan SDP:n muutamien toimijoiden toimesta. Toivottavasti vastuullisuus voittaa. Ja asiantuntijuus.