”Olemme menettäneet myös kyvyn olla kova kovaa vastaan.”
Näin totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö HS:ssä 9.11.2021 kommentoidessaan Valko-Venäjän ja EU:n ulkorajan tapahtumia. Valko-Venäjä härnääkin taitavasti EU:ta juuri siitä herkimmästä kohdasta. EU:lla on kansainväkinen velvoite laskea alueelleen ihminen, joka tulee rajalle ja pyytää turvapaikkaa. Eli käytännössä EU:n ulkorajalla toimitaan tällä hetkellä vastoin näiden kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Toki siksi, että tiedämme. että toiminnan taustalla on diktatuuri ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös Venäjän siunaus. Valittu menettely ei siis ole sattumanvarainen vaan ennemminkin tarkkaa harkittu.
Valko-Venäjä ja Venäjä haluavat saada EU:n kiemurtelemaan kansainvälisten sopimusten ympärillä. Tavoite on saada näyttämään EU kaksinaismoralistiselta, joka kritisoi tapahtumia toisten tehdessä, mutta tekee itse samaa tosipaikan tullen. Juoni on pirullinen ja siksi siihen pitääkin nyt puuttua. Viaottomat ihmiset ovat diktaattoreille vain pelinappuloita. Presidentti Niinistö totesikin minusta samaisessa haastattelussaan hyvin, että…
”Tässä voidaan ajautua maailmaan, jossa järjestelmän sietokyky omiin tappioihin tulee aika ratkaisevaan asemaan. Autoritaarisilla järjestelmillä on uskomaton sietokyky kohdella omiaan vaikka kuinka tylysti verrattuna siihen, mitä läntisillä demokratioilla on. Se on valtavan vakava ase.” ja jatkoi…
”Olen miettinyt sitä dilemmaa, jonka liberaali demokratia tällä hetkellä kohtaa. Se on se, että olemme tavallaan menettäneet kyvyn olla kova – mikä on tietysti hyvä – mutta olemme menettäneet myös kyvyn olla kova kovaa vastaan. Silloin juuri tämän tapainen toiminta, mitä Puolan rajalla tapahtuu, oikein kulminoituu”.
Tätä samaa problematiikkaa EU on kohdannut aiemmin. Omatuntoamme on koeteltu ja koetallaan jatkossakin. Vastaavia piirteitä oli jo Venjään toiminnassa meidän pohjoisella Venäjän rajallamme 2015 ja kaksinaismoralistisia piirteitä sai Turkkikin EU:lta aikaan vuonna 2016. Tehtiin sopimus, että Turkki pitää siirtolaiset omalla alueellaan ja saa siitä EU:lta rahaa.
Viattomista ihmisiä käytetään nyt Valko-Venäjän toimesta julmasti hyväksi. EU:n ei tule tätä hyväksyä eikä mahdollistaa ja siksi ulkorajojen valvontaa pitää pystyä vahvistamaan. Voi hyvin olla tarpeen, että tällaisten maiden vastaiset rajat tulee varustaa toimivalla valvonnalla ja sulkemisella. Kysymys kuuluu, että mitä muuta nämä maat voivat lähettää ja siirtää rajansa yli EU:n puolelle? Ja mitä sieltä on jo tullut? Huomaamatta, pyytämättä ja yllättäen.
Ja pitää myös tunnistaa rajoilta tällainen ”ihmiskauppa”, ihmisten hyväksikäyttö ja hybridivaikuttaminen ja sulkea siltä ovet.
Isoja asioita ja itäpuolen naapurit koettelevat nyt EU:n sietokykyä, kestävyyttä ja yhtenäisyyttä.
….
Klo 18.08
Kyselytunti jätti enemmän avoimia kysymyksiä, kuin antoi vastauksia –
Maamme rajoilla ei ole oikeutta keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottamista
Eduskunnan kyselytunti oli tänään hämmentävä. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus kiemurteli kummasti kaikkien ministerin toimesta ja vastauksia ei saatu. Maamme nykyinen voimassa oleva lainsäädäntö ei nimittäin nyt anna oikeutta keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottamista edes tällaisissa tilanteissa millaisen kohteeksi Puola on nyt Valko-Venäjän toimesta joutunut. Eli meidän tulee ottaa vastaan kaikki turvapaikkahakemukset vaikka niiden hakijat olisivat tällaisen hybridihyökkäyksen uhreja. Tähän me vaadimme tänäänkin kyselytunnilla lainsäädäntömuutosta, mutta
sitä ei ministerit selvästi luvanneet. Ovi siis jätettiin auki ja on vain ajankysymys, kun vastaavat tapahtumat siirtyvät Puolasta Baltiaan ja ehkä myös meidän pitkälle itärajalle.
Ja siis…
Ei arvon hallitus tällaista lainsäädännön aukkoa saada korjattua silloin, kun rajalla on jo bussilasteittain hybridivaikuttamisen ajamana ihmisiä. Tämä lainsäädäntömuutos pitää tehdä nyt.
Asiasta on myös tulossa eduskunnan käsittelyyn välikysymys ja pakko todeta itsekin, että ei tässäkään asiassa kyllä Marinin hallitus näytä luottamusta ainakaan teoillaan ansaitsevan.