”Gripeniä lobataan vahvasti hallituspuolueissa – hävittäjävalinta on politisoitumassa”
Näin kirjoitti eilen 9.11.2021 Iltalehti. Lehti kertoi miten hallituspuolueiden riveissä on lähdetty liikkeelle lobbaamaan HX-hankkeen päätöstä poliittiseksi. Jas Gripen on näiden poliitikkolobbaajien kone ja painostus on kuulemma rajua. Näissä keskusteluissa ei IL:n mukaan ”koneen suorituskyky ei ole ollut ykköskriteeri hävittäjän valinnalle”. Lehti mainitsee niminä tässä mm. puolustusvaliokunnassa vaikuttavat Erkki Tuomiojan ja Kimmo Kiljusen.
Onneksi kuitenkin pääministeripuolueesta kuuluu järjenkin ääntä ja myös kritiikkiä tällaista toimintaa kohtaan. SDP:n lehdessä nimettömänä asiaa kommentoiva kansanedustaja tiivistää kaksikon toiminnan näin:
”On vaarallista ajattelua, jos teemme hävittäjävalintamme muiden valtioiden intressien mukaisesti. Silloin palaamme vapaaehtoisesti takaisin 1960-luvulle ja tarpomaan rämesuolle, jolta pääsimme pois glasnostin ja perestroikan seurauksena ja itse tekemämme Hornet-hankinnan ansiosta” ja jatkaa, että ”Muiden maiden intressejä ei pidä ajatella. Jos ostamme amerikkalaisia F-35-hävittäjiä, siitä seuraa porinaa Suomessa, mutta eivät venäläiset siitä ylläty. Venäläiset olettavat omissa laskelmissaan, että Suomi valitsee ilmapuolustukseensa parhaan hävittäjän”.
Ajattelen itse hyvin samalla tavalla. Olemme lähteneet tähän avoimeen ja perusteelliseen HX-hankkeeseen nimenomaan sen takia, että olemme halunneet tähän asti hoitaa asian ammattilaisten arvioiden pohjalta ja suorituskyky edellä. Tavoite on ollut yksiselitteinen: Hornetien mukana poistuva suorituskyky tulee korvata täysimääräisesti. Tästä ei ole varaa tinkiä piirun vertaa.
Onneksi meillä on ollut hyvä onni puolustusministereiden suhteen. Iltalehden jutussa nykyinen puolustusministeri Antti Kaikkonen alleviivaa oikein. että ”katsotaan rauhassa, mikä puolustushallinnon pohjatyön tulos on, mutta omassa ajattelussani, jos joku näistä selvästi parhaaksi vertailussa valikoituu, kyllä se myös lopullisessa valinnassa silloin vahvoilla oman näkemykseni mukaan on”. Kiitosta ansaitsee tässä myös maamme pääministeri Sanna Marin (sd.), joka on myös hanketta vienyt määrätietoisesti asiat edellä eteenpäin.
Ja pitää muistaa, että jo kilpailuun koneita valikoitaessa tehtiin arviointi, että näistä mikä tahansa on meille puolustusyhteistyönkin kannalta toimiva. Teimme siis arvion, että mikään kone ei vie meitä eri suuntaan kuin joku toinen veisi. Siksi tästä ryhmästä amerikkalaisista Boeing F/A-18 Super Hornetista tai Lockheed Martin F-35:sta, ranskalaisesta Dassault Rafalesta, brittiläisestä Eurofighter Typhoonista tai ruotsalaisesta Saab Gripenistä Suomen tulee valita paras.
Valittavan koneen tulee olla toimiva ja iskukykyinen osa maamme puolustusjärjestelmää vuosikymmenten ajan. Sen pitää kehittyä myös ensi vuosikymmenellä ja seuraavillakin. Siihen tulee saada tekniikkaa ja päivityksiä tulevaisuudessakin. Ja sen pitää olla kehityksen kärjessä vielä 2050-luvullakin. Itse luotan 100% tässäkin asiassa puolustushallintomme ammattilaisiin. Vaikka olen istunut puolustusvaliokunnassa koko HX-hankkeen ajan ja kaiken kaikkiaan yli kymmenen vuotta. Saanut hankejohtaja Lauri Puraselta katsaukset HX-hankkeeseen sen edetessä 18 kertaa. Kuullut valtavan määrän asiantuntijoita jne., niin tämänkin jälkeen luotan 100% puolustushallintomme arviointiin. Tai oikeastaan juuri tästä syystä luotan.
Ja tämä hankinta on lopulta edullinen, jos sillä onnistumme pitämään maamme poissa sodista kolme-neljäkymmentä vuotta. Ja siksi me pidämmekin huolta uskottavasta maanpuolustuksestamme.
HX-hanke on tulossa päätökseen – päätöksentekovaiheeseen. Puolustushallinto antaa tämän tai viimeistään ensi kuun aikana oman esityksensä hankittavasta hävittäjästä ja tästä kokonaisuudesta. Tämän jälkeen pääministeri Marinin hallitus tekee päätöksen Hornetit korvaavista hävittäjistä.
Sotilaallinen suorituskyky siis ratkaiskoon, eikä politikointi.
…
Kello 18.57 ja kotona Lopella jälleen. Kiitos viesteistänne liittyen tähän HX-hankkeeseen ja kummalliseen peliin sen ympärillä. Lupaan pitää osaltani huolen, että tässäkin edetään Suomi kylki edellä. Ja toisaalta hyvä, että tämä peli tuli nyt julki ja myös kaikkien suomalaisten arvioitavaksi. Kortit on hyvä kaikkien tietää.
Tänään eduskunnassa hieman kuvauksia kokousten välissä ja myös vähän tulevienkin juttujen suunnittelua. Katsotaan mitä kaikkea tässä vielä keksitään. Nyt kuitenkin pienellä askeleella kohti huomista. Kerrotaan isommista sitten myöhemmin.