Välipäivät ennen uutta vuotta.

Blogi, torstaina 27.12.2012

Joulu meni sitten taas vauhdilla ja nyt myös pakkauvat pakkasetkin. Ainakin päiväksi. Eilisaamun yli 20 pakkasasteesta ollaan nyt jo tultu alaspäin yli 20 astetta ja mittari näyttää plussaa jo puolenastetta. Suojalunta siis luvassa ja se varmasti sopii monelle pienelle ja koululaisille. Pakkaslumesta kun on niin vaikea tehdä lumiukkoja ja muita ja hyväähän tuo nuoska tekee myös hiihtoladuillekin.

Ladut täällä Etelä-Suomessa ovatkin mitä parhaimmassa kunnossa. Lopella Lopen Samoojat pitävät kunnan virallisten latujen lisäksi auki myös pidempiä erämaalatuja. Samoojien kunnossa pitämät ladut kiertävät Luutaharjun ja Luutasuon ympäristössä ja ennen joulua latumestarin tiedotteen mukaan kaikki ladut ovat hyvässä hiihtokunnossa ja paranevat varmasti tässä vain näinä päivinä. Matkaan on helppo lähteä ns Pilpalantien varresta eli Kirkonkylältä ohi hautausmaan kohti Pilpalaa ja sieltä parkkipaikka löytyy reilun 10 km ajon jälkeen tien oikealta puolelta. Reitit vievät todella jylhiin Etelä-Suomen erämaa-alueisiin ja matkan varrella myös meidän kunnan virallisia nuotipaikkojakin käytettävissä.

Tässä vielä Lopen Samoojien kotisivujen latukartta. Sieltä kannattaa päivittää aina tuore tieto laduista ja voin suositella, että näihin maastoihin kannattaa tulla kauempaakin nautiskelemaan.

….

Pari välipäivää pitävät myös kauppoja jälleen auki. Alennusmyynnit käynnistyivät jo ennen jouluakin jossain päin ja nyt sitten välipäivinä ja vuodenvaihteen tienoilla täydellä teolla. 

Eniten keskustelua on aiheuttanut loppiaisen kauppojen aukiolot. Aluehallintovirastot ovat tehneet omat päätöksensä kauppojen aukiolosta loppiaisena. Vuosi vuodelta yhä useampi alue ja kaupunki hakee kaupoilleen oikeutta halutessaan pitää ovensa auki myös loppiaisena. Meillä täällä Hämeessäkin kauppakamari haki aukiolo-oikeutta omilleen. AVI antoi kuitenkin luvan vain Lahden kaupungin alueella toimiville kaupoille pitää ovensa auki loppiaissunnuntaina 6.1. klo 12.00-21.00. Päätös jätti siis ulkopuolelle kaikki Päijät-Hämeen muut kunnat ja kaupungit ja koko Kanta-Hämeen, esimerkiksi Hämeenlinnan, joka vuosi vuodelta vetää yhä enemmän matkailijoita mm. Vanajanlinnan ja Aulangon johdolla. Tai myös Hyvinkään Sisä-Suomen suurin kaupunkikauppakeskus Willa joutuu pitämään ovensa loppiaisena kiinni ja ihan vain AVI:n virkamiesten käskystä. Järki hoi – älä jätä.

Perusteena aukiolohakemuksille eri puolilla Suomea on ollut Venäjältä loppiaisena Suomeen suuntautuva runsas lomamatkailu. Vuodenvaihteesta loppiaiseen Suomeen odotetaan jopa 85 000 venäläismatkailijaa enemmän kuin muuna aikana, ja totta kai tuollainen suuren kaupungin kokoinen joukko mielellään käyttäisi myös suomalaisia kauppapalveluita, jos hallintoviranomaiset sen vain sallisivat ja antaisivat kauppiaillemme mahdollisuuden itse päättää aukiolostaan. Nykykäytännössä viranomainen tietää siis paremmin, mitä ihmiset haluavat, kuin kaupat ja niiden asiakkaat.

AVI:n päätös tuntuu aivan kohtuuttomalta ja epätasa-arvoiselta sekä epäoikeudenmukaiselta kauppiaita kohtaan. Voi vain kysyä, miksi AVI laittaa suomalaiset kaupanalan toimijat sekä kaupungit ja matkailukohteet aivan kohtuuttomaan tilanteeseen toisiinsa nähden ja vääristää kilpailua tällä tavalla.

Jätinkin aiheesta eduskuntaan hallitukselle vastattavaksi ns. kirjallisen kysymyksen. Sen vastausaika on jo umpeutunut eikä vastausta kuulu. Miksikön TEM vaikenee asiassa? Toivottavasti joskus saamme tiedon ministeriöstä ja hallituksen mielipiteen asiaan vielä ennen loppiaista. Mielenkiinnolla odotan näitä linjauksia.

Minusta kaupat voisivat olla ihan hyvin kiinnikin tällaisina pyhinä, mutta sitä en ymmärrä, että joku aluehallintoviranomainen sen määrää missä kunnassa tai kaupungissa kaupat saavat olla auki ja missä eivät. Minusta joko niin että kaikilla kauppiailla ja kaupoilla on oikeus itse päättää pitävätkö kauppansa kiinni vai auki tai sitten niin että kaikkien kaupat ovat kiinni. Jos sellaista nyt sitten aluehallintoviranomaisen pitää vielä 2010-luvulla Suomessa määrätä.

Mutta nyt pakkanen meni pyllylleen. Se tietää sitä, että pääsemme tänään ratsaille. 

10 suosituimman uutisen joukossa vuonna 2012.

Kello 20.21 ja tänään siis pääsin ratsaille. Hieman tauko näkyi ja tuntui ja voisi todeta, että ei paljon tästä estetunnista jäänyt lapsille kerrottavaa. Mutta mukavaa se oli kaikesta huolimatta ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita ainakin riitti.

Tänään sain aikalailla mielenkiintoisen yhteydenoton. Nostin kesällä esille huoleni räjähdysmäisesti kasvaneista kauppojen näpistyksistä. Tein aiheesta esityksen eduskunnassa ja se nousi uutiseksi verkossa. Tänään kun netin Verkkouutisten vuoden 2012 suosikkiuutisia listattiin niin tämä uutinen komeili upeasti päättyvän vuoden 10 luetuimman nettiuutisen joukossa. Aika upea juttu.

Ja tärkeintä kuitenkin se, että huoli sakonmuuntorangaistuksen poiston myötä nousseista kauppojen näpistelyistä on nyt otettu todesta ja tulevana vuonna asiaa korjataan uudenlaisen sakkorangaistuksen kautta. Aiheesta muuten keskustelimme vuoden lopulla budjettikeskusteluissakin eduskunnassa ja onhan ne kaupan menetykset aivan käsittämättömiä näiden varkauksien kautta ja loppupelissä sen laskun maksamme aina me kaupan asiakkaat. Hintoihinhan nekin varasteluhävikit menevät. 

Näpistysten ja myymälävarkauksien määrä lähti selkeään kasvuun vuonna 2008, kun uusi laki ei enää mahdollistanut poliisin kirjoittamien sakkorangaistusten muuntamista vankeudeksi. Sakkolainsäädännön uudistaminen siis lisäsi merkittävällä tavalla rikollisuutta, erityisesti myymälävarkauksia, ja sakkomaksujen laiminlyöntejä. Lain muutoksen jälkeen esimerkiksi myymälävarkaudet ovat lisääntyneet, ja valtio on menettänyt sakkotuloja jo kymmeniä miljoonia euroja. Myös rikollisuus ja välinpitämättömyys näyttää lisääntyneen. Yhteensä nämä näpistykset ja pikku varkaudet aiheuttavat vuosittain noin 500 miljoonan euron menetykset kaupalle

Viime hallituskaudella sakkolainsäädäntöön tehtyjen muutosten jälkeen ainoastaan tuomioistuimessa langetetut sakot ovat enää muunnettavissa vankeusrangaistukseksi. Lainmuutos tarkoitti käytännössä siis sitä, että esimerkiksi jatkuvasti myymälävarkauksista kiinni jääneelle ei enää seuraa teosta käytännössä lainkaan rangaistusta, jos hän ei halua tai kykene maksamaan siitä kirjoitettua sakkoa. Käytännössä varaton näpistelijä selviää siis teostaan ja siitä saamastaan poliisin kirjoittamasta sakosta ilman seuraamuksia. Käytännössä sakoista on tullut siis ”ilmaa” taparikollisille.

Uudistus on siis johtanut lainkuuliaisuuden vähenemiseen ja myös maksumoraalin heikkenemiseen. Jälleen tänä kesänä aihe on noussut keskusteluun. Kauppiaat ovat olleet aiheesta huolestuneita uudistuksesta lähtien ja pelot lain vaikutuksista ovat osoittautuneet siis todeksi.

Kun tehty laki ei toimi halutulla ja tarkoitetulla tavalla ja aiheuttaa jopa lisää rikollisuutta, on sitä syytä uskaltaa myös muuttaa.

Tilanne on ajautunut nimittäin nyt jo sellaiseksi, että kauppiaat eivät enää annakaan poliisin sakottaa varkaita. Suomessa poliisin kirjoittama sakko vaatii nimittäin aina asianomistajan suostumuksen. Jos asianomistaja, eli tässä tapauksessa kauppias, ei suostu menettelyyn, tapauksesta tulee rikostutkinta. Tällä tavalla kauppiaat saavat asian etenemään poliisitutkinnan kautta syyttäjälle syyteharkintaan ja toivottavasti myös käräjäoikeuteen. Kauppiaat valitsevat siis nyt tämän ”tien” saadakseen rikolliset vastuuseen teoistaan. Tämä taas työllistää merkittävällä tavalla kauppiaita, poliisia ja myös käräjäoikeuksia. Tämän myötä esimerkiksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsiteltävien myymälävarkaustapausten määrä on kuusinkertaistunut vuodesta 2008.

Mutta nyt huutomme on siis vihdoin kuultu ja muutos on luvassa ensi vuonna. Hyvä niin.

 

Niin mitä muita uutisia kympin kärjessä oli…

Vuoden 2012 Top 10 uutiset:

1. Kuuluisan liköörin nimeä vaaditaan muutettavaksi 21.5.2012

2. Kummola: Ruotsi ryssi MM-kisat 17.5.2012

3. ”Suomeen on salakavalasti levinnyt uusi ilmiö” 1.5.2012

4. Heikki Hursti: Sauli Niinistö tehnyt arvokasta työtä 25.1.2012

5. Norjan valtio eroaa kirkosta 16.5.2012

6. Paljastus – EU:n tukirahat Kreikalle valuneet hukkaan 15.5.2012

7. Brittilehti: Maassa uusi suosikki – ”Jos haluat amerikkalaisen unelman, mene Suomeen” 23.5.2012

8. Tämäkö oli lain tarkoitus: Näpistelijät pääsevät käytännössä rangaistuksetta 23.7.2012

9. Biden Kataiselle: Suomi painii raskaammassa sarjassa kuin maan koko oikeuttaisi 7.6.2012 

10. Lumia sulamassa käsiin 14.6.2012

Lähde Verkkouutiset.

Mutta nyt tämä päivä päätökseen. Huomenna Helsinkiin ja illalla sitten Jare Tiihosen alias Cheekin vieraaksi Vain Elämää -konserttiin. Kunnia-asia saada kummisedältä tällainen kutsu. Iso kiitos.

 

Kommentit