Tänään ratsastelut jäävät. Pakkanen kiristyi sellaisiin lukemiin, että annetaan hevostenkin nyt olla tallin lämpimässä. Vaikkakin kinkun sulatteluun olisikin sopinut hieman kovempikin estetunti. Mutta nyt ei.
Joulu täällä Lopella mennyt perinteitä vaalien rauhallisissa tunnelmissa. Ensin läheisimpien kanssa perhejoulua vietimme ja eilen sitten jo ystävien kanssakin iltaa kotitalossa istuimme. Kaikessa rauhassa siis.
Katsotaan nyt mitä mittari iltapäivällä näyttää. Pääsisikö sitä edes mutkamäkeen tänään. Eilen ainakin vauhtia riitti pulkkien kanssa.
…
Yhden uuden jouluisen vitsinkin tuonne vitsit sivulleni sain. Se kuuluu näin:
Mitä Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi saadessaan perinteisen joulukalansa?
– Hauki on Haukion kala.
…..
Onneksi hieman rauhallisempi oli tämä Tapaninpäivä kuin viime vuoden. Viime vuonna Tapani-myrskyt aloittivat aikamoiset päivät minunkin elämässäni. Jälkikäteen tuli käsittämätön määrä palautetta ja kiitosta niiden päivien urakoinnista ja täytyy kyllä todeta itsekin, että siinä syntyi sellainen uusi tapa toimia mitä itsekin tyytyväisenä miettii. Sähköt olivat täällä meidän alueilla monesta talosta lukuisia päiviä poikki ja sen myötä myös nettiyhteydet ja puhelimetkin. Mokkulan käyttäjien kautta saimme kuitenkin blogini kautta levitettyä tietoa eri alueille ja myös sähköyhtiöille ja myös metsästysseurojen auttajille ja muille siitä mikä tilanne missäkin oli. Harmi etten edes laskenut sitä viestien ja soittojen määrää mitä nuo päivät minulle toivat ja myös niitä yhteydenottoja jotka tuotiin ihan jalkapelillä kun muu tiedonkulku ei toiminut.
Selvisimme urakasta ja sähköttömyydestä niin ikäihmisten kuin lapsiperheiden kanssa kuin maatilojen ja muidenkin. Mutta vaati se aivan älyttömän määrän talkootyötä ja naapuriapua ja sumplaamista ja sopimista. Mutta pääasia, että selvisimme.
Ja täytyy kyllä todeta, että aika hieno oli fiilis niiden lähes unettomien öiden jälkeen kun Työ- ja elinkeinoministeriössä työ sai huomiota ja kiitosta aina ministeriä myöten. Silloin energiaministeri Jyri Häkämies halusi tulla varta vasten kanssani tutustumaan Lopen myrskytuhoihin ja sähköttömyyden haasteisiin ja myös ministeriön virallinen kansalaiskuuleminenkin järjestettiin juuri Lopella. Ja mikä hienointa saimme myös aikaan sen, että nyt lainsäädäntö on muuttumassa ja ilmajohtoja tullaan vähentämään ja myös lisäämään painetta sähköyhtiöille tällaisissa tilanteissa. Ministeri Häkämies teki erinomaista työtä silloinkin ja toivottavasti tulevaisuudessa mekin pääsemme pienemmällä työllä.
Itse toivon, että vieläkin vahvemmin tällaisissa tilanteissa kannettaisiin huolta ikäihmisten hoivakotien ja sairaaoiden jälkeen eläintiloista. Siellä usein tilanne on katastrofaalinen jos lypsyt eivät toimi tai muuta vastaavaa. Itse olisin myös valmis vielä nostamaan sähköyhtöiden korvauksia tällaisille maatiloille kuin myös pienille yrityksillekin joille sähkökatkon aiheuttamat vahingot ovat usein merkittäviä ja maaseudulla avun ja sähköjen takaisin saanti voi kestää kohtuuttoman kauan. Lupaan tässä asiassa vielä jatkaa työtä.
Tässä vielä linkki tuohon Jyri Häkämiehen eteenpäin laittamaan muutokseen: Ehdotus sähkön toimitusvarmuutta parantaviksi toimenpiteiksi valmis. Ja tässä vielä tuo laajempi muistio asiasta.
Mutta onneksi nyt sitten rauhallisempi Tapani. Kiitos siitä. Mutta aina näistä jotain opimme ja muutoksiakin saadaan aikaan. Tämä valitettava vuoden takainen tapahtumasarja surullisuudessaan yksi hyvä esimerkki siitä, että työ teettää tulosta ja tekoja tarvitaan.
…
Mutta nyt tämä Tapani tapana. Pakkanenkin on jo hellittänyt ja vaikka tänään Tapaninpäivän ratsastelut jäivätkin pakkasen takia väliin niin huomenna taidamme päästä ratsaille jo suojasäässä. Niin se sää vaan muuttuu.