Valiokunnan kuulemiselle kovempi salaustaso.

Blogi, tiistaina 05.11.2013

Tänään saimme ulkoasiainvaliokunnassa perusteellisen läpikäynnin tietoturvaloukkauksesta Suomen ulkoasiainhallintoon. Kokous ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan kuuleminen luokiteltiin salaiseksi turvaluokituksella III. En siis voi kuulemisen sisällöstä kertoa. Mutta jotain vakoilun ja ulosvuotaneen materiaalin sisällöstä kertoo se, että kaikki se oli turvaluokitukseltaan IV luokkaa eli alhaisemmalla tasolla kuin tämän päivän UAV-kuuleminen.

Minusta asian läpikäynti oli hyvä ja perusteellinen ja kannattaa muistaa, että aiemman tavan mukaisesti on tälläkin kertaa toimittu. Tapauksia on vuosien saatossa ollut kymmeniä. Eli vakavasta asiasta kyse, mutta ehkä osaa nyt innoittaa joku muu.

Toivottavasti vastaavat hyökkäykset ja vakoilut saadaan jatkossa nopeammin huomattua ja ilman naapurimaiden tai muiden vinkkausta. Se osaltaa ehkä kertoo siitä, että meillä on tarvetta uudistaa lainsäädäntöämme tietoturvakysymyksissä ja vastaavassa.

Mutta nyt kello jo 15.24 ja UAV:ssa asian käsittely jatkuu vielä seuraavissa kokouksissa. Nyt takana jo aamun valiokunnatkin ja istunnossakin käytin jo puheenvuoron valtion lisätalousarviosta joka osaltaan on lisäämässä maamme houkuttelevuutta mm. Googlen ja Microsoftin palvelukeskusten suhteen. Ja muuten sellaistenkin keskusten sijoittuminen Suomeen voi osaltaan vaatia myös lainsäädännön tarkastelua. Kannattaa pohtia.

Nyt Ylen radioon ja päivä jatkuu…

Kello 21.03 ja Lopella jälleen. Erikoinen työpäivä tänään. Tuo UAV:n kuuleminen on jotain sellaista mitä en vielä ennen ollut kokenut. Mutta toisaalta hieman tekohengitettyä kohua, kun tällaisia vakoilu ja urkintatapauksia on ollut viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana noin 40 ja aina toimittu samalla tavalla. Nyt osalla oli halua hieman nostaa itseään esille ja saatiinhan tästä nyt pieni sisäsyntyinen uutinen. Jotain kertoo aiheesta sekin, että muissa maissa ei asia ole uutiskynnystä ylittänyt vaikka sama taho(t) on niihinkin iskenyt. 

Mutta toisaalta hyvä se, että maamme turvallisuudesta puhutaan nyt tässäkin valossa. Ja vaikka tämäkin tapaus hoidettiin esimerkillisesti ja huolella niin lisää voimavaroja tarvitaan ja oikeuksiakin. Toivottavasti tämä osaltaan myös avaa epäilijöidenkin silmiä. Kaikki ei siis resurssien ja lakiemme valossa ole kunnossa.

Aiheesta puhuin myös tänään Ylen Politiikan Puhemyllyssä. Tänään olin keskustelussa yksin pöydässä toimittja Pertti Lampisen kanssa ja vakoilucasen lisäksi aiheina myös terveydenhuoltomme nykytila ja myös sähkön toimitusvarmuus. 

Istunnossa tänään aiheina mm. autokatsastuksen uudistus. Aihe on todella huolestuttava ja en ymmärrä, että nyt koko liikennevaliokunta on yksimielisesti myös oppostionkin tuella murentamassa katsastuksen riippumattomuutta ja puolueettomuutta. Meitä joille riippumaton autokatsastus olisi jatkossakin tärkeää ei näytä enää montaa olevan. Saa nähdä tehdäänkö seuraavaksi sitten esitys, että rakennusmies voisi tarkastaa toisen työkaverinsa työn. Sittenhän ei enää rakennusvalvontaakaan tarvittaisi. Olisi aivan samanlainen tilanne kuin pian autokatsastuksessa kun sama firma hoitaa huollon ja korjauksen ja sitten tarkastaa oman työnsä katsastajana. Hullunkurista ja huolestuttavaa. Mutta näyttää siltä, että tätä liikenneministeri Merja Kyllösen uudistusta ei enää pysäytetä millään.

Pohjolanrinteen tukioppilaat vieraanani.

Tänään opettaja Tanja Kaskihalme toi Riihimäen Pohjolanrinteen tukioppilaat vieraakseni eduskuntaan. Mukava ja aktiivinen porukka. Hyviä kysymyksiä ja kiva tapaaminen vauhdikkaan päivän keskellä. Kiitokset siis Tanjalle ja oppilaille visiitistä. Teette arvokasta ja tärkeää työtä koulussanne. Nim. Entinen tukioppilas itsekin.

Mutta nyt kello jo paljon ja huomenna aikainen lähtö kivilinnaan takaisin. Siispä hieman iltapalaa ja uutiset ja nukkumaan.

 

Kommentit