Nelosen Vain elämää -ohjelma ei varmastikaan jättänyt päättyvän vuoden syksynä ketään kylmäksi. Muistan kun keväällä Teoston Kulttuurikummini Jare Tiihonen kertoi ohjelman äänityksistä ja jo silloin miehestä näki, että nyt tehdään jotain uutta ja erilaista. Cheek oli täpinöissään kokemastaan ja kannusti katsomaan ohjelman kun se syksyllä tulee. Ja todentotta katsoinkin ja katsoimmekin ja siitä tulikin yksi yhteinen perjantai-iltojen hetki. Näin tapahtui kaikissa tuttavaperheissäkin ja mikä erikoisinta ohjelma keräsi ruudun ääreen niin lapsia, perheitä kuin isovanhempiakin. Ohjelma oli yksi päättyvän syksyn katsotuimpia eikä ihme.
Eilen sitten ohjelmakonsepti vietiin suurelle areenalle. Live-konserttia artistit olivat suunnitelleet jo aiemminkin. Yhdessä välissä konsertista oltiin jo luopumassa ajanpuutteen takia. Aika ei kuulemma olisi riittänyt suuren jäähallikeikan myyntiin. No kannatti kokeilla. Keikka nimittäin myytiin loppuun puolessa tunnissa ja toinen 8000 kattaus samoin puolessa tunnissa. Hyvin oli siis aikaa myydä keikat 🙂
Jotain tämän ohjelman voimasta kertoi sekin kuinka Jare peruutti keikkojaan tämän konserttiparin takia. Vain elämää oli siis todellakin koskettanut ja vaikuttanut myös kuumaa rautaa takovaan tämän hetken kuumimpaan artistiimme. Saman tekivät myös muut ohjelman tähdet. Tilaa kalentereista etsittiin ja löydettiin ja sen jälkeen Vain elämää -ruokapöytä katettiin Espoon Areenalle.
Eilen sitten Areena täyttyi viimeistä tuolia myöten ja Katri-Helena, Erin Anttila, Kaija Koo, Jari Sillanpää, Jonne Aaron, Nipa Neumann ja Cheek tarjosivat meille huikean lähes nelituntisen konsertin. Illan aloitti Jari Sillanpää sytyttämällä paikat tulee Liekeissä vedollaan ja sen perään kuulimme pari kappaletta lukuunottamatta kaikki perjantai-iltojen uudeen sovitetut ja muokatut hitit uusien esittäjiensä vetäminä. Jos oikein laskin niin 49 kappaletta konsertissa kuultiin ja encorena niistä seitsemän. Sekin kertoo jotain ja sekin, että väki osoitti useamman kerran suosiotaan seisten ja taputtaen.
Konsertin tunnelma ei ollut ainutlaatuinen vain musiikin suhteen. Artistit elivät vahvasti mukana ollen koko ajan lavalla ja tunnelmoiden toistenkin esityksiä. ”Ruokapöytäkeskustelut” värittivät iltaa kuten myös yleisölle annetut aktiviteetit. Erinin suuret kännykkäsydämet ja Jonne Aaronin käsijumpat eivät jättäneet ketään kylmäksi. Tähdet olivat täysillä mukana heittäytyen.
Ja yksi illan erikoisuuksista koettiin kosertin jälkeen. Jari Sillanpää pyysi useampaan kertaan väkeä vielä odottamaan hetken paikoillaan. Hän halusi kännykkäkameraansa kuvan solisteista niin että takana oli 8000 kuulijan täysi Areena. Ja uskon, että Sillanpään sydän sykki illan aikana aikamoisilla kierroksilla muutenkin ja pähkinätkin näyttivät maistuvan.
Vain elämää -levy on nyt myynyt Suomen historian kolmanneksi eniten kaupoissakin. Kärkipaikka ei enää ole kaukana ja saa nähdä rikotaanko sekin ennätys vielä tässä alkavan vuoden aikana. Sen voi sanoa, että Vain elämää on tehnyt suomalaiseen musiikkimaailmaan lähtemättömän jäljen ja me jotka saimme olla mukana live-konsertissa saimme kokea siitä vielä kuorrutuksen erikseen.
Jos vielä jostain huomiseen sunnuntain konserttiin saatte liput niin kannattaa todellakin mennä. Täällähän eletään kuitenkin vain kerran tätä vain elämää.
Kaunis talviaamu. Vapaapäivä tänään ja nautitaan siitä. Taidan laittaa levyn soimaan.
…
Kello 19.02 ja kaunis talvipäivä takana. Nautin siitä myös Loppijärven rannalla ja kaunista oli sielläkin. Päivä siis aikalailla vain ollen ja nauttien.
Kuohut käyvät STX-asian ympärillä aika kuumina. Härskeimmät kansanedustajat SDP:stä levittävät netissä ja jopa Demari-lehdessä viestiä omilleen. Aivan omassa luokassaan pohjanoteerauksen tekee kansanedustaja Raimo Piirainen, joka toteaa oman puolueensa lehdessä 28.12.2012: ”Kiitokset Vapaavuorelle STX:n laivarakennustilausten viemisestä Ranskaan. Onko kokoomuksen tarkoituksena lopettaa Suomesta laivanrakentaminen kokonaan. Onhan se hauskaa kurmuuttaa duunaria.” Ei ole härskiydellä mitä rajaa.
Laitetaan nyt vielä täälläkin ihan tiedoksi ja alleviivaten, että STX Finlandin lainapäätöksestä päätti maamme hallitus täysin yksimielisesti. Päätöksen asiasta tekivät kaikkien puolueiden puheenjohtajat yhdessä. Mukana siis niin Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kuin SDP:n Jutta Urpilainenkin. Myös SDP:n Lauri Ihalainen oli tekemässä kielteistä päätöstä lainapyynnöstä kuten myös Katainen, Räsänen, Haglund, Vapaavuori ja Ville Niinistökin. Eli päätös oli hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan tekemä yksituumainen päätös.
En nyt siis mitenkään ymmärrä miten Piirainen saa tässä muiden demari-ministerien kanssa vieritettyä syyn kokoomuksen niskaan??? Päätös oli yksimielinen ja kukaan ei jättänyt siihen eriävää mielipidettä. Eikö nyt Piiraisen kannattaisi ensimmäisenä hyökätä oman puolueensa puheenjohtajan Jutta Urpilaisen kimppuun ja puoluetoverinsa Lauri Ihalaisen kimppuun kun ne Piiraisen omaa kieltä lainaten ”hauskasti kurmuttavat duunaria”.
Oma asiansa on sitten se miksi 50 miljoonan euron pääomalainaa ei myönnetty. Syy on yksinkertainen – se olisi ollut EU:n kilpailusäännösten vastainen. Ministeri Jan Vapaavuori totesikin hyvin, että ”kalliitakin päätöksiä saa tehdä, mutta ei ilmeisen lainvastaisia”. Ministerit ja virkamiehet toimivat virkavastuulla ja he eivät voi tehdä mitä sattuu. Kun laki ei tätä sallinnut niin kokoomuksen Jan Vapaavuoren esityksestä STX-Finlandille myönnettiin kutakuinkin saman kokoinen innovaatiotuki jonka EU-lakin sallii. Innovaatiotuki olisi ollut yhteensä maksimi eli 44,3 miljoonaa euroa.
No halusin tämän nyt vielä kertaalleen täällä käydä perusteellisesti läpi. Mutta eihän tämäkään yhtään lohduta sitä, että menetimme maastamme merkittävän suuren laivahankkeen joka osaltaan voi vaikeuttaa alan koko tulevaisuutta. Mutta itse nyt toivon, että katse käännetään tulevaisuuteen ja siihen, että saamme kaksi muuta jo aiemmin alustavasti sovittua laivahanketta Suomeen ja Turkuun ja toisaalta toivon, että Turun STX-telakka ottaa myös aktiivisen roolin siinäkin, että Ranskan jo nyt tulleeseen avunpyyntöön tietotaidon ja laivanrakentamisen kohdalla vastattaisiin myöntyvästi. Se voi vielä käydä niin että vaikeimmat ja tärkeimmät työt tehdään meillä kuitenkin.
Menetys on valtava, mutta sen edessä ei pidä lannistua vaan ennen muuta ryhdistäytyä kaikilla rintamilla ja tehdä kaikkemme yhdessä tulevaisuuden eteen. Yksi tärkeä on tehdä jatkopäätös alan ÄRM-tuen jatkamisesta ja siitä se lähtee. Meriteollisuushan on ollut ns. äkillisen rakennemuutoksen toimiala nyt vuodet 2009-2012 ja toivon, että hallitus tekee jatkosta päätöksen pikaisesti.