Vaikeiden, mutta välttämättömien päätösten päivä.

Blogi, torstaina 29.08.2013

Toivottavasti olemme tänään tehneet oikeita ratkaisuja. Vaikeita ne ovat olleet. Mutta välttämättömiä. Tekemättä ei voi nyt jättää. 

Kello on jo 20.54 ja hetki sitten Hämeenlinnan Hämeen Linnasta kotiin. Siellä vielä illalla Hämeen Liiton 60-vuotisjuhlat. Mukavasti väkeä linnalla ja hyvä tunnelma. Hämeellä menee monessakin mielessä hyvin ja se näkyi tässäkin tilaisuudessa. Alueemme sijainti on maamme paras ja kulkuyhteydet niin HHT-akselin varassa kuin itä-länsi-suuntaisestikin on kunnossa ja voisi sanoa, että alueeltamme on tunti ja vajaa tunti matkaa kaikkiin keskeisimpiin keskuksiin niin Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun kuin Lahteenkin.

Mutta ajattelin, että olisin jo voinut hieman käydä nyt läpi tehtyä rakenneuudistuspakettia. Hallituksen info kuitenkin vielä siirtyi ja vasta sen jälkeen sitten. Pidetään nyt marssijärjestys oikea ja erityisen tyytyväinen olen siihen, että tänään ja eilen on ratkaisuja haettu hyvällä yhteishengellä ja luottamuksella. Kipeitäkään asioita ei ole lakaistu maton alle tai vuodettu keskeneräisenä. Se kertoo siitä, että nyt kaikki ovat ymmärtäneet tilanteen vakavuuden.

Palaan siis rakenneuudistuspakettiin viimeistään huomenna laajemmin ja hieman taustoitan. Ja samalla myös tänään paketoitua ensi vuoden budjettia hieman laajemminkin läpi. Siitä nyt vain lyhyesti, että ensi vuoden budjetti rakentuu pääosiltaan jo viime keväänä tehtyihin päätöksiin ja lisänä niihin sitten lisäbudjetti jo tälle vuodelle nimenomaan tukemaan kasvua ja työllisyyttä. Näyttäisi siltä, että maamme talous kääntyisi ensi vuonna hentoiselle kasvulle. Toivottavasti niin ja uskon, että tuo rakenneuudistuspaketti tulee osaltaan tätä kasvua tukemaan ja vauhdittamaankin. Mutta myöhemmin lisää.

 

 

 

Kommentit