Olisiko varaa tinkiä?

Blogi, keskiviikkona 28.08.2013

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö leikkasi omaa palkkaansa heti työhön ryhtyessään. Niinistö leikkasi palkkionsa 160000 eurosta 126000 euroon. Samalla presidentti toivoi, että he joilla on varaa ja mahdollisuus voisivat tässä tiukassa taloustilanteessa olla yhteisissä talkoissa mukana. Tavoite ei siis ollut, että kaikkien pitäisi palkkojaan leikata ei tietenkään vaan heidän joilla siihen on oikeasti varaa ja mahdollisuuksia.

Esimerkkiä ei kuitenkaan kovinkaan moni tässä ahneuden aikakautena seurannut. Edes eläkkeelle jääneet entiset presidentit eivät esimerkkiä seuranneet. Saatikka yritysjohtajat tai eläkeyhtiöiden pomot. IS:n mukaan Varman Vuoria korvaus on 757000 euroa ja Ilmarisen Sailaksen vastaava palkka 612500 euroa. Eilem Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvostelikin aikalailla suorin sanoin eläkepomoja ahneudesta. Niinistö totesi, että ”maltillisuus ei ole ollut (tel-yhtiöiden) johdon palkkaratkaisuissa hallitseva tekijä”. Eipä todellakaan. HS:N elokuussa tekemän selvityksen mukaan isojen työeläkeyhtiöiden johtajat nostavat nimittäin aikamoisia bonuksia ja lisäbonuksia ja lisäksi normaalia työeläkettä parempaa lisäeläkkettä jne. Edellä olleiden kovien kuukausipalkkojen lisäksi. Ja maltillisuudesta on nämäkin herrat puhuneet, mutta näköjään siis ilman omaa esmerkkiä.

Tiedän, että varmasti joku teistä nyt kysyy meidän kansanedustajien palkkojen perään. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluomahan lupasi presidentti Sauli Niinistö perässä kiiruhtaen, että eduskunnassakin palkkoja leikataan. Me kokoomuksessa olimme tähän valmiita. Eduskuntaryhmämme yksimielisesti oli ryhmäpuheenjohtaja Petteri Orpon kanssa valmiita leikkaamaan myös meidän palkkioita. Mutta miten kävikään. Me jäimme esityksen kanssa yksin kun julkinen keskustelu laantui. Eduskunta ei siis esimerkkiä halunnutkaan näyttää.

Palkkamaltti-keskestelu käy nyt kuumana. Monella ei Suomessa ole todellakaan varaa tinkiä tuloistaan tai edes pärjätä jos palkka ei seuraa alati kallistuvien elinkustannusten mukana. Eläminen Suomessa on vain yksinkertaisesti kallista. Mutta paljon on heitäkin jotka voisivat olla mukana talkoissa.

Kello 22.20 ja pitkä päivä takana. Vaikeassa paikassa ensi vuoden budjettiä väännetään, mutta tyytyväinen täytyy olla siihen, että nyt hyvässä hengessä ja ennen muuta ratkaisun ja päätöksenteon hengessä. En tämän syvemmälle nyt aiheeseen mene. Työrauha ja päätöksenteko rauha. Hyvä tästä tulee vaikka ehkä montaa sattuu. Valitettavasti.

Huomenna paketti pitäisi olla kasassa ja toivottavasti myös ohjelma ja aikataulutus siitä kuinka kestävyysvaje kurotaan umpeen. Jos tuo päätöskokonaisuus huomenna saadaan aikaan niin voi kerta heitolla unohtaa puheet saamattomasta ja huonosta hallituksesta. Se on kova juttu jos tämä nyt maaliin viedään.

Juha Salmiselle suuri kiitos.

Hetki sitten sain vahvistuksen tiedolle, että endurokuljettaja ja hyvä kaverini Juha Salminen päättää pitkän ammattilaisuransa. 20 maailmanmestaruutta on huikea saavutus ja täytyy myöntää, että erikoinen fiilis meni läpi kun viestin lopettamisesta luin. Juhan uraa olen saanut pitkään seurata ja tv-toimittajana ja enduron MTV3:sen erikoisohjelmankin tuottajana ja juontajanakin erittäinkin läheltä. Huikeita hetkiä ja muistoja niin Suomesta kuin maailmaltakin Kreikasta ja Italiasta. Sellaisia muistoja joita ei voi kuin kiitollisena muistella. Ja niissä muistoissa monissa mukana myös nyt jo edesmennyt toinen legenda Mika Ahola ja sellaisetkin miehet kuin Kari Tiainen, Samuli Aro ja ystäväni Marko Tarkkala. Se oli aikamoista aikaa se – Kova porukka.

Mutta aika aikaansa kutakin. Ymmärrän hyvin Juhan päätöksen. Kaikki on voitettu vähintään kerran ja lähes kaikki monta kertaa. Mitään ei enää ole endurokuljettajana tavoittamatta ei MM-sarjassa eikä rapakon takanakaan eikä Suomessa eikä maailmallakaan. Nuo menestykset ja nuo vuodet tekevät Juhasta legendan. 

Suuri kiitos Juha vielä näistä vuosista ja voitoista ja hetkistä. Ne sykähdyttävät edelleen.

 

 

Kommentit