Kansanedustaja Timo Heinonen palkitsi maanantaina vaalikampanjan aikana käydyn äänimääräveikkauksen voittajan. Voittajaksi selvisi loppilainen Tiia Kuosmanen, jonka veikkaus oli lähimpänä oikeaa vaalitulosta. Kuosmasen veikkaus 4500 ääntä jäi vain 24 äänen päähän lopullisesta varmistetusta vaalituloksesta.
Veikkauksia tuli yhteensä noin 400 kappaletta. Äänimääriä pystyi veikkaamaan Heinonen Hämeen yössä- kiertueella Hämeenlinnan Sirkuksessa, Riihimäellä Yövuorossa sekä kampanjan kiertueen päätösbileissä Lopella Ravintola Catiscassa.
Äänimäärän selvittyä lähimmäksi oikeaa osui kolme veikkaajaa. Näiden kolmen joukosta Tiia Kuosmanen arvottiin voittajaksi arvonnassa, joka suoritettiin Vanajanlinnan kiitosjuhlissa 28.4. Kuosmanen kertoi maanantaina, ettei hänellä veikatessaan ollut tietoa edes tarvittavasta äänimäärästä tai äänestäjistä alueella. Arvaus osui kuitenkin hienosti lähelle lopullista tulosta.
Timo Heinonen palkitsi Kuosmasen viikonlopulla upeassa Vanajanlinnassa. Palkintoon kuuluu voittajan itse valitsemana ajankohtana kahdenhengen viikonloppuloma Vanajanlinnan maisemissa upeassa linnan huoneessa aamiaisineen. Voittaja otti palkinnon innolla vastaan, sillä hän ei ole vielä koskaan päässyt tutustumaan historialliseen paikkaan.
– Vanajanlinna ja sen osaava henkilökunta olivat isossa osassa myös vaalikampanjassani. Siellä pidettiin muun muassa Oikea suunta- seminaari, sekä itseoikeutetusti myös kampanjani kiitosjuhlat. Siksi on hienoa tarjota myös Tiialle mahdollisuus päästä nauttimaan linnan upeista olosuhteista, kertoo Timo Heinonen.