Lopen kokoomus tyytyväinen ajamansa Loppi-lisän toteutumiseen Pettynyt käytännön järjestelyihin

Uutiset, tiistaina 29.05.2007

Lopen kokoomus ja kokoomuksen valtuustoryhmä on tyytyväinen, että kokoomuksen aloitteesta edennyt yksityinen kotihoidon ns. Loppi-lisän maksu alkaa tuleva syksynä. Kokoomuslaiset kuitenkin ovat pettyneitä asian käytännön järjestelyihin. Kokoomuksessa pelätään, että 160 euron suuruinen Loppi-lisä ei ole tarpeeksi houkutteleva tuomaan aidosti vaihtoehtoa kunnalliselle päivähoidolle ja näin säästöjä kunnan kassaan.

– Tyytyväisiä täytyy olla, että asia nyt tulee kokeiluun. Se meinattiin torpata, jo ensimmäisen kerran viime vuonna vuoden 2007 budjetin käsittelyssä, mutta onneksi kunnanhallituksessa Antti Rusin ja Riitta Nylundin esittämänä rahat budjettiin saatiin. Nyt pelkäämme, että 160 euroa ei tarjoa aitoa mahdollisuutta perheille hoitaa lapsensa kotona, totesi valtuuston puheenjohtaja Timo Heinonen.

Perusturvalautakunta päätti Loppi-lisän yksityiskohtaiset myöntämisperusteet kokouksessaan 22. toukokuutta. Kokoomuksen Hanna Mikkola sai perusteisiin kuitenkin yhden tärkeän korjauksen. Mikkolan esityksestä Loppi-lisää maksetaan esitetyn kahden ikävuoden sijaan myös lapsen kolmannelta vuodelta.

-Nostimme kunnallisvaaliohjelmassamme edellisten kunnallisvaalien alla vahvasti esille lapsiperheet ja nimen omaan perheiden mahdollisuuksien lisäämisen päivähoitomuodon valinnassa. Tämä on yksi tärkeä askel ja täytyy seurata tilannetta. Jos 160 euroa ei ole tarpeeksi houkutteleva niin silloin tulemme esittämään muutoksia jo kolmen vuoden kokeilun aikana. Meidän näkemyksemme mukaan summan pitäisi olla perhekohtaisena noin 300 euroa, totesi asiaa vahvasti ajanut launoslainen kunnanvaltuutettu Antti Rusi.

Lopen kokoomuslaiset ovat laskeneet, että kunnallinen päivöhoitopaikka maksaa kunnalle yli 1000 euroa kuukaudessa. Näin Loppi-lisä tuo toimiessaan säästöjä kunnan pussiin.

– Yhtä tärkeää kuin syntyvä taloudellinen hyöty on myös se, että järjestelmä antaa perheille lisää valintamahdollisuuksia ja myös mahdollisuuden hoitaa perheen lapset kotona itse. Tämä on myös inhimillinen vaihtoehto, totesi kunnanhallituksen kokoomuslainen jäsen Saija Grönholm.

– On myös valitettavaa, että Loppi-lisää ei haluta nähdä aidosti osanan päivähoidon kehittämistä. Se on haluttu erottaa omaksi kokeiluksi, jonka onnistumiseen ei haluta edes uskoa, totesi Antti Rusi.

Lopen kokoomus on samalla myös esittänyt, että Hyvinkää-Riihimäen talousalueella aloitetaan neljän kunnan yhteinen selvitystyö sen eteen, että kunnat muodostaisivat yhtenäisen päivähoitoalueen. Tämän jälkeen vanhemmat voisivat hakea lapselleen päivähoitopaikkaa kaikkien kuntien päivähoitopalveluista asuinkunnasta riippumatta.

– Tämä esityksemme on saanut myös todella myönteisen vastaanoton. Myös siitä olemme saaneet kiitosta, että me haluamme aidosti nähdä kunta- ja palvelurakennehankkeen palveluiden ja kuntalaisten näkökulmasta. Tämä tärkein näkökulma näyttää liian usein unohtuvan, totesi Timo Heinonen.

Kommentit