Vaadimme toimenpidealoitteella tapahtuma-alalle tappiotakuuta – Ilman tapahtumia ei tapahdu mitään

Blogi, tiistaina 16.03.2021

Huolemme tapahtuma-alan tilanteesta kasvaa. Kevään toinen sesonki näyttää jo menetetyltä ja pahasti alkaa tuntua siltä, että myös tuleva kesä mennään ilman tapahtumia ja suurempia tilaisuuksia. Monet tapahtumat, festarit, konsertit, teatterit ja muut on jo kertaalleen peruutettu viime vuonna ja toista peruutuskierrosta ne eivät enää kestä. Siksi nyt pitäisi saada apuja tapahtuma-alalle ja myös se kauniissa puheissa lupailtu tapahtumatakuu tai tappiotakuu. Ja tämän tappiotakuun tulee olla sellainen, että se korvaa viime hetkellä peruttavien tapahtumien kulut täysimääräisesti, mutta myös toteutuvien tapahtumien sen loven, minkä esimerkiksi yleisömäärän rajoittaminen koronan johdosta niiden kassaan tekee.

Ilman tapahtumia ei tapahdu mitään.

Kriisiytyvän tilanteen johdosta jätimmekin viime viikolla kollegani kansanedustaja Pia Kauman (kok.) johdolla toimepidealoitteen, jolla pyritään pelastamaan tapahtuma-ala kriisistä sekä turvaamaan sen elinvoimaisuus kriisin jälkeen. Toimenpidealoitteessa vaadimme hallitusta tuomaan viivytyksettä eduskunnalle esitys juuri tapahtumatakuusta. Hallitus on luvannut korvata yrityksille tapahtuman peruuntumisesta aiheutuvia kuluja, mutta lakiesitystä ei näy eikä kuulu, vaikka kesän ja syksyn kulttuuri-, musiikki- ja urheilutapahtumia valmistellaan jo täyttä häkää. Vaadimme myös Pian kanssa muutoksia tuleviin kustannustukiin, jotta ne huomioisivat myös tapahtuma-alan erityispiirteet paremmin.

Hallituksen tempoilevan rajoitus- ja viestintälinjan vuoksi tapahtumien toteutumista varjostaa suuri epävarmuus. Monia isoja tapahtumia on jo peruttu. Taloudelliset menetykset ovat moninkertaisia, kun otetaan huomioon peruuntuneiden tapahtumien vaikutus maamme eri alueiden matkailuun ja talouteen laajemminkin.

Itse esimerkiksi olen seurannut varsin läheltä muutaman suuremman ensi kesäksi suunnitellut urheilukilpailun järjestelyjä, myös muutaman festivaalitapahtuman etenemistä ja myös kesäteatterin. Kaikkien huoli on valtava ja osa onkin jo todennut, että eivät yksinkertaisesti vain enää uskalla jatkaa valmisteluja, kun tappiotakuuta ei ole eikä kesän tilanteesta mitään tietoa. Myös tämä pahasti takkuava rokottamistahti herättää suurta huolta ja myös toimet maamme ulkorajoilla. Nyt on ilmassa enemmän huolestuneita kysymyksiä kuin kysymyksiin vastauksia.

Pia Kauma totesikin esityksemme jättämisen yhteydessä, että “Suomalaiselle kulttuurielämälle on elintärkeää, että onnistumme valamaan uskoa alan toimijoihin. Haluamme varmistaa koko toimitusketjulle ja laajalle ekosysteemille taloudelliset edellytykset selvitä kriisistä.Kokoontumisrajoitukset ovat iskeneet rajusti tapahtuma-alaan, sillä fyysinen paikallaolo on monesti koko tapahtuman toteutumisenedellytys”.

Ja pitää muistaa sekin, että tapahtuma-ala on erittäin työvoimavaltainen ala ja sen vuotuinen liikevaihto ennen pandemiaa oli peräti yli kaksi miljardia. Ei siis puhuta mistään pikkurahoista ja pienistä vaikutuksista. Esimerkiksi yhden Suomen MM-rallin vaikutus esimerkiksi Jyväskylän seudulle ja koko Keski-Suomelle on arvioitu noin 15 miljoonaksi euroksi. Monilla festareilla ja muilla suurtapahtumilla on vastaavia vaikutuksia lähialueilleen.

Ja nyt tästä yli kahdesta miljardista on kriisin ja sen aiheuttamien rajoitusten myötä jäljellä enää vain satoja miljoonia ja pian ei niitäkään. Luoviin aloihin kuuluva tapahtuma-ala on yksi pahimmin kriisistä kärsineitä toimialoja.

Pian kommentit olivat puhuttelevia ja lainaan ne myös osaksi tätä blogiani…

“Kustannustukien osumatarkkuus tapahtuma-alalle on ollut harvinaisen huono, koska niiden kriteeristö ei ota huomioon, että tapahtumissa suuri osa kustannuksista syntyy jo pitkälti ennen tuottoja. Ja jos koko tapahtuma peruuntuu, ei tule tuottojakaan. Tarve tuelle tai itse asiassa korvauksille on ihan aito”.

“Hallitus lupasi vuosi sitten, ettei yksikään yritys tule menemään kriisin takia konkurssiin. Tässä puhutaan ihmisistä ja heidän selviytymisestään. Alan toimijat eivät itse ole tätä tilannetta aiheuttaneet. Ahdinko ei johdu siitä, että liiketoimintaa olisi johdettu huonosti. Eihän hallitus vain jätä tapahtuma-alaa yksin?”

Tilanne on siis enemmän kuin tukala. Viime viikolla jo radiokanavat hiljenivät antamaan tukensa artisteille ja bändeille. Myös teatterit, eolokuva-ala ja näin koko kulttuuriala on todellakin kyykyssä. Nyt ei enää kauniit puheet riitä, vaan nyt pääministeri Sanna Marinin hallitukselta ja kulttuuriministeri Annika Saarikolta vaaditaan toimia. Ja sen lupaan, että me emme kokoomuksessa teitä jätä yksin. Olemme puolellanne tänäänkin.

….

Kello 22.39 ja pitkä päivä paketissa. Tänään käsitelty tartuntatautilain tiukennuksia joilla Marinin hallitus haluaa laittaa ravintolat kiinni jo kello 18 ja sulkea kuntosalit täysin ja myös ratsastusmaneesit yms. Kohtuuttomat esitykset ja yritämme saada niihin jotain tolkkua ja paikallista ja laji- yms. kohtaista arviointia. Kiitos kymmenistä viesteistä liittyen päiväisiin puheisiini. Yritän niistä pääpuheenvuoroni tänne vielä videona huomenna liittää.

Eduskunnan kahvilassa on kahden metrin turvavälit eli yhden hengen pöydät käytössä. Pia Kauma nappasi kuvan, kun illansuussa Petterin ja Jukan kanssa olimme kahvitauolla.

Myös kuntavaalien siirto puhutti ja toivotaan, että nyt valmistelut tehdään huolella ja niin, että kesäkuussa koronaturvalliset vaalit voidaan järjestää.

 

Kommentit