Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus valmistelee SDP:n, vihreiden ja Keskustan johdolla ulkonaliikkumiskieltoja Suomeen. Marin totesi Ykkösaamussa, että ulkonaliikkumiskiellosta päättämiselle ei ole olemassa yhtä yksittäistä mittaria, jonka perusteella liikkumisrajoituksista päätettäisiin. Päätös olisi siis vahvasti poliittisesti ohjattu ja päätetty.

Kuvituskuva
Julkisuuteen on tihkunut tietoja, että ulkonaliikkumiskiellon aikana sallittaisiin vain mm. lasten vieminen kouluun ja kaupassakäynti. Ulkoilukin rajoitettaisiin niin tiukasti, että se olisi mahdollista vain oman perheen kesken. Ns. ystäväulkoilukin siis kiellettäisiin. Ikäihmiset ovatkin jo ilmaisseet huolensa, että miten heidän käykään, jos ei naapurin tai ystäväpalvelun avun kanssa enää edes saisi uloslähteä käymään? Tuntuisi kyllä kohtuuttomalta ja myös ehkä kohtalokkaaltakin.
Jossain viesteissä onkin epäilty, että ulkonaliikkumiskiellon esillä pitäminen onkin ollut Marinin hallitukselta vain uhkailua. Joku aika sitten Esa Mäkinen HS:n (9.3.2021) kolumnissaan kirjoittikin, että ”Jo pelkkä ulkonaliikkumiskiellon harkitseminen on hallitukselta niin vahva viesti, että se osaltaan hillitsee epidemiaa.”
Itse pidän äärimmäisen huolestuttavana tämänkaltaista johtamista. Joku voi muistaa vanhan toteamuksen lasten kasvattamista. Menikö se vähän niin kuin näin…
”Uhkailu, kiristys ja lahjonta”
Hieman sellaiselta nyt kuullostaa tämä Marininkin viestintä. Onneksi sentään viimeinen on keinovalikoimasta ollut pois. Samaan aikaan nimittäin hallitus ei ole halunnut käyttöön ottaa kaikkia lievempia keinoja koronatilanteen hillitsemiseksi. On minusta esimerkiksi edesvastuutonta, että maamme rajoja ei haluta laittaa kiinni koronalta. Ulkomailta Suomeen tulee koko ajan väkeä ilman pakkotestausta tai edes vaadetta tuoreesta koronatestistä. Pääminiteri Sanna Marinhan on väittänyt maamme rajakontrollia Euroopan tiukimmaksi. Sehän ei yksinkertaisesti pidä vaan paikkaansa. Esimerkiksi juuri koronatestitodistusten suhteen maamme linja on ollut EU:n löysimpiä. Suurin osa EU-maista vaatii jo nimittäin ennakkoon tehtyä negatiivistä koronatestiä ja siitä todistusta ehtona maahan tulolle. Suomi ei vaadi.
Ylen A-studiossa 4.3.2021 Marin totesi kirkkain silmin, että ”Suomella on ollut kaikkein kireimmät rajakontrollitoimet koko tämän pandemian ajan kaikista EU:maista”. Ei pidä siis paikkaansa.
Ennen kuin tämä koronaa vuotava raja tai rajat laitetaan aidosti kuntoon pelkkien tyhjien puheiden sijaan on aivan turha edes uhkailla ulkonaliikkumiskielloilla sun muilla.
Ja toisena käyttämättömänä keinona voisi mainita esimerkiksi maskipakon. Marin sanoi edelleen, että maskin käyttö on ”enemmän kosmeettinen kysymys kuin vaikuttava toimi”. Vaikea uskoa, että koko muu maailma olisi väärässä ja meidän pääministeri vain oikeassa. Jatkoksi Marin kertoi hallituksen sen sijaan valmistelevan sulkutilan jatkoa.
Toivotaan nyt, että rajat saataisiin koronavuodolta kiinni ja toimet maassamme vaikuttaviksi. Meidän kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja siviiliammatiltaan lääkäri Mia Laiho totesikin eilen IS:ssä
”Negatiivisen testituloksen vaatiminen rajalla vähentäisi tartuntojen leviämistä maahan ja testausruuhkia rajoilla. Matkustajamäärien kasvaessa meillä ei ole myöskään mahdollisuutta sitoa massiivia määrää terveydenhuollon henkilökuntaa vain rajoille, kun heillä on koronan ja muiden sairauksien hoidossa kädet täynnä töitä.”
Myös Vihreiden entinen puheenjohtaja, europarlamentaarikkos Ville Niinistö twiittasi viikonloppuna 14.3.2021, että ”En minäkään ymmärrä tätä. Maskipakko ja negatiivisen koronatestin vaatiminen rajoilla olisi tehokkaita koronatoimia pienellä haitalla. Ne voi säätää lailla perustuslain puitteissa. Sen sijaan puhutaan ulkonaliikkumiskiellosta, joka on paljon isompi puuttuminen perusoikeuksiin.”
Ja Ville Niinistö jatkoi vielä toisella twiitillään: ”Finnair jo negatiivista testiä vaatii ja se toimii jo nyt sujuvasti sekä varmasti ennalta ehkäisee riskimatkustamista. Suomen eteläpuolella Virossa on yksi Euroopan pahimpia koronatilanteita tällä hetkellä. En voi ymmärtää sitä että nyt ei velvoiteta negatiivista testiä kaikilta.”
Ulkonaliikkumiskiellon vaikutukset olisivat myös mittavia ennen muuta taloudelle. Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut, että liikkumisrajoitus toisi pääkaupunkiseudun kaupoille miljardin euron menetykset viikossa.
Saa nähdä mitä alkava viikko vielä koronaruletista tuokaan. Jollain tavalla nyt pitkään koronatilannetta varsin hyvin johtaneelta pääministeri Sanna Marinilta alkaa ote lipsua. Se lipsuminen voi tulla vielä kalliiksi.