”Vaadi aina enin itseltäsi. Ole hyvä. Muista menneitten sukupolvien työ.”
– Lotta Svärdin kultaiset sanat.

Lopen lottia Nujantalolla. Meija Pälsi kuvassa oikealla. Muita en valitettavasti tunnista. Heidänkin paikkansa olisi Lottagalleriassa.

Ja tässä Lopen Nuijantalo, mikä toimi aikanaan myös kirkkona nykyisen kirkkomme vuoden 1914 palon jälkeen. Nykyisin talo on yksityisenä kotina Perintömäen ja Vanhakosken rajamailla.
Jo tammikuussa 23. päivänä vuonna 1919 Helsingin ruotsinkieliset naiset perustivat Augusta Krookin johdolla Helsingin suojeluskunnan ambulanssiosasto. Sitä voidaan pitää Lotta-Svärdin tietynlaisena alkuna. Naisten haluna olla mukana ja tekemässä työtä isänmaan hyväksi. Pari kuukautta myöhemmin nimeksi tulikin Lotta Svärd osasto N:o 1:si ja Krook laati yhdistykselle säännöt. Helsingin suojeluskunta hyväksyi ne kesällä 1919 ja näistä säännöistä luonnosteltiin myös yleiset mallisäännöt Lotta Svärd -yhdistyksiä varten.
Pari vuotta myöhemmin tammikuussa 1921 ylipäällikkö Von Essen määräsi rouva Greta Krohnin keskusjohtokunnan puheenjohtajaksi. Krohnin tehtävänä oli keskusjohtokunnan perustaminen uusien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Lisäksi kaikissa suojeluskuntapiireissä, itseasiassa lukuun ottamatta Jyväskylän piiriä, pidettiin Lotta Svärdin perustavat kokoukset. Lotta Svärdin perustava piiriedustajainkokous pidettiin sitten Helsingissä maaliskuussa 1921 ja Suojeluskuntien naisosastot yhdistyivät valtakunnalliseksi yhdistykseksi 21.3.1921. Näin nyt on kulunut sata vuotta lottajärjestön perustamisesta.
Puolustusvoimien alaisuudessa lottia työskenteli monissa eri tehtävissä niin kotirintamalla, kuin rintaman läheisyydessä ja itse rintamallakin. Kaikki eivät selvinneet. Lotat hoitivat mm. muonitusta, haavoittuneiden hoitoa, erilaista varushuoltoa ja myös toimisto- ja viestitehtäviä. Kotirintamalla lotat työskentelivät myös mm. ilmavalvonnassa.
Lotta Svärd oli itseasiassa jatkosodan aikaan maailman suurin vapaaehtoinen naisten maanpuolustusjärjestö ja siihen kuului enimmillään 232 000 jäsentä.
Nyt maaliskuussa olemme saaneet nöyrin mielin kiittää ja kunnioittaa näitä Naisia.
Itse erityisesti olen muistellut omaa rakasta isoäitiäni Hilkka-mummia, Hilkka Heikkilää, mummua Maija Heinosta ja pikkulottina toimineita Helvi ja Ella Heinosta. Nöyrän kiitollinen ja ylpeäkin näistä eriäideistäni. Teistä osa voi muistaakkin miten aina frakkini sydämen puoleissa taskussa Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla kannan Mummuni Lotta-merkkiä ja vaarini sotilaspassia ja Tammenlehvää. Sydän paikalla.
Lotta-Svärdin perustamisen 100-vuotisjuhlaa vietetään tänä vuonna mm. järjestämällä erilaisia tapahtumia ympäri Suomea, mutta myös keräämällä tietoja sähköiseen lottagalleriaa. Naisten vapaaehtoisessa, aseetonta maanpuolustustyötä tehneessä Lotta-Svärd -järjestössä toimi vuosina 1921-1944 enimmillään siis reilu 230 000, joista 8-17 -vuotiaita pikkulottia lähes 50 000. Lottajärjestö lakkautettiin sodan jälkeen syksyllä 1944 Moskovan välirauhansopimus myötä. Rekisterit ja oikeastaan lähes kaikki mahdollinen määrättiin tuhottavaksi ja siksikin tämä lottagalleriatyö on nyt tehtävä. Sitä ei voi enää siirtää myöhemmäksi. Ja sen myötä me voimme yhdessä huolehtia, että muistot säilyvät ja eivät unohdu.
Järjestön lakkauttamisen jälkeen lotat jatkoivat huolto- ja avustustyötä Suomen Naisten Huoltosäätiön nimissä. Vuonna 2004 Suomen Naisten Huoltosäätiön nimi muutettiin Lotta Svärd Säätiöksi.
100 vuotta huoltotyötä ja yhteiskuntavastuuta.

Lopen Lottakahvila nykyisten Loppelantalojen kohdalla…

Ja Lotta-kahvilalla rakas tätini Helvi Heinonen pikkulottana.
Nyt maaliskuulla olen polttanut kynttilöitä siis maamme Naisten kunniaksi ja muistoksi. Hankin myös numeroidun Sotiemme Naiset -rintamerkin. Tämä merkki kertoo tarinan suomalaisesta kukasta, jossa on verta, hikeä ja kyyneleitä. Siinä kukka edustaa suomalaista Naista, joka on kaunis ja vahva kukka – selvinnyt läpi historian kaikissa olosuhteissa, kaikkina aikoina. Tämä nimenomainen kukka on ojennettu suomalaiselle naiselle, joka on elänyt sodan keskellä kaikkensa antaen. Se on muistokukka edesmenneille. Se on kukka uudelle elämälle. – Kukka nousee keväällä, se kasvaa, elämä voittaa.
Merkin veripisara, veri on suomalaisten, isänmaan, itsenäisyyden ja rauhan puolesta vuodattama veri. Se on suomalaisten sodassa kaatuneiden veri. Se on myös kaatuneiden vihollisten veri.
Ja hikipisara, hiki on sotilaiden tuskan hiki. Se on rintamalla ja kotirintamalla olleiden naisten hiki. Hiki on valunut miesten töissä, lasten synnytyksissä, kasvatuksessa, perheen selviämisessä ja isänmaan puolesta tehdyn mittaamattoman arvokkaan työn tekemisessä. Pitkien päivien jälkeen kotisaunan lempeässä löylyissä on valunut, puhdistava helpotuksen hiki. Se on jälleenrakennuksen ahkera hiki.
Ja viimeisenä kyynel, joka on suuren surun kyynel. Se on kirvonnut suomalaisen naisen silmästä kaiken menetetyn vuoksi. – Rakas läheinen on kaatunut, koti on menetetty. Lapsuus, nuoruus, vanhuus, rauha on menetetty. Se on myös onnen ja helpotuksen kyynel. Mies tai oma poika on tullut kotiin. Sota on loppunut.
Tämän merkin annoin tänään omien lasteni Äidille. Kiitokseksi siitä, mitä Naiset, äidit, tyttäret ovat tehneet ja tekevät tänäkin päivänä.
….
Kello 21.51 ja en tänään päivän aiheisiin mene. Pitkä päivä takana ja ihmeellinenkin. Huomenna aamulla avaan tuntojani tästä koronahoidon käännekohdan päivästä.
Nyt annan kynttilöiden palaa suomalaisten Naisten muistoksi ja kunniaksi.