Politisoiko Marinin hallitus itse koronahoidon juuri ratkaisevalla hetkellä? – Hallituspuolueet eripuraisia ja kauppaakäyviä

Blogi, torstaina 25.03.2021

Tämän viikon aikana on Covid-19 toimissa tapahtunut iso muutos. Tähän asti on hallitus pitänyt selvänä, että terveysviranomaisten edellyttämät toimet tehdään ja niiden kanssa ei politikoida. Koronahoitoa ei ole haluttu politisoida vaan tehdä se mitä kussakin tilanteessa on pitänyt tehdä. Myös me oppositiosta olemme varsin hyvin voineet luottaa siihen oikeastaan talouden pitoa lukuunottamatta koronatoimet ovat perustuneet terveysviranomaisten parhaaseen tietoon ja olleet vilpittömiä.

Ensimmäinen särö koronatoimien politisoitumisesta nähtiin nyt, kun keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko asettui vastustamaan terveysviranomaisten eli kansallinen rokotusasiantuntijatyöryhmän antamaa suositusta muuttaa maamme covid-19 -rokotusjärjestyksestä. Terveysviranomaisten suositusta ei siis otettu käyttöön hallituksen sisäisen poliittisen vastustuksen vuoksi. Eduskunnassa on puhuttu isosta määrästä ihmishenkiä, joita uuden rokotussuosituksen käyttöönotolla voitaisiin pelastaa. Aluepolitiikka ajoi edelle? – Kunnes eilen illalla myöhään Vihreiden ryhmäpuheenjohtaja Emma Kari kertoi instagram-kuvansa yhteydessä, että myös rokotusjärjestystä päätettiinkin neuvottelujen myötä muuttaa. Mikä oli hinta ja mikä hallituspuolueista sen halusi?

Ja nyt sitten ulkonaliikkumiskiellon kohdalla näytti politiikka tunkeneen vielä rajummin Marinin hallituksen pöytiin. Ensin Marin ilmoitti tiistaina, että ”tämän päivän jälkeen on oltava näkemys siitä, että täyttyvätkö edellytykset liikkumisrajoituksille ja edetäänkö asian kanssa”. Se oli pelkkä uhkaus lopulta sillä noin ei pääministeri eikä hallituskaan toiminut. Nyt julkisuuteen onkin kerrottu erilaisista jopa lehmänkaupoista ja reunaehdoista eri puolueiden toimesta sille, että ne ulkonaliikkumiskieltoja suostuisivat tukemaan. Oliko rokotusjärjestyssekoilu myös tällainen? Mutta ainakin Vasemmistoliitto oli kuulemma vaatinut vahvistuksen sille, että missään tilanteessa koronakriisin aikana ei enää nykyinen hallitus tule tekemään koulujen etäopetukseen siirtomääräyksiä. Raju lupaus ja vaatimus hallitukselle, sillä emmehän me todellakaan tiedä mitä tässä vielä tapahtuu ja millaisia muuntoviruksia rajan yli vielä tulee kevään, kesän ja syksyn aikana? Vai tuleeko? Mutta tämä lupaus oli osaltaan sitten antanut hallituksen toimille toimittajien tietojen mukaan Vasemmistoliiton tuen. Ja kun muistamme, että vielä tiistaina vasemmistoliiton riveistä todettiin, että ”välttämättömyyden vaade koville lisärajoituksille ei täyttyisi”, niin nyt pitää kysyä, että mitä ihmettä koronatilanteessa tapahtui yhdessä yössä, että nyt täyttyisikin?

Itseasiassa samaa ihmetteli eilen myös Ylen A-Studiossa meidän puheenjohtaja Petteri Orpo. Orpo totesi, että tiistaisessa oppositioninfossa oli THL:n viesti ollut vielä varsin toisenlainen kuin nyt sitten eilisessä A-Studiossa. Ja näinhän itseasiassa kaikki oppositiopuolueiden puheenjohtajat tiistaina Säätytalon portailla infon jälkeen totesivat: ”välttämättömyyden vaade ei näytä täyttyvän”. Eilen THL:n ääni oli sitten aikalailla rajumpi? Viestiä kovennettiin useampi napsu. Valitettavasti vaalien siirron tapahtumat on niin läheisesti mielessä, että ei tarvitse kuin hieman muistella niin muistaa ne surullisen kuuluisat laskuharjoitukset. Silloinkin viesti ja huoli huhtikuun 18. päivän koronatartuntatilanteesta muuttui hetkessä huikeaan 11 000 päivittäiseen tartuntaan, mistä sitten vaalien siirtopäätöksen saatuaan pakiteltiin oikein kunnolla.

Eilen illalla kuitenkin kaikki hallituspuolueet kertoivat lopulta kannattavansa ulkonaliikkumiskieltoesityksen tuomista eduskuntaan. Toisena esityksessä myös meidän esittämä ja kannattama pääkaupunkiseudun maskipakko. Mutta tuo ulkonaliikkumisen rajoittamiseen tähtäävä laki siis pitäisi tänään jo tulla meille eduskuntaan. Ulkonaliikkumisen rajoittaminen puuttuu rajulla tavalla ihmisten perustuslaillisiin perusoikeuksiin ja nähtäväksi jääkin jääkö Marin hallituksen panos lopulta piippuun? Itse en usko, että perustuslakivaliokunta saa tätä kokonaisuutta käsiteltyä niin, että lakeja saataisiin voimaan vielä ensi viikon aikana eli pääsiäiseksi? 7-10 päivän käsittelyaika eduskunnassa ja nähtäväksi jääkin millainen on koronatilanne pääkaupunkiseudulla viikon 14 alussa, kun ehkä ulkonaliikkumiskielto voitaisiin saada Marinin hallituksen asetuksella lopulta voimaan? Välttämättömyyden vaade voi vielä monet kerrat muuttua suuntaan jos toiseenkin. Varmuuden vuoksi, kun ihmisten liikkumisvapautta ei kuitenkaan ole mahdollista rajoittaa.

Toteutuessaan tämä ulkonaliikkumiskielto tai liikkumisen rajoitus tulee olemaan kustannuksiltaan massiivinen. Onko sillä koronan leviämisen suhteen suurta merkitystä jää nähtäväksi. Mutta Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi aiemmin, että liikkumisrajoitus tuo yksin pääkaupunkiseudun kaupoille miljardin euron menetykset viikossa eli tämä sulku maksaisi siis peräti 3 miljardia. Sulku vaikuttaisi Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kaikkiaan 17 000 toimipisteeseen ja peräti 80 000 työntekijään ja lisäksi päälle Turun seutu ja on tässä kuulkaa ihmeissään entistä pahemmin vielä myös Lapin matkailukin.

Hallitus ei ole julkistanut kaikkia materiaaleja ja taustalaskelmia, myös THL:n osalta, mitä tässä päätöksenteossa on käytetty. Julkistetaanko niitä koskaan tai annetaanko edes eduskunnan käyttöön asian käsittelyn aikana jää nähtäväksi? Nyt kuitenkin näyttää siltä, että perustelut eivät liikkumisen rajoittamiselle riitä. Haitat ja kustannukset näyttäisivät olevan monin verroin hyötyjä suuremmat.

Kuntosalit menevät kiinni.

Eduskunta äänesti hetki sitten kuntosalien sulusta. Meidän kokoomuksen esitys siitä, että kuntosaleilla olisi voitu jatkaa koronaturvallista toimintaa yksin tai pienryhmissä jatkossakin äänestettiin hallituspuolueiden toimesta nurin. Nyt siis salit menevät säppiin ja myös yksilövalmennukset ja kuntoutukset niissä kielletään. Myös terapia-altaat yms. suljetaan ja tämä koskee siis nyt kunnallisten tilojen lisäksi myös yhdistysten, seurojen ja yritystenkin saleja, uima-altaita yms. Järjetön päätös, mutta arvovalta ei enää antanut periksi korjata esitystä.

Yksin ratsastaminen maneeseissa ja yksin koiran kanssa toimiminen hallilla on ehkä jatkossakin mahdollista. Me esitimme niihinkin toiminnan jatkon sallimista, mutta hallituspuolueet äänestivät ne nurin ja kielto ryhmätoimintaan tulee myös maneeseihin ja agility- yms. halleihin.

Kello 22.10. Kotia kohden. Eduskunta äänesti juuri, että kuntosalit määrätään laitettavaksi kiinni. Hallituspuolueet äänestivät nurin esityksemme mikä olisi sallinut pienissä ryhmissä tai edes yksin vastuullisesti toimien salitoiminnan jatkumisen ja myös kuntoutusten jatkumisen. Nyt laput tulevat luukulle. Hävisimme.

No, nyt kello 22.34 ja juuri eduskunnalta kämpille. Huomenna sitten jatkuu tällä ulkonaliikkumiskieltoasialla. Oma arvioni on, että liikkumiskieltoa ei lopulta kuitenkaan määrätäkään. Tällaisia huhuja talolla jo tänään oli ja voikin olla, että idea on vain vähän kuin uhkaillen viedä esitystä eteenpäin, mutta lopulta sitten todeta, että ei tilanne tätä mahdollistakaan. Katsotaan mitä tapahtuu. Ja onhan tämä esitys aivan kestämätön, kun on selvinnyt poliittiset nappikaupat sen taustalta ja myös se, että ulkonaliikkumiskiellolla tosiasiallisesti halutaankin puuttua Helsingin kotibileisiin. Aikamoinen lasku tästä.

Palataan näihin huomenna.

Kommentit