
Tänään oli aika kiittää Pekka Leppästä! Upea ja pitkä ura Lopella.
Tänään valtuustossa vietettiin haikeita hetkiä. Kiitollisiakin. Pitkäaikainen kuntamme salkunvartija – kamreeri ja nyttemmin talousjohtajamme Pekka Leppänen siirtyy lomien kautta ansaituille eläkepäiville. Monen ottaessa ennen eläkepäiviä jo hieman rennommin niin Pekkapahan hoiteli vielä viimeiset kuukaudet viransijaisena kunnanjohtajankin tehtäviä. Salkku on ollut iso, vaativa ja painavakin, mutta isoilla saappailla sekin on kannettu erinomaisella tavalla.

Lopen Kokoomuksen valtuustoryhmä toivotti tänään ryhmäkokouksessaan myös uuden kunnanjohtaja Mikko Salmelan tervetulleeksi Lopelle. Ensimmäinen kokous meni uudessa johdossa sujuvasti läpi.
Itse muistan Pekan Lopelta jo pikkupoika-ajoiltani. Pekka veti silloin A-salissa eli nykyisessä Loppi-salissa pingiskerhoa meille ala-astelaisille. Mukavia muistoja jo sieltä. Sitten Pekan työura vei Lopelta muualle ja seuraavan kerran kohtasimme kun Pekka toimi Riihimäen seudun ammattioppilaitoksen eli RAOL:n talousjohtajana. Itse tulin nuorena kuntapäättäjänä ammattikoulun hallituksen varapuheenjohtajaksi ja sain Pekan kanssa tehdä läheistä yhteistyötä.
RAOL:ssa silmiinpistävää oli erinomaisella tavalla hoidettu talous. Ammattikoulu ei ollut omistajakuntiensa kukkarolla vaan hoiti hommansa omalla rahallaan ja teki myös merkittäviä investointeja tulevaan. Pekan kanssa istuimme hallituksen pöydän lisäksi myös puheenjohtajiston pöydässä ja myös rakentamistoimikunnassa. Rakennushankkeetkin hoidettiin budjeteissaan ja aikatauluissaan ja tehti se mitä piti.
Kun Lopella avautui kunnankamreerin tehtävä oli itsestään selvää, että Pekka siihen halutaan ja me myös saimme. Oli siis kotiinpaluun aika. Kuntamme talous oli vaikeassa tilanteessa, mutta Pekan kamreeri- ja talousjohtaja-aikana se korjattiin. Tässä oli monta tekijää, mutta Pekka talousjohtajana keskeisenä. Nyt kesäkuussa valtuustomme saa käsiteltäväkseen jo yhdeksännen ylijäämäisen tilinpäätöksen ja nämä kaikki tehty Pekan johdolla. Perintö on siis kova ja kestävä. Ja sellaisena se pitää myös pitää.
Tänään Lopen valtuustosalissa oli siis ennen muuta kiitollisuutta ilmassa. Pekan kaltaisia pitkiä työuria ei enää monet tee eivätkä varsinkaan samalla työnantajalla. Pekka on ollut siis monessa paljon vartijana ja jatkumona ja tietopankkina. Talousosastomme oli erinomaisissa käsissä ja erinomaisesti miehitetty ja jo nyt tätä lähes dreamteamiä on ollut monet kerrat ikävä. Kiitollisuuden sanat siis tässä myös Irjalle, Seijalle, Pekan puolisolle Vapulle ja kaikille taloushallintomme tekijöille. Vappu muuten jatkoi kiireapuna ja sairaslomien ja muiden sijaisena myös edelleen eläkepäivillään kuntamme talousosastolla ja hommat hoituivat.
Pekan ovessa luki talousjohtajana nimikirjaimet PA Leppänen. Osoitti miehen hyvää huumorintajua ja pientä pilkettä. Ja PA Loppi olikin Pekan aloittaessa, mutta eipä ole enää.
Tänään kunnan puheenjohtajiston ja valtuuston kanssa kiitimme Pekkaa kokouksemme alussa. Voi vai todeta laulun sanoin, kuinka voin kyllin kiittää.
Ja samassa kokouksessa sitten ensimmäistä kertaa vieressäni kunnanjohtajan paikalla Mikko Salmela. Itseasiassa jo neljäs kunnanjohtaja jonka kanssa saanut istua valtuustonpuheenjohtajan korokkeella. Kokematta jäänyt vai Olavi Sampon aikakausi.
Mikolle tänään ehdotin, että jälleen palaamme ns. normaaliin päiväjärjestykseen myös valtuustoissa. Aikanaan pidimme useinkin kyselytunteja valtuutetuille. Itse pidin niitä hyvinä, mutta viime kaudella ei sitten kysymyksiä tahtonut enää tulla ja kunnanjohtajan ensin virkavapaan ja sitten vaihtoprosessin aikana emme niitä pitäneet.
Aivan uutena nappasin erään toisen kunnan valtuustosta idean meille. Kesäkuusta lähtien kunnanjohtaja pitää valtuuston kokouksen yhteydessä aina lyhyen Kunnanjohtajan katsauksen. Ajatus siis avata hieman vapaamuotoisemmin avata kunnan ajankohtaisia asioita. Sellainen pieni puheenvuoro mitä, missä ja milloin.
Ja valtuustoseminaarikin sovittiin tänään heti Mikon kanssa toukokuulle. Valtuusto pääsee tutustumaan remontoituun Räyskälän kouluun mikä nyt siis tunnetaan nimellä Räyskälän Suuri Huvila. Teemoina uuden kunnanjohtajan ajatukset tulevasta, Lopen vetovoima ja kasvutekijät sekä talouden tilanne ja tulevaisuuden haasteet.
Asiat tänään hyvin päätökseen. Vain hallintosääntö jouduttiin palauttamaan uudelleen valmisteluun. Siinä oli puhtaita virheitä ja myös yt-neuvottelut oli käymättä. Hyvä, että asia nousi esille vaikkakin näin myöhään ettei päässyt syntymään isoa virhettä.
Uusi kunnanjohtajamme hallinnon ammattilaisena lupasi hallintosäännön vielä tarkasti läpi käydä ettei siellä ole enempää tällaisia virheitä. Sen jälleen tulee käydä sitten koko henkilöstöä koskeva henkilöstön kuuleminen ja myös aika monen henkilön kanssa kahdenväliset yt:t. Niin monen kohdalla on muutoksia tehtävissä ja myös ammattinimikkeissä. Hyvä tästäkin tulee, mutta nyt siis hieman pihtisynnytyksellä.
Tänään myös päätimme, että Lopella nuorisovaltuustolle maksetaan jatkossa 50% kokouspalkkio. Teemme tässä varmasti lähes historiaa ja nostamme nuoret päättäjämme myös tässä suhteessa oikeaan arvoon. Monessa kunnassa palkkioita ei ole lainkaan tai vain muutama euro. Meillä nuoriakin arvostetaan ja heidän yhteisille asioille antamaansa aikaa. Ylpeä valtuustostamme!
….
Päivä alkoi tänään jo aamulla seitsemän jälkeen Hämeenlinnassa. Kasilta sitten maakunhallituksen ryhmäkokous ja eteenpäin mm. uuden Hämeen valmistelua ja iso kasa rahoitushakemuksiakin. Myös kohti OmaHämettä edetessämme maakuntahallitus päätti taloushallinnosta ja muista juoksevista asioista.
Isojen asioiden rinnalla Hämeen maakuntahallitus päätti tänään myös hieman erilaisesta asiasta. Maakuntavaltuutettu Antti Ahosen kanssa teimme aloitteen maakuntalipun tekemisestä muiden maakuntien tapaan myös Hämeeseen. Tänään maakuntahallitus lipun hyväksyi ja se julkistetaan Riihimäellä toukokuussa. Hieman siis perinteitä, juuria ja maakuntahenkeäkin.
Ja olihan listoilla tänään paljon muutakin ja vielä flunssan saaneen lapsen kanssa piti lääkäriinkin ehtiä ja mehän ehdimme. Iskän ruuhkavuosia. Lääkärikin siis hoitui isovanhempien ja iskän johdolla. Niin ja mahtui päivään myös Kiitoskahvit Shell Pirttilällä. Pirttilän perhe pyöritti Lopen Shelliä yli 50 vuotta ja nyt uudet yrittäjät jatkamaan hienoa yritystä ja pitkiä perinteitä. Kiitos siis Anna-Marille ja Juhanille ja kumppaneille hienoista vuosista ja sadoista kahvikupeista ja onnea Kolehmaisille uusille Shell-yrittäjille.
Huomenna eduskunnassa jatkamme. Vuorostaan valtion talousasiat pöydällä.
Ja pakko lisätä tänne vielä pari kivaa kuvaa Hämeen Kylät ry:n juhlasta. Kiitos kuvista Markku Hirviojalle.