Tänään aikainen herätys vaikka kalenterissa lukikin, että VAPAAPÄIVÄ. Kaunis aamu ja hyvää Viipurilaisen ruisleipää ja kahvia ja sitten ulkoiluvaatteet päälle.
Loppijärven Ystävien perinteinen lintuaamu tänään Kyyniönlahden Lintutornilla. Väkeä oli kivasti liikkeellä ja Valosen perheen ja Paukolan Karin johdolla paikalla myös hienoja kiikareita, kaukoputkia ja ennen muuta hirmuinen asiantuntemus. Järvellä tai paremminkin taivaalla tänään kuitenkin aika rauhallista, mutta toki sieltä säännöllisesti aina jotain tuli ja pinnoja saatiin listoille.
Järvemme ei vielä ole auki eikä edes Isojoen suu ja se varmasti osaltaan vesilintujen määrää täällä laski, mutta petolintuja ja paljon muutakin bongasimme. Listalla tai tuossa kuvassa noin kello 11 tilanne tornilta.
Sen jälkeen itse lähdin järven toiselle puolelle Hevosojalle hieman ulkoilemaan ja siellä myös puihin muutama pönttö linnuillekin lisää. Nyt isän ruuantekovuoro ja sitten kevään viimeiset sählytreenit. Ihan hidas sunnuntai. Sopii mitä parhaiten ennen huomista. En edes uskalla vielä kurkata kalenterissani sille puolelle. Mutta sehän on vasta ensi viikolla.