Tänään oli kunnia pitää puhe Hämeen Kylät ry:n 20-vuotisjuhlassa Nummenkylän kylätalolla. Kaunis keväinen aurinkoinen päivä ja väkeä kivasti liikkeellä. Omassa puheessani Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtajana toin esille maakuntamme suunnitelmia vetovoimamme parantamiseksi, mutta myös hieman uusiakin ajatuksia ja avauksia.
Mutta kyllä lopulta kaiken A ja O on hyvät yhteydet. Tämä tarkoittaa niin tiestöä kuin tietoliikenneyhteyksiäkin. Kun saamme myös maaseudun ja elävät kylät nopeiden laajakaistayhteyksien varaan niin moni toimiala voi toimia näilläkin alueilla ruuhka Suomen sijaan. Tänäpäivänähän on paljon sellaista liiketoimintaa mikä ei ole millään tavalla paikkaan sidottua ja tämä sektori kasvaa kovaa vauhtia. Tätä varten olemme paraikaa myös tekemässä omassa kotikunnassani Lopellakin suurhanketta tietoliikenneyhteyksien parantamiseksi. Olemme varanneet budjettiin merkittävästi rahaa kuntarahoitukseen ja tavoite saada muutakin julkista rahaa mm. valtiolta tätä hanketta varten. Olen varma, että tämä panostus tulee takaisin monin kerroin kun saamme tietoliikenneyhteydet toimimaan hyvin. Monet yrityksemme tätä kaipaavat, mutta myös monet loppilaiset ja vapaa-ajanloppilaisetkin. Homman tarkoitus edetä varsin nopealla aikataululla. Tätä kannattaa pohtia ja toimeenkin ryhtyä kaikissa Hämeen kunnissa ja kylissä.
Mutta sitten yhtä tärkeänä on toimivat ja hyvät liikenneyhteydet. Teiden täytyy olla kunnossa, jotta maaseudulla voi asua ja nyt niin ei ole. Vaikka ensimmäistä kertaa Anne Bernerin johdolla ohjasimme merkittävästi rahaa valtion teiden korjausvelkaan niin se ei vielä paljoa arjessa näy sillä ensimmäisenä oli pakko laittaa kuntoon teiden varsien sillat. Nyt tarvitaan esittämäni Korjausvelka II -jatko-ohjelma millä päästään itse tiekilometrien kimppuun. Täytyy peruskorjata teiden runkoja, asfaltteja, sorapintoja, mutta myös parantaa teiden talvikunnossapitoa ja myös sorateiden kesähoitoa. Tätä kokonaisuutta jo valmistellaankin. Ja voi hyvin sanoa, että lopultakin.
Muutamia muitakin aiheita esille nostin niin luontomatkailusta kyläkouluihin ja kylätaloihin. Itse uskon, että hyvillä yhteyksillä myös maaseutu pysyy elävänä ja antaa myös paljon kaupunkilaisille ja koko maallemme.
Hieno kyläjuhla ja oli kunnia saada olla mukana ja myös palkitsemassa vuoden hämäläistä kylää. Onnea vielä Teuvo-Kuuslammi! Ensimmäinen tuplavoittaja! (Korjaus klo 20.25: Toinen kahdesti Vuoden kyläksi valittu, sillä ennen Tammelan Letkun kylä on palkittu kahdesti eli 2005 ja 2012. Kiitos Sisko oikaisusta.)
Rengosta sitten päiväni jatkui Janakkalaan missä kokoomusyhdistykset pitivät kevätkokoustaan. Janakkala minulle vähän sellainen yksi kotipaikka ja tänäänkin oli kuin kotiin olisi tullut kun kokoomuslaisten kokouspöytään sain istahtaa pitkän päivän jälkeen. Puheessani kävin siellä läpi taloutta ja kehysriihen panostuksia, mutta myös hieman turvallisuusasioita ja kokoomuksenkin ajankohtaisia asioita. Puoluekokous tulossa ja rakennamme nyt Petteri Orpon toiselle pj-kaudelle hyvää joukkoa ja hyvää ohjelmaa. Tässä työssä kaikkien panos tärkeää.
Nyt kello jo illassa. Kaunis ilta onkin. Taidan nauttia kupin hyvää teetä. Kiitos tästä päivästä.