Tänään eduskunnan täysistunnossa saimme käsittelyymme hallituksen esityksen uudeksi ympäristönsuojelulaiksi. Uudistuksessa säädetään aiempaa täsmällisemmin velvollisuuksista, mutta isossa kuvassa ei suurta muutosta ole. Ehkä lakia voisi kuvata paremmaksi kokonaisuudeksi. Keskeisenä tavoitteena selkeyttää ja tehostaa ympäristönsuojelun lupamenettelyä ja lupien valvontaa. Itse käytin salissa tänään neljännen puheenvuoron uudistuksesta eduskuntaryhmämme ympäristövastaavana.
Ympäristönsuojelulaki takaa sen, että merkittävät luonnonarvot voidaan ottaa jatkossa aiempaa paremmin huomioon mm. turvetuotantoa koskevassa ympäristölupaharkinnassa. Mutta laki myös osaltaan takaa ja turvaa sen, että turvatuotantoa voidaan Suomessa jatkaa. Mutta vain vastuullisesti ja huolellisesti toimien jo aiemmin käyttööotetuilla ja ojitetuilla soilla. Eli voimassa oleva laki muuttuu niin, että enää jatkossa turpeen otto ei ole mahdollista luonnonarvoiltaan merkittävilläkin soilla. Jatkossa turvetuotanto ohjataan tai sitä jatketaan jo ennestään ojitetuilla soilla tai sitten jo muulla tavalla luonnontilansa menettäneille soilla. Turvetuotannon turvaaminen ja toisaalta luontoarvojen huomioon ottaminen oli minusta tärkeä periaate ja itselleni myös se, että lähivesienkin ns. pistekuormasta kannetaan kaikissa tilanteissa huolta. Edes aivan lähimmät vedet eivät saa päästä enää jatkossa tuhoutumaan. Merkittävää onkin valvonnan uudistaminen ja kohdentaminen. Valvontaa tehostetaan tai suunnattaan nyt aiempaa selkeämmin nimenomaan sinne missä ympäristön pilaantumisen vaara on suurin.
Kokonaisuudessa pannaan täytäntöön myös EU:n teollisuuden päästöistä annettu direktiivi. Tavoitteena on vähennetään suurimpien teollisuuslaitosten päästöjä. Mutta tällä kertaa asia tuodaan kansallisen lainsäädännön tasolle vain nimivaateilla. Eli olemme huolehtineet jo nyt siitä, että rasite ei tule kohtuuttomaksi. Vain direktiivin vaatimukset täytetään. Näin pitäisi minusta aina toimia ja ehkä tässä prosessi hyvää sekin, että emme aivan ensimmäisenä tätä asiaa maaliin vieneet. Usein hosumalla ja ns. kilttinä koulupoikana tulee tehtyä sellaisia ratkaisuja jotka eivät lopulta olekaan pakkoja.
Oma puheenvuoroni löytyy eduskunnan pöytäkirjasta viimeistään huomenna aamulla. Linkki sinne löytyy helpoiten täältä sivuiltani Eduskuntatyö-linkin kautta. Kurkatkaa jos kiinnostaa enemmän. Ja varmasti aiheeseen palaan kun sen käsittely meillä ympäristövaliokunnasa alkaa.
…
Tänään eduskunnassa vieraanani myös Lopen Kirkonkylän koulun oppilaskunnan hallitus. Mukava porukka ja heillä asiat hyvin hallussa parinviikkoisen kouluvierailuni jäljiltä. Mukana tunti lasten ja heidän opettajiensa kanssa ja hyviä kysymyksiä tälläkin kertaa. Mainio sakki.
Ja iltapäivällä sain vielä vieraakseni sukulaiseni. Mukava istua hetki eduskunnan kuppilassa ja asiaakin puhua mm. takviluvista ja koulukuljetuksista. Aiheen parissa hieman tehtävääkin sain.
…
Mutta nyt kotia kohden. Yritän ehtiä tänään illaksi kotiin. Huomenna nimittäin ilta menee Yrittäjyyskiertueen parissa Lahdessa ja torstai-iltakin sitten Helsingissä.