Uusi ulkoasu ja uutta sisältöä – timoheinonen.fi uudistuu

Uutiset, maanantaina 08.09.2008

Kansanedustaja Timo Heinosen viralliset kotisivut osoitteessa www.timoheinonen.fi uusiutuvat. Sivujen suunnittelusta ja teknisestä toteutuksesta jo pitkään vastannut Sebastian Kurtz on uudistanut tällä kertaa niin ulkoasun kuin sisällönkin rakenteen. Heinosen kotisivujen suosio on ollut tasaisen aina vuoden 2007 eduskuntavaaleista lähtien.

– Sisältöön emme suuremmin puutu. Hieman jotain uutta, mutta kaikki vanhakin jatkuu. Uutena otamme käyttöön kokoomuslaisia kunnallisvaaliehdokkaita ympärimaan esittelevän Hyvä Ehdokas –sivuston ja jotain muuta pientä, kertoi Timo Heinonen.

Hyvä ehdokas –sivulla Heinonen haluaa antaa ilmaista mainostilaa kokoomuslaisille kunnallisvaaliehdokkaille ympäri maan. Uudenlaisen idean uskotaan tuovan lisää kävijöitä erityisesti nuorten ehdokkaiden sivuille.

– Suurin uudistus on etusivun selkiyttäminen ja täydellinen uudistaminen. Olen luottanut aina Kurtzin osaamiseen ja tälläkään kertaa ei osaaja pettänyt. Minun silmää ne miellyttävät ja toivottavasti monen muukin.

Uusi timoheinonen.fi –sivusto avataan lähiaikoina ja uusia mahdollisuuksia sivuille tulee syksyn mittaan lisää.

Kommentit