Keskustelu uuden katsastuslain ympärillä on ollut vilkasta jo useamman vuoden ajan. Aikanaan itse nostin eduskunnassa esille katsastusten korkeat hinnat ja esitin jo silloin vuosia sitten useammankin keinon jolla voitaisiin lisätä kilpailua ja vaikuttaa myös muuten katsastuksen hintoihin. Näistä esityksistä käytännössä kaikki yhtä lukuunottamatta on mukana nyt uudessa laissa. Ainoa joka jäi uupumaan oli katsastusrytmityksen muuttaminen. Minusta uusien autojen katsastusväleihin voisi lisätä vielä yhden välivuoden lisää ensimmäisen katsastuksen jälkeen. Sitä tai vastaavaakaan uusi laki ei siis pidä sisällä.
Mutta sen sijaan pitää raskaanliikenteen katsastusvelvoitteesta luopumisen, katsastushenkilökunnan koulutusvaatimusten uudistamisen ja vastaavat.
Huoli on kuitenkin liikenneministerin tahto viedä katsastuksia myös autokorjaamoille. Tässä piilee vakava vaara katsastuksen riippumattomuuden kannalta. Malli ajaa pahimmillaan siihen, että autoja ylihuollotetaan tai toisaalta alikatsastetaan eli katsotaan läpi sormien. Itse en siis näe järkeväksi, että saman kahvipöydän ja saman pomon työntekijät sekä huoltavat, että katsastavat eli tarkistavat oman työnsä. Minusta yritysten tulisi toimia itsenäisinä vaikka samojen laitteiden tai tilojen käyttö sallittaisiinkin.
Toinen älyttömyys katsastuspuolelle uhkaa tulla EU:sta. Minusta Euroopan parlamentin päätös moottoripyörien katsastuksesta on järjetön ja turha. Parlamentin päätös syntyi heinäkuussa ja se tarkoittaa sitä, että moottoripyörät pitää katsastaa vuosittain 2016 eteenpäin ja mopotkin vuodesta 2018 lähtien. Nykyisin katsastus on välttämätön vain ns. muutoskatsastustilanteissa ja tämä onkin maalaisjärjen kannalta järkevää.
Meillä moottoripyörät ovat hyvässä kunnossa. Itse asiassa viimeisen 10 vuoden aikana tekninen vika on ollut syynä vain kahteen moottoripyöräonnettomuuteen 174 onnettomuudesta. Mopojen ja kevareiden kohdalla tekninen vika ei aiheuttanut yhtään onnettomuutta. Eli vaikka ehkä moottoripyörillä ja mopoilla ajaminen onkin vaarallisempaa kuin autolla ajaminen niin katsastuspakolla ei näitä ongelmia korjata.
Moottoripyörien katsastuspakko on siis jälleen yksi surullinen episodi. Toivottavasti tälle farsille saadaan kuitenkin onnellinen loppu ja kesämoottoripyörien maihin kuten Suomeen ei katsastuspakkoa lopulta ulotettaisi.
Kunnossa oleva moottoripyörä on ajajan henkivakuutus ja siitä pitää jokainen huolen. Ja tämän faktan vahvistaa myös tilastot.
Nyt itse suuntaan katsastusasemalla. Kesäautoni Madamin leima on vanhentumassa. Hänellekin jo toinen katsastus tänä vuonna ehkä 400km välein.
…
Kello 20.58 ja saunasta raivaussahatalkoiden jälkeen tupaan. Huomenna aikainen herätys ja lähtö Ouluun OuluZonen avajaisiin. Hieno mennä katsomaan millainen motorsposrtkeskus sinne rakennettu ja tämä nyt yksi niistä ensimmäisistä mihin myös valtiolta liikuntapaikkarahaa jota olen useaan kertaan lupaillut ja puhunut. Kelkka tai laiva on siis kääntynyt. Huomenna OuluZonen avajaiset ja rallicrossin SM-sarjan finaalipäivä. Hieno saada olla jälleen crossissakin mukana.
Niin ja Madamelle tänään myös jälleen leima vuodeksi ja yhteinen tiemme jatkuu. Ja kiitos palautteesta liittyen katsastusasiaan ja myös moottoripyörien katsastusvaaraan. Katsotaan pystymmekö vielä pysäyttämään älyttömyyden.
Mutta nyt nukkumaan. Finnairin kone nimittäin odottaa jo kohta…