Uudenmaan eristämisessä oltava myös sydän ja inhimillisyys mukana – Myös ravintoloiden ja kahviloiden sulkeminen vaatii valtiolta merkittävää pelastuspakettia

Blogi, keskiviikkona 25.03.2020

Pääministeri Sanna Marinin hallitus on tekemässä kaksi järisyttävän suurta rajoittamispäätöstä.

Eilen hallitus päätti sulkea kaikki ravintolat, kahvilat ja muut pienetkin ruuan kanssa toimivat paikat. Ja tänään odotamme esitystä pahimman korona-alueen eli Uudenmaan eristämisestä muusta maasta.

Ravintola- ja kahvilapäätös on kova. Itse pidin välttämättömänä vain yökerhojen ja olut- ja bileravintoloiden sulkemista. Ylilyönnit tapahtuivat näissä ja myös mm. karaokebaareissa ja vastaavissa. Sen sijaan en itse nähnyt kovinkaan järkeväksi laittaa myös teiden varsien huoltoasemien kahviloita kiinni. Ne ovat tärkeä osa myös huoltovarmuuden varmistamista mm. kuljetusliikenteelle. Ja tarkoitan nyt autojen tankkaamisen sijaan myös kuskien huoltoa ja tankkaamista.

Hallitus kuitenkin päätyi rajuimpaan eli täyskieltoon eli nyt viimeistään loppuviikosta tai ensi viikon alusta kiinni menevät kaikki ravintolat ja kahvilat. Vain ulosmyynti jää mahdolliseksi ja myös terassit yms. suljetaan.

Nyt onkin väistämätöntä, että päätös tehdään niin, että esimerkiksi TakeAway -oikeus ei vie ravintoloilta oikeutta vakuutusturvan keskeyttämiskorvauksiin. Ei tällainen ulosmyynti kuitenkaan tosiasiallisesti pelasta yhdenkään paikan toimintaa.

Ja samaan aikaan vaadimme Kokoomuksen lisätalousarvioaloitteilla yritysten korona-tuen nostamista 200 miljoonasta 500 miljoonaan. Nyt tarvitaan paljon tukea myös näille yrityksille, joiden toiminta määrätään poikkeuslailla suljettaviksi. Nyt siis ei enää voi puhua, että kriisi koskettaisi vain joitain yrityksiä vaan nyt se koskee aivan kaikkia yrityksiä. Ja pelkät maksujen lykkäykset eivät enää niitä pelasta vaan tarvitaan suoraan rahallista tukea niin vuokrien kuin kaiken muunkin  juoksevan kustantamiseen.

Toista valtavaa päästöstä odotamme Marinin hallitukselta tänään. Hallitus on eristämässä Uudenmaan muusta Suomesta. Päätös on erittäin raju. Se rajoittaa kovalla kädellä ihmisten perusoikeuksia. Mutta näyttää siltä, että covid-19 -viruksen leviämisen estämiseksi tai ainakin leviämisen hidastamiseksi tämä on välttämätöntä.

Uudenmaan eristämistä Sanna Marinin hallituksen valmistellessa tulee kuitenkin minusta ottaa huomioon myös raja-alueen yhtenäiset työssäkäyntialueet ja laajemminkin välttämätön pendelöinti töihin joita ei voida tehdä etänä tai siirtää. Kyse siis päivittäisestä liikenteestä työmaille ja myös erilaisiin muihin yrityksiin. Tämä siis kriittisten työtehtävien kuten terveydenhoidon, vanhustenhoidon, poliisin, Puolustusvoimien, rajavalvonnan ja myös mm. vankiloiden lisäksi. Tästä on tullut valvavasti kysymyksiä ja yritän tänään viedä tällaista mallia eteenpäin missä pystyttäisiin työtehtäviä jatkamaan kuitenkin mahdollisimman laajasti.

Uudellamaalla on esimerkiksi paljon rakennus- ja peruskorjauskohteita joita voidaan hyvin jatkaa ilman ulkopuolisia ihmiskontakteja ja myös paljon muuta sellaista työtä kuljetusalalla ja muussa mitä minusta voisi ja pitäisi saada jatkaa. Mutta totta kai pitää muistaa, että sellainen rajoittaminen missä on enemmän poikkeuksia kuin pitoa on turha. Uudenmaan rajoittaminen tullee siis joka tapauksessa näkymään isosti niin itse alueella kuin sen ulkopuolellakin. Voi hyvin olla, että kaikki aiemmin normaali maakuntarajojen yli tapahtunut liikehdintä ei töidenkään osalta ole enää tämän tulevan viikonlopun jälkeen mahdollista.

Tärkeää on myös ottaa huomioon erilaiset perhetilanteet ja sukulaistilanteet inhimillisellä tavalla. Talot ja kodit saattavat olla hyvinkin lähekkäin rajan molemmin puolin. Tai isovanhemmat asua Hyvinkäällä ja läheiset vaikka Riihimäellä tai Hausjärven Monnissa. Pitää huomioida myös nämä tilanteet, kuten myös yhteishuoltajuusperheet missä toinen vanhemmista asuu Uudenmaan puolella ja toinen esimerkiksi Kanta- tai Päijät-Hämeessä. Rajoittaminen ei saa tarkoittaa sitä, että lapset menettävät jopa kuukausiksi yhteyden toiseen vanhempaansa tai yhtälailla toinen vanhemmista lapsiinsa. Tämä pitää ottaa huomioon kun ”rajoja suljetaan”.

Vastuullisuus ennen kaikkea, mutta sydän ja inhimillisyys mukana. Ja jos eristäminen ei esimerkiksi tällaisillta muutamilla ihmisillä poikkeuksilla toimi ja ole riittävää niin tehdään sitten mieluummin lisää.

Kiitos teille kaikille aivan valtavasta määrästä viestejä ja muita yhteydenottoja. Olen pyrkinyt mahdollisimman moniin vastaamaan henkilökohtaisesti, mutta osaan tämäkin blogi toimii vastauksena. Pyrin pitämään teitä tänäänkin mahdollisimman hyvin kartalla missä mennään ja mitä tuleman pitää.

Kello 10.54

Surullisia uutisia Hämeestä

Yksi henkilö on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä. Keski-ikäinen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella asuva henkilö on menehtynyt 25. maaliskuuta koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta. Kyseessä on Suomen toinen koronaviruksen aiheuttama kuolemantapaus.

Osanotto menehtyneen läheisille ja omaisille.

Vaikka toivoisin muuta niin olen varma, että tämä ei jää myöskään viimeiseksi suru-uutiseksi koronan ympärillä. Voimia siis kaikille ja ennen muuta ottakaa vakavasti nämä rajoittamistoimet ja kiellot liikkua ja tavata ihmisiä. Se on paras keino hidastaa sairauden leviämistä ja antaa näin sairaaloille ja terveydenhoidon ammattilaisille aikaa ja mahdollisuuksia hoitaa tartunnansaaneita mahdollisimman hyvin. Jos tartunnat räjähtävät käsiin niin terveydenhuollon kestävyydenkin rajoja voidaan koetella.

Uusimaan suljetaan ja eristetään perjantaina

Kello 22.28 ja hetki sitten lisätietoa Uudenmaan eristämisestä. Marinin hallitus sulkee siis Uudenmaan muusta Suomesta perjantaista 27.3.2020 lähtien aina 19.4.2020 asti. Uudenmaan maakuntaan tulo ja sieltä poistuminen kielletään, mutta jokaisella on silti oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen. Uutta matkustuskieltoa ei sovelleta, jos liikkuminen on välttämätöntä mm. työn, elinkeinon tai muun painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi. Tässä minusta siis otetaan huomioon nyt myös puhumani yhteishuoltajuusperheet eli se on painava syy ja varmasti lapsi- ja nuori siis saa liikkua vanhempiensa välillä vastuullisesti.

Tämä on raju toimenpide ja tullee näkymään monessa, mutta hyvä, että ne teistäkin monien lähettämät huolet mm. työmatkoista, perheasioista ja muista suostuttiin ottamaan mukaan. Sydäntä ja järkeä siis tähän löytyi. Palaan aiheeseen tässä vielä tarkemmin joku hetki.

Nyt eduskunnan salissa käsittelyssä ravintoloiden sulkeminen. Se ei onnistukaan vielä viikonlopuksi sillä hallituksen esitykseen tuli mm. perustuslain vaatimana niin isoja korjaustarpeita. Hetki sitten siitä itse salissa puhuin ja nostin esille myös ravintoloiden ja kahviloiden erityisen kriisipaketin millaista myös perustuslakivaliokunta nyt onneksi edellytti ja myös huoltoasemien kahvilat mitkä minusta olisi syytä voida rajata tämän esityksen ulkopuolelle. Siihen en vielä vastausta saanut eli tällä hetkellä näyttää siltä, että myös ne säppiin joudutaan laittamaan. Lisään tänne oman puheeni tästäkin huomenissa videolla eli siinä hieman laajemmin huomioita tänne.

Nyt hommat jatkuu. Jaksaa jaksaa…

Tässä vielä hieman lisää tietoa eli VN:n tiedote:

”Uudellemaalle liikkumisrajoituksia – Hallitus päätti uusista lisätoimista koronaepidemian leviämisen estämiseksi

Hallitus on päättänyt 25. maaliskuuta 2020 rajoittaa Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välistä liikennettä 27. maaliskuuta alkaen. Rajoitukset ovat voimassa 19. huhtikuuta 2020 saakka. Uusien liikkumisrajoitusten tarkoituksena on estää koronavirustartuntoja sekä hidastaa epidemian leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Hallitus antoi liikkumisrajoituksia koskevan valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnan käsiteltäväksi 25. maaliskuuta.

Liikkumisrajoitusten tultua voimaan Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä maakunnan alueella. Muiden maakuntien asukkaat eivät voi käydä Uudellamaalla. Jokaisella on kuitenkin oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen. Vapaa-ajan matkustus ei ole sallittua. Tavaraliikenteen kulkua ei uusien rajoitustenkaan aikana estetä. Rajoitukset eivät myöskään koske Uudenmaan sisäistä liikkumista.

Liikkuminen on kuitenkin sallittua viranomaistoiminnassa sekä työn, elinkeinon tai luottamustoimen harjoittamiseksi tai lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi. Liikkumista ei myöskään rajoiteta, jos siihen on painava henkilökohtainen syy, kuten lapsen tapaamisoikeuden toteuttaminen tai lähiomaisen kuolema. Poliisi valvoo liikkumisrajoitusten noudattamista. Rajoitusten rikkomisesta tai noudattamatta jättämisestä poliisi voi määrätä sakkoa. Henkilön on annettava poliisin pyynnöstä selvitys liikkumisensa syystä tai tarkoituksesta.

Liikkumisrajoituksista ja niiden käytännön vaikutuksista on tarkoitus kertoa bussi-, juna-, metro- ja raitioliikenteen asemilla ja terminaaleissa sekä junien ja bussien valotauluissa ja kuulutuksissa. Tiedon tulee olla saatavilla myös Uudenmaan ympäryskunnissa ja maakuntarajat ylittävän työmatkaliikenteen kannalta merkittävien muiden paikkakuntien keskeisillä liikennepaikoilla.”

 

Kommentit