Upeita kansallispukuja ja Kansanlaulukirkko Santa Pirjolla

Blogi, perjantaina 18.08.2017

Eilen illalla kotikunnassani juhlistettiin itsenäistä kotimaata upealla tavalla. Kokoonnuimme vanhan kirkon Pyhän Birgitan kirkon mäelle ja kotiseutumuseo Lukkarin Puustellille kansallispuvuissa ja yhteinen ilta huipentui upeaa Kansanlaulukirkkoon Suomen vanhimmassa käytössä olevassa puukirkossa Santa Pirjossamme. Paikalla kymmeniä erilaisia kansallispukuja ja pakko todeta, että tuossa paikassa jotenkin erityisen juhlavaa ja jopa koskettavaa.

Kansallispukujen tuuletuspiknikejä on järjestetty Lopella jo useampana vuotena usein Lopen viikon osana. Nyt meillä tilaisuus oli osana Loppi Soitto -kirkkomusiikkitapahtumaa ja maanlaajuisestihan kansallispukuja tuuletettiin Kansallispuvun syntymäpäivänä 5.8. jolloin myös nostettiin  malja 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle.

Kansallispukutuuletuksiin voi osallistua kuka tahansa pukeutuneena kansallispukuun, johonkin kansallispuvun osaan, kansanperinteestä ammentavaan vaatteeseen tai ihan vain kansallispukuaatteeseen. Näin eilen Lopellakin. Minulla totta kai hämäläisen miehen kansallispuku – eikös se laulukin mene, että Hämeen valkotukkainen, sinisilmä poikanen, tai ainakin sinne päin 🙂

Suomalaisten kansallispukujen tuuletustilaisuudet antavat oivat puitteet paitsi oman pukuperinteemme esilletuontiin, myös eri kansallisuuksien väliseen vuorovaikutukseen, onhan sitä tapahtunut voimakkaasti jo kansallispukujen esikuvien aikaan. Ensi vuonna uudestaan ja miksi näitä ei voisi olla useamminkin.

Ilta huipentui sitten kirkonmäen päällä Pyhän Birgitan kirkolla. Santa Pirjo oli täynnä ihmisiä kun Kansanmusiikkimessu alkoi. Tällaiset tapahtumat saivat alkunsa jo reilu kymmenen vuotta sitten kun Lohjalla järjestettiin kanttori Sirpa Lampisen ohjauksessa palmusunnuntaina kansanmusiikkimessu. Tuolloin vuonna 2003 lauluntekijä Anna-Mari Kaskinen kirjoitti messuun seitsemän laulua vanhojen kansanlaulujen sävelmiin. Ehtoollislauluna oli tuolloin Tuuditan tulisoroista -sävelellä laulettu Nälkäisille taivaan leipää. Tämän tilaisuuden jälkeen Kaskinen teki lisää sanoituksia tuttuihin sävelmiin ja näitä saimme eilenkin vanhassa kirkossa laulaa. Kansanlaulukirkoissa lauletaan muun muassa Saunavihdat, Kotimaani ompi Suomi ja Metsäniityn orvokkeja uusilla sanoilla.

Suuri kiitos upeasta illasta Lopen seurakunnalle Taina Sulkasen ja pappi Ilkka Juotteen johdolla. Ja iso kiitos myös Loppi Seuralle, Tuula Piriselle ja minullekin puvun lainanneelle Kirsi Jaakkolalle ja Minna Koskiselle. Oli hieno kokemus saada olla mukana.

Tänään sitten työpäivä eduskunnassa ja mukava tapaaminen Nuku Rauhassa tilaisuudessa Kansalaistorilla. Oli mukava saada tavata jälleen 99-vuotias Jaakko Estola ja muut veteraanit ja lotat. Ja myös nähdä uutta Puolustusvoimiemme kalustoa ja myös Rajan ja Poliisin kalustoa. Voimme nukkua yömme rauhassa.

Jaakko Estolan ajatuksia voitte kuunnella myös minun Facebook-sivulla ja siellä myös muuta materiaalia enemmän tästä turvallisuuden päivästä.

Nuku rauhassa on koko itsenäisyytemme 100. juhlavuoden kestävä kokonaisturvallisuuden juhlahanke, mikä tuo ensimmäistä kertaa yhteen kaikki keskeiset alan toimijat: viranomaiset, järjestöt, yritykset ja kansalaiset. Hanke koostuu kattavasti eri puolilla Suomea toteutettavasta tapahtuma- ja seminaarisarjasta sekä osallistavasta mediakampanjasta Nuku rauhassa -teemalla.

Erityisesti lapsille ja nuorille suunnattu hankeen tarkoitus on lisätä meistä jokaisen tietämystä kokonaisturvallisuudesta ja motivoida osallistumaan vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja turvallisuustyöhön. Veteraanien perinnön välittäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat myös hankkeen keskiössä kuten tänäänkin sotiemme veteraanien ja lottien johdolla.

Nuku rauhassa päiviä ja tapahtumia toteuttavat yhteistyössä siis vapaaehtoiset maanpuolustus- ja turvallisuusjärjestöt, veteraanijärjestöt ja viranomaiset, mm. Puolustusministeriö, Sisäministeriö, Turvallisuuskomitea, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Poliisi, Pelastustoimi ja Hätäkeskuslaitos – sekä paikallistasolla myös SPR ja VAPEPA.

Kannattaa osallistua ja mennä mukaan! Turvallisuudessa meillä kaikilla on tehtävää.

Kello 22.39

Päivä sai surullisen ja turvallisuutta ravistelevan käänteen kun Turussa tapahtui vakava puukotussarja. Poliisi toimi esimerkillisesti ja puukottaja muutamassa minuutissa kiinni. Kuitenkin ainakin kaksi ihmistä kuollut ja monia loukkaantunut. Mikä on teon motiivi? Se on vielä avoinna ja annetaan poliisille ja viranomaisille työrauha. Osanotto uhrien omaisille ja läheisille ja voimia kaikille joita järkyttävät tapahtumat koskettavat. Raukkamainen teko.

Kommentit