Ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen Riihimäellä – Sako ja Joutsen Finland kasvavat ulkomaankaupasta

Uutiset, keskiviikkona 31.10.2018

Ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen vieraili keskiviikkona Hämeessä kollegansa kansanedustaja Timo Heinosen kutsumana. Työvierailun kohteina olivat Riihimäellä toimivat Sako ja Joutsen Finland ja vierailupäivä päättyi Riihimäen Yrittäjien kahvitilaisuuteen.

-Vierailu oli kyllä minusta erittäin onnistunut. Halusin saada ministerin Sakolle, sillä Sakon tulevaisuus on paljolti korkean osaamisen ja laadun lisäksi myös ulkomaankaupan varassa. Se taasen vaatii vientilupia ja tässä on tärkeää, että meillä on yhtenevä politiikka muiden EU-maiden kanssa. Linjamme on tällä kaudella toiminut, mutta sille pitää olla jatkoa myös ensi vaalikaudella, totesi kansanedustaja Timo Heinonen.

Vuonna 1921 Suojeluskuntain Ase- ja Konepajaksi perustettu Sako valmistautuu jo 100-vuotisjuhliinsa ja sinne yritys suuntaa vahvasti kasvavana ja menestyvänä. Italialaisen maailman vanhimman perheyrityksen Berettan osana Sako on kasvanut määrätietoisesti ja jälleen tänä vuonna tehtaalta valmistuu yli 100 000 asetta. Tuotannosta leijonanosa menee vientiin.

Sakon toimitusjohtaja Raimo Karjalainen esittelikin ministerille yrityksen uusimpia tuotteita ja vierailun lopuksi esille nousi myös yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat.

-On hienoa, että yritys on kasvanut näin ja korkealla, maailman parhaalla, laadulla pärjää ulkomaankaupassa myös tulevaisuudessa, totesi ministeri vierailullaan.

 

Joutsen Finland valmistautuu jo tulevaa talvea seuraavaan talveen

Hämeen vierailupäivän toisena kohteena ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen vieraili Joutsen Finlandilla. Yrityksen johto Eero ja Matias Kotkasaari esittelivät perheyrityksen nykytilaa ja myös tehdasta ministerille ja myös kasvun mahdollisuuksia.

-Tähän uuteen halliin voimme vielä lisätä koneita kun kauppa kasvaa, kertoi Eero Kotkasaari ja esitteli ministerille mm. allergiahyväksyttyjä untuvatyynyjä ja -peittoja.

Joutsen Finlandin tuotannosta myös noin puolet menee tänäpäivänä ulkomaanvientiin ja uusia maita markkinoilta aukeaa koko ajan. Vaikka kaupoissa myydäänkin vasta tulevan talven untuvatakkeja niin Riihimäellä suunnitellaan jo tulevaa talvea seuraavaa talvea.

-Alkuvuodesta esitellään kauppojen ostajille jo seuraavaa kautta, paljasti Eero Kotkasaari.

Ministeri Anne-Mari Virolainen ihasteli näkemäänsä ja erityisesti Joutsen Finlandin ainutlaatuista allergiatestattua ja -hyväksyttyä tuotantoa. Tehtaanmyymälästä ministeri ostikin vaalikevääksi itselleen uuden untuvatakin.

Vierailupäivään osallistuivat myös Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko, Riihimäen Kokoomuksen Riku Bitter, Kokoomusnuorten Lilli Lindblom ja Riihimäen yrittäjien puheenjohtaja Tiina Latikka. Kierros päättyi avoimeen Yrittäjäkahvitilaisuuteen Laurellilla.

-Onnistunut päivä. Saimme nostettua esille tärkeät yritysten asiat, mutta myös mm. pääradan remontin suunnittelurahat ja myös muutamia muita ajankohtaisia asioita. Iso kiitos ministerille ja vierailupäivän isännille ja järjestäjille, kiitteli Timo Heinonen pitkän päivän päätteeksi.

 

 

Kommentit