Kansanedustaja Timo Heinonen: Liikunnan arvolisäverokannat yhtenäistettävä alennettuun 10% -verokantaan

Uutiset, keskiviikkona 07.11.2018

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen haluaa yhdenmukaistaa liikunnan ja urheilun arvolisäverokantoja. Heinosen mukaan liikunnan kansanterveydelliset vaikutukset ovat niin suuria, että tämänkin johdosta kaikki liikuntapalvelut tulisi laskea alennettuun 10 prosentin verokantaan.

-Tilanne on hyvin tulkinnanvarainen ja sekava. Verottajan ohjeistuksetkaan eivät tätä ole selkeyttäneet ja eroja on jopa täysin samanlaisten palveluiden kesken toimijasta ja jopa palvelua tarjoavan ammattinimikkeestä riippuen, toteaa Timo Heinonen.

Yleisen arvonlisäverokannan 24 prosentin yleisen verokannan rinnalla liikuntapalveluihin sovelletaan myös jo nyt osittain alennettua 10 prosentin verokantaa.

-Liikuntapalveluiden verotus riippuu lajista ja tai itseasiassa oikeastaan sen harjoittamismuodosta. Opetus ja valmennus kuuluvat yleisen 24%-verokannan alaisiin palveluihin, mutta ns. ohjattu liikunta taasen alennettuun verokantaan. Tulkinta on sekava eikä todellakaan  yksiselitteinen sen suhteen, mitä palveluja verotetaan yleisellä 24 prosentin alv-kannalla ja mitä alennetulla 10 prosentin kannalla. Joskus tuntuu, että sisältö ei ole edes ratkaiseva vaan se kuka osaa nimetä kurssin tai toiminnan oikein, toteaa kansanedustaja Timo Heinonen.

Liikuntapalveluiden tai harrastuksen joutuminen ylempään arvonlisaverokantaan korottaa liikuntaharrastusten hintaa 14 prosenttia.

-Uimakoulut ja vauvauinnin on katsottu kuuluvan korkeampaan eli kalliimpaan verokantaan. Samaan aikaan jos liikunnanohjaaja ohjaa kuntosalilla laitteiden käyttöä arvonlisävero on alempi. Personal trainer -palvelut menevät verottajan tulkinnan mukaan ohjausta pidemmälle ja näin arvonlisävero nousee 24 prosenttiin. Voitte arvata kuinka paljon Suomessa myydään näitä palveluita ohjauksen nimellä, kertoo Timo Heinonen hulluja esimerkkejä liikunnan pelikentältä. Osassa ratkaisevaa näyttää olevan jopa se millä koulutuksella ja nimikkeellä toimintaa pyöritetään.

-Aerobiciin ja joogaan, mutta myös ohjattuihin pyörävaelluksiin ja myös patikkavaelluksiin ja ratsastukseen käytetään yleensä alempaa alv:ia. Alennettua verokantaa ei kuitenkaan suoraan ole hyväksytty esimerkiksi kaikkiin ratsastuksen muotoihin. Samoin uimaopetus kuuluu korkeampaan veroon koska verottajan mukaan siinä ei ole kyse ohjatusta liikunnasta vaan opetuksesta.

Heinonen toivoo liikunnan ja urheilun verotuksen yhtenäistämistä alempaan verokantaan.

-Uskon, että tämän hyödyt tulisivat moninkerroin takaisin. Meidän pitää etsiä nyt keinoja millä liikuntaa saadaan lisää eikä ylläpitää liikuntaa ja liikkumista vähentäviä rakenteita. Alemman verokannan vipuvaikutus olisi merkittävä ja lisääntyvän liikunnan hyödyt näkyisivät myös terveysmenojen ennaltaehkäisevänä satsauksena. Tämä olisi nimenomaan investointi tulevaan, totesi Timo Heinonen.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on toiminut pian kaksitoista vuotta Valtion Liikuntaneuvostossa ja viimeisen neljä vuotta sen varapuheenjohtajana.

Kommentit