Työmatka vei tänään Joensuusta Kiteelle. Eilisestä Joensuun kokoomusnuorten ja kokoomusopiskelijoiden Pizzaa ja politiikkaa -illasta vielä hyvä fiilis tänäänkin. Näistä illoista saan siis itsekin paljon ja näitä aina kiva tehdä. Iso kiitos siis nuorille vielä tänäänkin.
Mutta Itä-Suomen kiertueen toinen päivä vei tänään Valtiovarainvaliokunnan asioiden parissa ensin Veekmasille ja sitten Aimon ampumaurheilukeskukseen. Tällä kaudella toimin siis liikennejaoston puheenjohtajana ja liikennehankkeiden rahoitukset ja myös korjausvelkatyöt ovat johtamani liikennejaoston kauraa. Myös tienpito noin laajemminkin ja tällä Itä-Suomen visiitillä halusin nyt erityisesti tutustua sorateiden alati huononevan kunnon syihin ja siihen mitä pitäisi tehdä toisin.
Ratkaisu löytyisi legendaarisista tiekarhuista.
Tiekarhuthan olivat vielä viime vuosituhannella tuttu näky teittemme kunnossapidossa. Parhaimmillaan tiekarhuja oli maassamme voi 1500 ja niillä kaikki soratiet ajettiin vähintään kahdesti vuodessa – keväisin ja syksyisin läpi. Tiekarhulla saatiin sorateiden muoto pysymään oikeana – kuperana – ja toisaalta ajettua pohjia myöten vesimontut pois ja nimismiehen kiharat sliipatuiksi. Tiekarhut olivat oikeastaan tienpitomme symboleita ja tänään taasen uhanalaisin kaikista karhuistamme.
1990-luvun jopa 1500 tiekarhusta on kanta nyt pudonnut vain noin viiteenkymmeneen ja se näkyy teillämme. Tiekarhut eivät ole vain sorateiden pelastus vaan tärkeä osa myös asfalttiteiden talvikunnossapitoa mm. polanteiden poistamiseksi. Tästä syystä muissa Pohjoismaissa tiekarhujen merkitys onkin edelleenkin ymmärretty ja esimerkiksi Ruotsissa tiehöyliä on käytössä yli 600. Ruotsi onkin Pohjolan ainoan tiehöylien valmistajan, kiteeläisen Veekmas Oy:n päämarkkina-alue.
Tänään kiteeläisen Veekmasin toimitusjohtaja Sanna Halttunen esittelikin meille yrityksensä historiaa, mutta myös tätä päivää. Kiteellä valmistuu maailman parhaat tiekarhut pohjoisin oloihin, mutta niistä vain yksittäiset löytävät paikkansa koti Suomesta. Leijonan osa Veekmasin koneista meneekin Ruotsiin, mutta osa myös Norjaan kuten myös Viroon ja nyt ensimmäisiä myös Tanskaan. Jostain kumman syystä meillä halutaan teitä nyt 2000-luvulla vain lääppiä traktorein ja kuorma-autoin ja se muuten myös näkyy teittemme kunnossa. Ja kyllä, näille lanoillekin on kyllä oma roolinsa ja käyttönsä tienpidossa mm. kesäaikaan, mutta kevään ja syksyn kunnostuksen niistä ei ole. Kun karhua ei teillämme näy, niin se tarkoittaa, että teiden muodot ja rungot tuhoutuvat ja sitä kautta koko liikenneverkkomme verisuonisto. Ja syy ei siis ole tämän päivän tekijöiden vaan kilpailutusten. Tienpidon kilpailutuksissa nimittäin tulisi vaatia höyläys vähintään kahdesti vuodessa. No, hetkeksi se voisi kustannuksia nostaa ja vaatia uutta sukupuuttoon kuolemaisillaan olevan karhukannan elvyttämistä, mutta ajan kanssa tämä tiestöt parempi huolenpito kyllä maksaisi itsensä takaisin.
Esimerkkinä voisin sanoa esimerkiksi muutamat soratiet vaikkapa kotikunnastani Lopelta joille 2015-2019 kaudella laitoin sorateiden peruskorjausrahaa. Teit saatiin hyvään kuntoon, mutta sitä ne eivät enää noin viisi vuotta myöhemmin ole. No miksi ei? Siksi, että teitä ei ole karhuttu ja sorat ovat ojissa jne. Siksi nyt olisikin tärkeää, että saisimme karhuamiset sisällytettyä seuraaviin tienpidon kilpailutuksiin.
Veekmas siis valmistaa näitä erityisesti Skandinavian oloihin tehtyjä tiehöyliä Kiteellä Pohjois-Karjalassa. Yritys on nykyisin Pohjoismaiden ainoa tiehöylien valmistaja ja tiehöyläteknologian edelläkävijä, joka on erikoistunut vuodesta 1982 alkaen tiehöylien suunnitteluun, valmistamiseen ja tuotekehitykseen. Perheyritys jatkaa nyt seuraavassa polvessa ja panostaa rohkeasti tulevaisuuteen ja tuotteissaan korkeaan laatuun ja Pohjolan erityisolosuhteisiin. Pohjolan vaativiin olosuhteisiin suunnitellut tiehöylät ja matalaprofiiliset kaivostiehöylät ovatkin löytäneet työmaansa ympäri maailman. Nyt jo edesmenneen Esa Halttusen vuonna 1982 perustama Veekmas työllistää nyt ympärivuotisesti vajaan 20 henkeä ja lisäksi myös alihankintatyön kautta lisääkin. Hieno perheyritys, missä sitoutuminen ja omalle työlle antautuminen näkyi upealla tavalla. Ja kyllähän se jotain kertoi, että, kun mainitsin ystäväni Eero Alhon, joka ajaa tiehöylää Riihimäellä, niin yrityksen toimitusjohtaja heti miehen tiesi ja tunsi. Asiakkaista siis pidetään todellakin hyvää huolta ja yritys myös kouluttaa läheisellä – Suomen parhaaksi höylätyllä tiellä – kaikki tiekarhujensa ostajat ja kuljettajat.
Riihimäen kaupungille Veekmasilta tuli muutama vuosi sitten yksi uhanalainen ja sitä silloin pääsin myös Eeron ja Hakalan Aarnen kanssa ajamaan.
Blogi 19.1.2021: Uhanalaisten matkassa – Tiekarhut ovat sukupuutonpartaalla
Tähän mennessä reilun 40 vuotta toiminut Veekmas on toimittanut yhteensä yli 300 tiehöylää ja -kaivostiehöylää ympäri maailman aina esimerkiksi Huippuvuoria, Australiaa, Mongoliaa, Sambiaa ja Boliviaa myöten. Kun Vammas RG -tiehöylien yli 60-vuotinen historia – lähes tuhat toimitettua tiehöylää – yhdistetään Veekmas-tiehöyläosaamiseen ja edistyksellisen huipputekniikan soveltamiseen, lopputuloksena on huomispäivän tekniikalla varustettu tiehöylä, joka täyttää vaativimmatkin toiveet.
Tiekarhujen historia on siis pitkä ja toivottavasti jatkossa jälleen myös valoisakin. Tarinan alku yltää aina reilun 100 vuoden taakse, kun maamme tienpito siirtyi valtiolle vuonna 1921, ja teiden kunnossapito koneistui vähitellen. Tie- ja vesirakennuslaitos hankki samana vuonna ensimmäisten koneiden joukossa tiehöylä Talkoon. Talkoo oli vielä hevosvetoinen tiehöylä ja sen käyttö vaatii vähintään kaksi työmiestä ja hevosta. Talkoo oli Ahjon Konepaja Oy:n valmistama tiehöylä, joka oli aikanaan yksi maamme suurimpia tiehöylien valmistajia.
Kun kahden miehen ja kahden hevosen Talkoo sai moottorin niin alkoi tiekarhujen elämä. Historian kirjat kertovat, että Tiekarhun rakenteen esikuvana oli ruotsalainen Bitvargen-tiehöylä ja Tiekarhuista tulikin heti myyntimenestys Fordsonin traktorin moottoreineen. 1950-luvulla sitten tienpitoon tulivat mukaan Teräskarhut. Sitten 1960-luvulla Puolustuslaitoksen Vammaskosken tehdas teki edelleen kehittyneempiä Tie-Nalleja. Tie-Nalleissa oli jo hydraulitoimintoja, jotka paransivat niiden käyttömukavuutta. Sieltä karhujen valtakausi teillämme sitten alkoi, kunnes 1990-luvulla joku kumma sai kannan kääntymään laskuun ja kohti nykyistä uhanlaisuutta.
Missä EU-siellä ongelma.
Niin taitaisi sanoa ystäväni Timo Soini tässäkin. Nimittäin, kun maamme liittyi EU:iin, niin tiehöyläkanta ajettiin alas. Valtio omisti tuolloin tiehöylistä suurimman osan ja niitä myytiin ja jopa lahjoitettiin ulkomaille. Kato oli kova ja tappio suuri, sillä tänäänkin maamme sorapintaisilla teillä tiehöylä olisi tarpeen edelleen ja jäisillä asfalttiteilläkin.
Kiitos Veekmasin väelle toimitusjohtaja Sanna Halttusen johdolla erittäin mielenkiintoisesta ja antoisasta vierailusta.
Koitetaan yhdessä elvyttää Suomenkin tiekarhukanta.
…
Kiteelle valmistuu lähivuosina uusi ampumaurheilukeskus
Veekmasilta sitten siirryimme Kiteen moottoriradan ja lentokentän alueelle mihin paraikaa rakennetaan nyt uutta Pohjois-Karjalan ampumaurheilukeskusta. Aimon alueelle on tulossa radat hirvi-, pienoiskivääri- ja pistooliammuntaan sekä myöhemmässä vaiheessa myös kivääriammuntaan ja haulikkoradatkin. Ensimmäiset hirviradat 100m ja 75m pitäisi valmistua vielä tämän vuoden puolella ja täytyy kyllä sanoa, että nyt tekevät talkoolaiset aivan huikean upeaa uutta rataa itselleen. Erityisesti minua sykähdytti alueen erittäin hienot ja tyylikkäät suunnitelmat ja myös se, että radan rakentamisessa otetaan nyt aivan erityisesti äänienhallinta huomioon. Todella edistyksellinen ja upea ampumaurheilukeskus näin rakentumassa.
Kiteen kaupunki rakensi ratayhdistykselle vuokraamalleen reilu 50ha alueelle ampumaratojen vaatiman perusinfran ja nyt ratayhdistys tekee talkoissa itse ampumaradan rakentamistyöt Tolosenmäellä.
Keski-Karjalan Ampumaratayhdistyksen Toni Suomalainen totesikin, että pikku hiljaa pitkä odotus päättymässä, kun ensi vuoden puolella ensimmäiset radat saadaan ampumavalmiiksi. Tehtävää toki radalla riittää vielä vuosiksi ja näitä hankkeita tänään kävimmekin yhdessä läpi radan väen ja kollegani Markku Eestilän (kok) kanssa. Tavoitteena Aimon Ampumaurheilukeskuksella onkin, että alueella voitaisiin jatkossa järjestää eritasoisia kilpailuja perinteisen harrastusammunnan ja lakisääteisten ammuntojen lisäksi. Ampumaratojen suunnittelu ja rakentaminen on vaiheistettu, sillä yhdistyksen ja talkoolaisten resurssit eivät riitä koko keskuksen rakentamiseen kerralla. Tänään keskustelimmekin myös siitä, että jos voisimme Valtiovarainvaliokunnan toimesta myös radalle osoittaa rakentamisrahaa. Tällä hallituskaudella siis tuemme kollegani Jari Ronkaisen (ps) johtaman hallinto- ja turvallisuusjaoston toimesta vuosittain kolmea rataa 300 000 euron kehittämisrahalla ja täytyy sanoa, että näkemäni ja kuulemani perusteella tämä Aimoo kyllä ehdottomasti kuuluisi tähän joukkoon.
Kiteen AIMOn alue kehittyy muutenkin hienosti. Alueella on järjestetty kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja eri lajeissa autourheilusta lentämiseen ja tapahtumia halutaan jatkossa alueelle lisää. Ja miksipä ei. Upea paikka ja fiksusti useampi ääntäkin aiheuttava harrastuspaikka niputettu samaan. Tykkään!
Nyt istun junassa. Raiteillakin riittää tehtävää. Tuntuu siltä, että enemmän on tälläkin rataosuudella ongelmia kuin vauhtipätkiä. Mutta kotiin täältä tullaan.
Erittäin antoisa ja tietomäärältään hyvä työmatka Joensuuhun ja Kiteelle. Kiitos kaikille järjestelyistä ja kiitos Eestilän Markulle kutsusta. Matka jatkuu.