Työmyllyt ja työriihet käyntiin viidessä kunnassa Toiminta rikkoo rajoja ja luo uutta

Uutiset, torstaina 17.01.2008

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskoulutuskeskus käynnistää hankepäällikkö Tapio Piilolan johdolla viidessä kunnassa alkuvuoden aikana työmylly ja -riihi toimintaa. Riihimäen toimipisteen sivupisteen avajaisia vietettiin torstaina 17. tammikuuta Lopella ja vastaanotto oli hyvä. Toiminnan tavoitteena on saada työntekijät ja työpäikat kohtaamaan ja toiminnan toimivuuden takuuksi on hankkeen käytössä suuri joukko työnvalmennuksen ja koulutuksen ammattilaisia.

– Tällainen toiminta on juuri sitä mitä uusi hallituksemme ja uusi hallitusohjelmamme peräänkuuluttaa. Tässä siis aidosti tehdään työtä sen eteen, että työntekijät löytävät työpaikkoja aidoilta työmarkkinoilta, kiitteli tilaisuuteen osallistunut kansanedustaja ja Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Heinonen.

Samalla Heinonen piti hyvänä sitä, että uusi hanke rikkoo rajoja joita on muuten ollut lähes mahdoton ylittää. Työmyllyt toimivat ja saavat rahoituksen kahdelta eri TE-keskukselta ja myös käytännössä työttömät voivat käyttää palveluita yli kunta- ja muidenkin rajojen.

– Ehkä tämä osaltaan nyt avaa myös meidän päättäjien silmiä. Alueemme toimii yhtenäisenä työssäkäynti, asumis- ja toiminta-alueena ja rajoja pitää pystyä rikkomaan muussakin toiminnassa, totesi Heinonen.

Työmyllyt ja työriihet tarjoavat työttömille kuntouttavaa toimintaa ja työhönohjausta ja hankkeen kautta on mahdollista ammattilaisten tuella löytää työpaikka erityisesti hoiva- ja huolenpito-, logistiikka-, puhdistuspalvelu- tai rakentamisenalalta. Yhteensä koulutus- ja valmennuspaikkoja on 60 viiden kunnan alueella ja mukaan pääsee työvoimatoimistojen kautta.

– Tulen seuraamaan mielenkiinnolla tämän suuremman hankkeen etenemistä ja tuloksia. Myös yhteydenpito yrityksiin ja ne aidot kontaktit ja työllistymiset ovat sellaisia mitä tulen seuraamaan. Toivon hankkeelle onnea ja kun kaikki menee hyvin niin uskon, että mallille on tilausta tämän hallituskauden aikana muuallakin, totesi Heinonen avajaistilaisuuden jälkeen.

Kommentit