Tuuloksen Heinämessuilla helteinen tunnelma – ”Nyt voi sanoa, että tarkenee”

Uutiset, lauantaina 27.07.2013

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen vietti helteistä lauatai-päivää Tuuloksen Heinämessuilla. Ydin-Hämeen Kokoomus oli pystyttänyt markkinoille oman Kokoomus Kuuntelee -telttansa ja keskustelu kävi vilkkaana ja raikas marjamehu teki kauppansa. Kuuma helle hieman kuitenkin verotti kävijämäärää menneiden vuosien Kapakanmäen huippumääristä.

– Kyllä väkeä oli koko ajan liikkeellä ja Tuuloksessa aina paljon tuttuja ja myös sukulaisiakin, kertoi Timo Heinonen ajaessaan Tuuloksesta kohti Riihimäkeä.

Heinosen suku on lähtöisin Lammilta ja tänäänkin suvun omaa kansanedustajaa kävi moikkaamassa useampikin pikkuserkku ja pikkupikkuserkku.

– Itse pääsin keskustelemaan mm. Euroopan talouskriisistä, kotimaan talouden elvytysvarasta ja uuden Hämeenlinnan maaseutukuntien palveluistakin, luetteli Heinonen keskustelujen sisältöä mitä markkinaväki nosti esille.

– Niin ja palautetta sain myös kotimaisen ruuan puolestapuhumisesta ja työstä sen eteen, kertoi Heinonen ja sanoi ostaneensakin kotiin viemisiksi paikallisen Tuulosrievän ruisleivän.

Kansanedustaja Timo Heinosen virallinen Kesäkiertue 2013 jatkuu huomenna sunnuntaina kun Lopella vietetään paikallisten Yrittäjien järjestämään Markkina- ja Rompetoripäivää. Heinonen on markkinoilla mukana sunnuntaina 28.7.2013 klo 11-12.

Kommentit