Tuoteväärennökset kasvava riesa Tullissa – Tullikoira Urho löytää huumeet postimerkkien seasta

Blogi, torstaina 26.05.2016

Eilen sain vierailla Helsinki-Vantaan Lentokentällä Tullissa. Tulli tekee pienin resurssein erinomaista työtä niin lentokentillä, satamissa kuin maarajoillakin. Juuri korjattu EU:n asetus antoi jälleen Tullille mahdollisuuden puuttua läpikulkeviinkin rahteihin ja sen myötä muutamassa päivässä tässä kevään aikana jäi ennätysmäärä kiinni Kiinasta Venäjälle matkalla olleita väärennettyjä luksuslaukkuja ja muuta design-tavaraa. Muutaman vuoden ajan EU-tuomioistuimen päätöksen takia ei kauttakulkumaan tulli voinut rikolliseen toimintaan puuttua. Hullu päätös mikä nyt onneksi korjattiin. Ja todetaan nyt vielä sekin, että Ekokemin tai jonkun muun väärennökset tuhoavan yhtiön laskun maksaa kuitenkin muut kuin Suomi. Pääasia kuitenkin, että väärennökset ja jopa hengelle vaaralliset lääkeväärennökset saadaan pois matkasta.

13232941_10154233104496670_2210549178086853949_n

Eilen olin Tullin vieraana Helsingin lentokentällä. Hienoa työtä ja muistutan tämänkin jälkeen että lääkkeitä ei kannata missään nimessä tilata maailmalta netistä. Tullikoira Urhon kanssa yhteiskuvassa 🙂

13307274_10154233104716670_7259936280965157568_n

Tässä hieman saalista Tullin haavista…

13260042_10154233104651670_1365805520978902362_n

… ja lisää mm. autojen varaosia ja hajuvesiä sekä puhelimia. Kuulemma myös kiinni jäi väärennetty osa mikä oli menossa rakenteilla olevaan ydinvoimalaan.

13239230_10154233104546670_8906796516772820249_n

Huumekoirat tekevät isäntiensä kanssa erinomaista ja tehokasta työtä. Kuvassa oleva Urho nappasi tänäänkin jo aamupäivän aikana huumelastin kiinni postin seasta. Ja taustalla pieni pentu totuttelemassa tulevaan työympäristöönsä emäntänsä kanssa. Koirat löytävät myös räjähteitä ja rahaa. Tehokkaita ja luotettavia apureita.

Maamme tulli tekeekin erinomaista työtä. Viime vuoden lopulla esimerkiksi Tulli paljasti suuren, erittäin vaarallisiksi luokiteltujen huumausaineiden salakuljetusyrityksen Vaasan satamassa. Lautalla saapuneesta rekka-autosta löytyi tullitarkastuksessa 104 kiloa amfetamiinia ja kolme kiloa kokaiinia. Salakuljettajat yrittivät todennäköisesti käyttää hyödyksi pakolaistilannetta ja voimavarojen keskittämistä Tornioon. Eivät onnistuneet. Tapausta tutkitaan nyt törkeänä huumausainerikoksena ja rikoksesta epäiltyinä on kaksi ulkomaalaista miestä. Amfetamiinierän katukauppa-arvo olisi ollut 8 miljoonaa euroa ja kokaiinierän 1,2 miljoonaa euroa ja siitä olisi tullut jopa 1,3 miljoonaa käyttöannosta.

Tällaisia isoja löytöjä tehdään harvemmin, mutta joka päivä postipakettien ja kirjeiden joukosta löytyy pieniä huumesalakuljetuksia. Eilen vierailunikin aikana tullimies avasi juuri kirjeen missä oli postimerkkejä ja suojapahvin sisällä sitten muuntohuumetta. Kirje ei ehtinyt perille vaan ovelle menivät poliisit.

Pöydällä oli postitullissa myös paketeissa tulleita räjähteitä, aseita, viagraa mikä todennäköisesti oli syövyttävää pesuainetta ja myös monia Samsung-puhelimia ja muuta eloktroniikkaa. Ja yhdessä paketissa oli suojellun linnun höyheniä kuulemma matkalla perhokalastajalle. Kiinni jäi. Ja samassa tilassa hääräsi myös tullikoira Urho joka teki myös löytöjä heti aamupäivän aikana.

Tullin panos myös harmaan talouden torjunnassa on ollut merkittävä ja kasvava työmäärä tulee myös lisääntyvästä postimyynnistä. Tullissa ihmeteltiin miten suuria riskejä monet ovat valmiita ottamaan tilatessaan reseptilääkkeitä ulkomailta nettikaupoista. Järjestäen lääkkeet ovat väärennöksiä ja pahimmillaan pesuaineita ja muuta vastaavaa ja joskus aivan toiseen sairauteen tehtyjä kuin mihin ne nettitilauksessa myydään. Kannattaa olla varovainen tai siis olla tilaamatta. Myös monet muut ulkomaisista verkkokaupoista tilatut tuotteet eivät välttämättä täytä Suomen ja EU:n turvallisuusvaatimuksia.

Viime vuonna tulli kantoi veroja ja maksuja valtion kanssaan yhteensä noin 10,4 miljardia euroa. Se on muuten yli neljännes – 25,9 prosenttia – valtiomme veroista ja veron luonteisista maksuista. Tehokasta työtä ja meidän parhaaksi. Antoisa vierailu eilen ja siitä vielä iso kiitos Tullille ja kaikille vierailuuni osallistuneille.

Tässä vielä pieni Facebook-video miten Urho löytää huumeita postin seasta.

Nyt kello 8.15 ja kohti Helsinkiä. Tänään eduskunnassa aloitamme puolustusvaliokunnan kokouksella.

Kello 19.02 ja juuri täysistunnosta työhuoneeseen. Tänään kokousten lomassa sain mukavaa ruokaseuraa kun lounaskaverikseni tuli Isä Ambrosius. Hänen kanssaan aina mukana keskustella ja tarinoida ja tänäänkin kävimme läpi maailman menoa kokoomuksen puheenjohtajakisasta Unkarin ja Turkin sisäpoliittisiin tilanteisiin ja moneen muuhun. Hyviä hetkiä.

Eduskunnassa tänään ensin puolustusvaliokunta ja sitten kokoomuksen työvaliokunta ja ryhmäkokous. Käsittelyssä tänään mm. kiky-sopimuksen tilanne ja erityisesti paikallisen sopimisen edistäminen. Itse pidän välttämättömänä, että paikallisessa sopimisessa edetään aidosti sillä Ruotsin ja Saksan tapaan sillä olisi helpolla saavutettavissa paljon hyötyjä niin työntekijöille kuin työttömillekin. Nyt nykymalli ajaa usein tilanteen siihen, että joustoa ei löydy suuntaan eikä toiseenkaan ja silloin lopulta tuloksena on irtisanomisia ja pahimmillaan konkursseja. Olisi hyvä, että yrityksissä voitaisiin yhdessä sopia siltoja yli vaikeiden tilanteiden ja jos sopimusta ei yhdessä löytyisi edettäisiin sitten suuremman sateenvarjosopimuksen ehdoin tapahtuu sen myötä sitten mitä tapahtuukin. Toivon, että hallitus pitää kiinni omasta hallitusohjelmastaan ja vie asiat ryhdikkäästi maaliin sillä valtakirjalla ja vastuulla mikä sille on annettu.

Illan täysistunnossa sitten kyselytunnin jälkeen keskustelussa mm. EU:n taistelujoukkoihin osallistuminen ja myös lakialoite ruokahävikin vähentämiseksi. Itse vuosi sitten asian nostin esille mm. kirjallisella kysymyksellä ja nyt yli 100 kansanedustajan voimin eduskunnassa on asiasta lakialoite käsittelyssä. Hyvä aloite, mutta sen rinnalla ensin selvitettävä kaikki kevyemmät keinot vähentää ruokahävikkiä. Fakta nimittäin on se, että ruokakaupoista ei enää käytännössä lainkaan mene ruokaa kaatopaikoille ja valtaosa jakaa ruokaa hyväntekeväisyyteen. Ja tosiasia sekin, että henkilöä kohden kodeista roskiin joutuu ruokaa paljon suurempi määrä vuositasolla. Työtä siis riittää ja ennen muuta valistuksen tarvetta.

Nyt hetki vielä töitä täällä eduskunnan ”hytissä” ja sitten yksi tapaaminen ja sen kautta huomista kohden. Niin ja lukaiskaapa tuolta Uutiset-sivut tuore päivitys lauantaisesta Lasia ja Muotia -tapahtumastamme Riihimäen Lehmustien Juhlatalossa.

13244806_10208482060342551_5790218810029479540_n

 

Kommentit