Tämän vuoden viimeinen puolueiden kannatusgallup oli mieluista luettavaa. Kokoomuksen kannatus on edelleen noussut ja jatkamme maamme selkeästi suurimpana puolueena myös ensi vuoteen. SDP ja keskusta ovat lähes tasalukemissa kakkosena ja uskoisin, että järjestys tuosta kääntyy keskustalle kunhan puolueen puheenjohtajakampanja lähtee todenteolla käyntiin. Toisaalta siinämäärin vaisua ja harmaata on ollut Urpilaisen demaripolitiikka, että en itse jaksa odottaa sieltä mitään erityistä ja uutta ainakaan poliittisessa mielessä ja poliittiseen keskusteluun. Ehkä johonkin muuhun.
Ehkä sellainen politiikan puolen tapahtuma voisi nojautua vaikkapa tähän Ilta-Sanomien uutiseen. Taloustutkimuksen tekemä tutkimus paljastaa, että kansa pitää Sdp:n ex-puheenjohtajaa Eero Heinäluomaa ”huimasti pätevämpänä” Sdp:n puheenjohtajaksi kuin nykyinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen on. Lehdessä eroa kuvattiin ”tuplasti pätevämpi” ja Heinäluoman hyväksi numerot demarien keskuudessa 60-31. Ja on helppo yhtyä myös siihen, että nyt julki tuullut tulos ei todellakaan yllättänyt. Heinäluoma oli aluksi hetken hiljaa ja ns. takavasemmalla puolueen puheenjohtajavaihdoksen jälkeen, mutta sitten tämän vuoden aikana kokenut konkari on kiirehtinyt apuun monessa eri tilanteessa. Itseasiassa eduskunnassa olemme usein katselleen tilanteita missä puheenjohtaja on kääntänyt katseensa salin etuosasta takaosaan ja kuin katseella pyytänyt Heinäluomaa hoitamaan tilanteen. Ehkäpä pyytänyt apuunkin. Ja kuvaavaa on ollut myös se miten Urpilainen on sitten osan tilanteista hoitanut itse. Tuloksena väkinäiset teennäiset avaukset ja ulostulot ja usein vielä Heinäluoman perässä samojen toistelu. Voisiko tästä tulla ensi vuoden ykkösuutinen? Sellaistakin on puhuttu ja huhuttu. Elä ja näe.
Mutta tuon puolueidenkannatustutkimuksen isoin uutinen oli kuitenkin Perussuomalaisten entistä jyrkempi alamäki. Harvoin näemme puolueilla tuollaisia kannatusmuutoksia ja niiauksia kuin nyt olemme saaneet perussuomalaisten kohdalla nähdä. 1,5 prosentin lasku pienelle puolueelle on dramaattinen ja nyt enää entisiä soinilaisia kannatti 6,2 prosenttia suomalaisista eli puolue on palaamassa takaisin pienpuolueiden kastiin keskisuurten joukosta. Esimerkiksi vielä marraskuussa perussuomalaisten kannatus oli 7,7 prosenttia ja kesällä jopa 9,1 prosenttia suomalaisista. Perussuomalaisten tilanne kuvattiin eilen mediassa toteamalla puolueen olevan ”eksyksissä” tai otsikoimalla uutisensa ”Soinin loikka epäonnistui” ja ehkä ne aika hyvin kuvaavatkin nykytilannetta. Puolueenpuheenjohtaja Timo Soini on Euroopassa EU:n leivissä eli siellä mitä hän loppuun asti kotimaan politiikassa arvosteli ja toisaalta eivät hänen kaverinimityksensäkään varmaan ole puolueen imagolle olleet hyväksi. Kotimaan politiikassa puolueelta puuttuu nyt johtaja ja se näkyy niin eduskunnassa, mediassa kuin kaikkialla ja varmasti puolueen on nyt pohdittava kuvioitaan uudelleen.
Ja ehkä merkillepantavaa on myös se, että Arhinmäen noste vasemmistoliiton peräsimessä ei kantanut kauaa. Vasemmistoliiton kannatus putosi ja samalla tavalla kävi myös vihreille joilla emme edes oikeastaan missään vaiheessa kesän pientä nostetta lukuunottamatta nähneetkään mitään puheenjohtajavaihdoslisää. Anni Sinimäki on jäänyt uutena puheenjohtajana ainakin minulle yllättävänkin vaatimattomaksi. Odotin paljon enemmän ja paljon tiukempaa haastajaa. Nyt Sinnemäellä olisi paikka näyttää taitonsa kovassa paikassa työministerinä. Toivotaan, että niin myös tekee ennen kevättä kun pahin nuorisotyöttömyyden aalto on tulossa ja muutenkin työttömyyden- ja työllisyydenhoito tarvitsisi selkeästi aktiivisempaa otetta.
Mielenkiintoisia liikkeitä siis tarjosi myös tämän vuoden viimeinen kuukausi puolueiden kannatuksiin. Taloustutkimus haastatteli Ylelle tekemäänsä tutkimukseen yhteensä 2 900 henkilöä.
Mutta jällee tammikuussa tulee uudet puolueiden kannatusmittaukset. Niin kuin olen täälläkin lukuisia kertoja todennut niin nämä mittaavat aina mennyttä hetkeä ja elettyä elämää. Nyt on vain katsottava eteenpäin ja tehtävä työ jälleen kerran astetta paremmin. Avoimesti ja kuunnellen. Itse luotan siihen, että niin saavutamme huomennakin hyvän tuloksen. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen vaatii nyt kovaa työtä ja vastuunkantamista ja myös vaikeitakin päätöksiä, mutta olen vakuuttunut, että tähän työhön me kaikki vastuulliset suomalaiset olemme valmiita.
Toiset kannatusmittaukset sitten mittaavat varmasti koko tulevan kesään sitä kuka olisi kansansuosikki ja paras keskustapuolueen johtoon. Niitäkin on mielenkiintoista seurata. Ehkä hienoisena yllätyksenä on nyt uusimmissa kyselyissä kärkipaikoille noussut kokenut kehäkettu Paavo Väyrynen. Näyttää siltä, että Väyrynen lähteekin kisaamaan paikasta ja tullee varmasti keräämään oman puolueensa keskuudessa runsaastikin kannatusta. Mihin se sitten riittää sen kevät ja lopulta kesä näyttää. Paula Lehtomäen noste on vahvaa ja tullee varmasti kestämään loppukiriin asti, mutta peliin noussee vielä varmasti myös Anneli Jäätteenmäki kuin myös muutamat muut keskustan ministerit ja muutama minunkin jo täälläkin esille nostamani kansanedustajakin. Ja sitten en olisi vielä valmis unohtamaan myöskään komissaari Olli Rehniäkään tässä kisassa. Hänessä olisi sellaista johtajaa mikä olisi erittäin tervetullutta myös kotimaan politiikkaan. Uskon Rehninkin olevan mukana. Katsotaan ja seurataan. Tätä kisaa sivukatsomosta vaan. Mukava niin.
Tänään siis uudenvuodenaattopäivä ja tarkoitus suunnata nyt jo päivällä Pekkalan mökille. Lunta on tullut lisää ja kola ja lumilapio siellä odottavat ja jos vaikka pikku hiljaa alkaisin saunaakin lämmittelemään. Kauniin näköistä ulkona ja ajattelin siitä nyt tämän koko loppuvuoden nauttia. Kiitos teille kaikille blogini lukijoille ja seuraajille, kannattajille, komppaajille, kritisoijille ja neuvojille, tukjoille ja kilpakumppaneille. Yhdessä olemme tehneet monenlaista ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tavoitteenamme hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen myös huomenna ja huomiseksi.
Niin ja aivan tässä lopuksi voisi vielä todeta tai mainostaa. Eli tänään avasimme uuden vuoden kunniaksi uuden Vierailija-palastan tänne kotisivuilleni. Siellä jatkossa eri ihmiset tuulettavat erilaisia aiheita laidasta laitaan. Kirjoitukset siis edustavat kyseisten henkilöiden mielipiteitä ja niiden tarkoitus on nimenomaan aiheuttaa keskustalua ja luoda sitä kautta uuttakin. Tätä varten rakensimme sivuille myös kommentointi mahdollisuusen eli teidän kaikkien mielipiteet sinne liittyen kyseisiin kirjoituksiin ovat enemmän kuin tervetulleita olittepa sitten samaamieltä, erimieltä tai puolesta tahi vastaan. Tutustukaapa sivuun ja siellä olevaan ensimmäiseen tuuletukseen: Heidi Ekholm-Talas herättelee keskustelua vanhemmuuden kustannuksista. Mitä mieltä olette? Ottakaahan osaa…