Tänään on lupa odottaa ratkaisua nyt ampumahiihtäjäksi siirtyneen Kaisa Variksen dopingepäilyssä. Variksen B-näytteen sisältö paljastetaan tänään Kansainvälisen ampumahiihtoliiton tiedotustilaisuudessa iltapäivällä Ruhpoldingissa Saksassa. Huhut ovat vellonneet asian ympärillä ja syytöksiä ja mustamaalaamista on ollut suuntaan jos toiseenkin. Ymmärrän hyvin, että tilanne on äärimmäisen kiusallinen meille suomalaisille ja herkullinen kilpakumppaneille. Tällaisessa tilanteessa on siis suuri mahdollisuus ajatua myös ylilyönteihin. Ehkä yksi kysymys on se onko IBU:n pääsihteeri Michael Geistlingerin toiminut asian suhteen oikein tain korrektisti ennen B:n analysointia. Voi olla että tästä vielä väännetään kättä, mutta se on toinen juttu. Lopputulos ratkeaa kuitenkin tänään B-näytteen osalta ja jos B-näytteenkin tulos on positiivinen, uhkaa Varista elinikäinen kilpailukielto. Mutta sen jälkeen on vielä tehtävä työtä.
Tärkeää on minusta nyt selvittää tämän asian taustat perinpohjaisesti. Lahden traumaattisten tapahtumien jälkeen jälkipyykkiä käytiin ja myös taustoilla toimineita selvitettiin aina Hiihtoliittoa myöten. Selvitettiin kuka tiesi, kuka teki ja kenen käskystä. Mutta niin kuin hyvin muistamme Kaisa Variksen käry 2003 Val di Fiemmessä jäi vähemmälle. Olen asiaa miettinyt ja jollain tavalla on vaikea uskoa, että jos nyt Variksen toinenkin käry on tosiasia, että hän olisi toiminut asian kanssa yksin? Uskotko sinä? Minä vastasin tähän kysymykseen, että en usko ja siksi näenkin tärkeänä, että nyt selvitetään asian taustakin 2003 vuotta paremmin. Villaisella painamiseen ei ole varaa. Tehtävä on syytä antaa Ampumahiihtoliitolle tai tarvittaessa ulkopuoliselle selvittäjälle. On kaikkien oikeusturvan kannalta parasta, että asia selvitetään juurta jaksaen on Variksen B-näyte tulokseltaan loppupelissä mitä tahansa. Se on myös Variksen kannalta reiluinta. Toivon asiassa nyt otetta.
Tänään aamusta Pekkalan mökille rankametsään. Vasta iltapäivällä töitä ja ajattelin hieman ehtiä risusavotalle aamusta.
…
Nyt jo töissä. Aamusta Isän kanssa pari tuntia tuli heiluttua risusavotassa mökillä. Ei nämä kädet pidempään moottorisahaa kestäkään 🙂 Mutta tekikin hyvää. Sää mitä upein ja nyt muutaman päivän perässä se talvi tuli Lapista tännekin. Toivotaan nyt vain että kestää ja pysyy. Nyt kuitenkin töiden pariin. Monenlaista tällekin päivälle sovittuna.
…
Tänään päivällä tai oikeastaan jo illansuussa saimme sitten vahvistuksen Kaisa Variksen dopingepäillyyn. B-näyte vahvisti Epon käytön ja käsittääkseni edessä on Varikselle elinikäinen kilpailukielto. Kuin vastauksesi aamuiseeni Suomen Ampumahiihtoliitto on antanut asiasta myös oman tiedotteensa, jonka tänään näin Ilta-Sanomien verkkosivuilta.
Verkkosivujen mukaan Suomen Ampumahiihtoliitto on antanut seuraavan lausunnon tai tiedotteen asiasta:
****************************************
”Suomen Ampumahiihtoliitto SAhL on ollut Kansainvälisen Ampumahiihtoliitto IBU:n kanssa tiiviissä yhteydessä koko prosessin ajan. Tapauksen asianomistaja on IBU.
Suomen Ampumahiihtoliitto pitää tärkeänä, että tapaus selvitetään ripeästi, IBU:n sääntöjen mukaisesti, urheilijan oikeusturva huomioiden sekä kaikilta osin luotettavasti.
SAhL pitää tapausta valitettavana. Kaisa Variksen toiminta on ollut asiassa vastoin kaikkia SAhL:n sääntöjä, urheilijasopimuksia sekä SAhL:n arvoja. SAhL on määrätietoisesti rakentanut toimintansa arvopohjaa puhtaan urheilun puolesta. Dopingin vastainen toiminta on yksi SAhL:n keskeisistä arvoista.
Kukaan SAhL:n toimihenkilöistä tai luottamushenkilöistä ei ole millään tavalla ollut tietoinen tai myötävaikuttamassa Kaisa Variksen kiellettyjen aineiden käyttöön.
SAhL:n hallitus ja valmennusjohto tulee arvioimaan ja analysoimaan lähiaikoina tapahtunutta ja tulee tekemään tarvittavat johtopäätökset.
SAhL osallistuu Östersundin MM-kisoihin suunnitellun vahvuisella joukkueella. Myös kulumassa oleva kilpailukausi etenee suunnitellulla tavalla. SAhL toivoo kilpailuihin osallistuville urheilijoille ja valmennusjohdolle keskittymisrauhaa kisoihin.
SAhL on ollut yhteydessä kaikkiin sidosryhmiinsä ja tulee käymään heidän kanssaan läpi tapahtuneen, sekä sen vaikutukset yhteistyöhön.”
*****************************************
On hyvä, että liitto heti tuoreeltaan asiaan ottaa kantaa. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että asia vaatii selvityksen – perinpohjaisen sellaisen ja ulkopuolisen tekemänä. Minun on vaikea uskoa, että urheilija olisi tässä asiassa toiminut yksin. En osaa enkä haluakaan arvuutella kuka tai ketkä tällaisessa tilanteessa voisivat olla mukana – eikä siihen minulla ole syytäkään. Syytä sen sijaan on vaatia, että asia tutkitaan ja selvitetään. Puhdistetaan heidän maine joiden maineen kuuluu olla puhdas. Ehkä asiassa on urheiluministerin paikka toimia.
Urheiluparissa tämä ilta menee minullakin. Riihimäen uuden Pohjoisenkoulun Istuinkivenhallilla pelataan tänään 1. divisioonan Laakan salibandyottelu ja sinne tarkoitus ehtiä.
…
Kello 21.43 ja juuri kotiin. Ministeri Wallinille jälleen pisteet. Teksti-tv kertoo, että hän urheiluministerinä vaatii Ampumahiihtoliitolta selvityksen kaudenaikaisesta valvonnasta ja testauksesta – liitolle on lähetetty seitsemän kysymystä ja vastausaikaa on annettu ensikuun 12. päivään saakka. Juuri niin kuin pitääkin. On muiden urheilijoiden edunmukaista, että peli nyt selvitetään ja Wallinin on ryhtynyt toimii aikailematta. Kiitos siitä.