Eilen julkistettu Lopen kunnanhallituksen budjettiesitys valtuustolle on tänään esillä lehdissä ja katsotaan minkä verran aiheuttaa keskustelua. Budjetti on tiukka ja niukka, mutta 4,8 prosentin käyttötalouden kasvua Kanta-Hämeen Janakkalan jälkeen toiseksi nopeimmin kasvavalle kunnalle on varsin kohtuullinen. Esimerkiksi nyt marraskuuhun mennessä kuntamme väkilu on kasvanut vuoden alusta peräti 1,4 prosenttia. Lopputuloksena kuitenkin valtuutonkäsittelyyn tuleva esitys on poistojen jälkeen 600 000 euroa miinuksella. Vaikka esityksiä uusista viroista tai toimista ei olekaan eikä niitä edes mikään hallintokunta hallitukselle esittänytkään.
Eniten kuntaamme rasittaa kasvun myötä eteen tulleet varsin suuret investoinnit. Osa sellaisia joita olisi voinut ja pitänytkin tehdä jo vuosia vuosia sitten vähintäänkin ylläpitävänä työnä, mutta se jossittelu ei enää auta nyt on kannettava vastuuta näin. Ensi vuoden budjetissa kuntamme joutuu nostamaan velkataakkaansa 2,8 miljoonalla eurolla. Onneksi se siis menee vain investointeihin – ei siis käyttömenoihin. Ei siis syömävelkaa. Ensi vuoden 3,3, miljoonan euron rakentamispotista suurin osa menee Launosten päiväkodin rakennustöiden aloittamiseen ja kunnallistekniikkaan. Kunnallistekniikaa tehdään mm. Läyliäisten Karpaliston alueelle. Tämän myötä tontteja saadaa jälleen myyntiin. Ensi vuosi menee näin, mutta sitä seuraava vuosi on vielä kovempi. Silloin rakennamme 4,3 miljoonalla kun edessä on Launosten päiväkodin rinnalla uusi Koulukeskuksen B-talo. Tähän onneksi saamme pitkästä aikaa jälleen valtionapua. Kiitos siitä.
Ensi vuoden budjetti pitää sisällään myös omaisuuden myyntiä. Olemme päätyneet, että on järkevää myydä pois paljon ylläpitokustannuksia imeviä vanhoja taloja. Tällaisia nyt listalla Vuokrataloyhtiön myymisen selvittämisen riinnalla mm. Räyskälän leirikeskus, Salonkylän ja kirkonkylän terveystalot ja Poppala. Räyskälän leirikeskuksen ympärille tehdää paraikaa kaavaa ja uskomme, että siitä on mahdollista saada varsin hyvät tulot ja kehitetään tämän jälkeen leirikeskustoimintaa seurakunnan loistavan Kesijärven kanssa. Minusta järkevää kun katsoo Räyskälän leirikeskuksen kulurakennetta ja myös sitä miten vähän talolla on loppilaista käyttöä ja miten paljon taloa verovaraoin tuetaan. Upea paikka sinänsä, mutta kestämätön tässä tasossaan. Vaatisi selkeästi enemmän tasoa ja laatua ja sitä uskomme yrittäjyyden kautta alueelle tulevan mallilla tai toisella. Mielenkiintoista on myös kiinteistöjen lämmittämiskulujen mahdollisuudet. Selvitämme nyt öljystä luopumista ja näyttää siltä, että saamme aikaan merkittäviä säästöjä mm. pelletillä tai mahdollisesti myös maalämmöllä. Nämä mahdollisuudet ainakin selvitetään eri kiinteistöjen yhteydessä. Mitä vielä lyhyesti… niin seudullisen vesi- ja viemärilaitoksen perustamista selvitetään ja myös kunnan ruokahuollon, siivouksen ja kiinteistönhoidon toimintaa ja uudistamista selvitetään Hausjärven mallin mukaan.
Suunnitelmavuodet osoittavat, että jatkossa investointien tasaantuessa kuntamme talous tasapainottuu. Jakamiseen ei kuitenkaan ole pitkään aikaan varaa, mutta toivotaan, että pystymme tarjoamaan peruspalvelut sellaisina edes kunnan sisällä, että kuntalaiset ovat tyytyväisiä. Edelleen toivon, että kuntayhteistyö alkaisi tuottaa tulosta ja rajat ylittävä kaavoitustyö ja peruspalveluiden käyttö tulisi mahdolliseksi mm. päivähoidossa. Asiaa on syytä viedä yhdessä eteenpäin.
Nyt kuitenkin Helsinkiin. Tänään ryhmäkokouspäivä ja saan vieraakseni kaksi ryhmääkin. Ensin Riihimäen Kansalliset Seniorit lounasaikaan ja sitten illalla täysistunnon jälkeen LVI-alan yrittäjiä. Illalla vielä olen lupautunut mukaan Riihimäen kokoomuksen syyskokoukseen.
Eilen myös yksi lehti soitteli ja teki juttua kansanedustajien luottamustehtävistä ja uupumuksesta. Itse olen aina pitänyt johtonuorana sitä, että ne tehtävät joihin pyritään ja joihin päästää myös hoidetaan. Harkintaa pitää siis osata käyttää pyrkiessään eikä vasta sen jälkeen. Viikonloppuna lehdessä oli asiaa myös sivuttu ja siellä nimettömänä esiintynyt kansanedustaja totesi, että ”kannattaa hakeutua toisenlaisiin töihin, jos ei jaksa ihan tavallista kansanedustajan työpäivää ja työrytmiä. Kansanedustajan mukaan tavallista kansanedustajan arkea on se, että illat ja viikonloput vietetään puhetilaisuuksissa ja öisin kirjoitetaan kolumneja sekä kannanottoja.” Varmasti juuri näin on.
Itse aikanaan kun tulin kuntamme valtuustonpuheenjohtajaksi niin itse tein priorisointia ja jätin muut tehtävät. Tiesin, että tehtävän hyvin hoitaminen vaatii aikaa ja panostusta ja antaa mahdollisuuden olla monen asian ytimessä. Sen myötä tuli mm. Talousaluetoimikunnan jäsenyys ja nyt myös puheenjohtajuus, kunnanahallituksen kokoukset ja puheenjohtajistot ja muut neuvottelut ja edustukset. Luovuin luonnollisesti silloin Hämeen maakuntavaltuustosta, ammattikoulun hallituksesta jne. Ne olis silloin kun oli kunnanhallituksen jäsenenä, mutta kun ajat muuttuvat niin pitää osata myös itse muuttua ja suhteuttaa tehtäviä ja jakaa vastuuta. Ahnehtimalla ei tässä maailmassa pärjää ja korvaaton ei kukaan ole. Se kannattaa itse kunkin aina muistaa. Katsotaan millainen juttu lehteen tulee.
….
Päivä paketissa. Sivistysvaliokunnassa tänään päätökseen mm. Europpakoulun ja kulttuuriaineistojen tallentamisen mietinnöt. Asiat nyt etenevät sitten täysistuntoon ja saamme isot ja merkittävät asiat eteenpäin. Esimerkiksi tämän kulttuuriaineistojen tallentamisen myötä saamme ns. vapaakappalelain rinnalle myös järjestelmän jolla myös audiovisuaaliset materiaalit saadaan arkistoitua tuleville polville. Isojuttu, jonka mm. uusi tekniikka mahdollistaa. Tämän myötä esimerkiksi kymmenen tv-kanavan koko ohjelmavirta voidaan arkistoida.
Ryhmäkokousta ennen otin vastaan Riihimäen Senioreiden ryhmän ja ehdin hieman arvioitua aikaisemmin päättyneen sivin johdosta myös ryhmän kanssa hieman taloakin kiertelemään. Ryhmäkokouksen jälkeen kävimme vielä Benin kanssa lehtereillä väkeä tervehtimässä ja sitten kiirehdimmekin istuntoon. Ryhmässä esillä tänään jälleen politiikan ajankohtaiset asiat ja taustat ja osittain samoja myös salissa esillä. Tänään pääsin myös itse ääneen kyselytunnilla. Päivän kolmas pääkysymys sattui minulle ja aihe saikin aikaiseksi aika hyvän ja laajan keskustelun. Nostin esille nuorten syrjäytymisuhan ja hallituksen toimet sen ehkäisemiseksi. Tämä keskustelu löytyy myös tuolta Eduskuntatyö-sivultani ja tässä suora osoite sivulle http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_89_2007_108_p.shtml
Kyselytunnin jälkeen vielä kävin juttelemassa hetken Hyvinkään ja Riihimäen LVI-yhdistyksen väen kanssa. Antti Rusi, joka oli eduskuntavaalikampanjani yksi tärkeä tekijä ja tukijalka on mukana yhdistyksessä ja tänään hallitus tuli katsomaan kyselytuntia ja myös kokoustamaan meille. Aiheina lyhyessä kahvikeskustelussa luonnollisesti yrittäjyyden ajankohtaiset asiat ja myös työvoimansaanti kysymykset. Kotimatkalla poikkesin vielä Riihimäen Kerhotalolle Riihimäen Kokoomuksen syyskokouksen keskustelutilaisuuteen, jossa alustajana oli puolueemme uusi tiedotuspäällikkö Jenni Haukio. Jenni piti erittäin hyvän alustuksen politiikan ajankohtaisista asioista ja kokoomustyöstä hallituspuolueena muutenkin. Ryhmämme puoluetoimistossa on saanut runsaasti uutta hyvää väkeä viime aikoina ja pakka alkaa olla koossa valmiina tuleviin kunnallisvaaleihin. Jennin rinnalla monta uutta hyvää osaavaa henkilöä mukana yhteisessä kuorossamme.
En malta olla vielä toteamatta, että tänään saadut ennakkotiedot OECD-maiden PISA-tutkimuksesta jatkavat samaa tuttua rataa. Koululaitoksemme – peruskoulumme – on edelleen maailman ykkönen. PISA-tutkimuksissa siis mitataan 15-vuotiaiden koululaisten osaamista eri osaamisalueilla. Kolmen vuoden välein mitataan vuorotellen osaamista lukutaidon, matematiikan, luonnontieteiden ja ongelmanratkaisun sisältöalueilla. Ensi viikolla opetusministeri Sari Sarkomaa julkistaa tulokset kokonaisuudessaan, mutta ykkösiä olemme edelleen ja nytkin tutkitulla osaamisalueella. Nyt tutkimuskohteena siis erityisesti luonnontieteen osaaminen. Minulle mielenkiintoinen aihe sinänsäkin, että aikanaan yliopistossa tein ProGradun Lasten luontosuhteesta ja lajintuntemuksesta ja niiden suhteesta verrattuna asuinympäristöön. Silloin joskus. Niin ja tietojen mukaan maamme on sijoittunut kärkipäähän myös toisessa OECD:n tutkimuksessa. Tässä selvitettiin perheen ja työn yhteensovittamista. Mielenkiintoinen tulos tämäkin. Palataan aiheisiin myöhemmin. Mutta Onnea suomalaiselle koulujärjestelmälle, oppilaille ja ammattitaitoisille opettajille!!