Aikainen aamu Jyväskylässä. Ei kuitenkaan aivan aamusta vielä tositoimet alat eli hieman omaakin aikaa. Heinäkuun yksi EU:n merkittävin päätös oli se, että jäsenmaat voivat nyt tehdä itse päätökset GMO-lasvilajikkeiden viljelystä tai sitten viljelemättömyydestä. Periaatelinjaus siis antaa jokaiselle EU-maalle nyt mahdollisuuden itse päättää myös GMO-vapaudesta. Tämä oli meille keskeisen tärkeä tavoite ja on hyvä, että se nyt aikaan saatiin. Tiedän, että osa pitää ratkaisua huononakin. Nimenomaan he jotka haluavat maastamme nyt GMO-viljelyn tyyssijan. Olenkin ihmetellyt mistä kaikkialta sellaisiakin vaatimuksia on esitetty.
Ratkaisu on myös erittäin merkittävä EU:n päätöksentekojärjestelmänkin kannalta, mutta ennen muuta juuri suomalaisen puhtaan ruuan kannalta. Itse ainakin haluan niin, että voimme turvata suomalaisen ruuan myös tulevaisuudessa luomuna tai perinteisesti viljeltynä ilman, että esimerkiksi GMO-lajikkeet tuhoaisivat mahdollisuudet lähiperiaatteella tuotettuun luomuruokaan. Esimerkiksi GM-kasvien viljely tekisi hunajastakin gm-tuotteen ja lopettaisi siis luomuhunajantuotannon kokonaan.
Keväällä eduskunnassa tehtiin – hieman EU:nkin tai sen kortin painostustakin käyttäen – ratkaisu, että Suomessa voidaan viljellä Ruotsissa jalostettua GMO-perunaa. Itse olin ympäristövaliokunnassa hyvin kriittinen tähänkin kokeiluun, mutta silloin ei vielä kansalliseen valintaan ollut mahdollisuutta. Nyt tuo EU-komission heinäkuun periaatepäätös laittaa tämänkin asian uuteen valoon ja minusta se pitäisi ottaa nyt uuteen tarkasteluun.
Luomutuottajat ovat syystäkin olleet erittäin huolestuneina GMO-viljelyn tulosta Suomeen. Hämeen ja Uudenmaan MTK ja myös ruotsinkielinen NSP ovat vaatineet että luomua on voitava viljellä takuuvarmasti GMO -vaapasti myös jatkossa. Nyt meillä on kansallisesti mahdollisuus päättää GMO-vapaiden alueiden perustamisesta ja tätä kautta mahdollisuus julistaa koko Suomi GMO-vapaaksi alueeksi.
Asia on nyt otettava keskusteluun ja kiirellisellä aikataululla myös päätettäväksi. Odotan maa- ja metsätalousministeriöltä nopeita toimia suomalaisen puhtaan ruuan pelastamiseksi.
….
Tällä viikolla julkistetun VM:n eli Valtiovarainministeriön ensi vuoden 2011 talousarvioehdotuksen loppusumma on siis 50,4 miljardia euroa ja se on vajaat yhdeksän miljardia alijäämäinen. Valtiovelka siis noussee nyt 85 miljardiin euroon. Esityksen mukaan jos loppuun asti mennään niin budjettitalouden menot alenevat vuonna 2011 noin neljä prosenttia, kun elvytystoimien ja osa lainoista poistuu maamme menoista.
Sen sijaan samaan aikaan verotulojen ennakoidaan nousevan noin 8 prosentilla talouskasvun, mutta myös veromuutosten seurauksena. Sillä esimerkiksi aiemmin sovitun mukaisesti energiaveroja korotetaan noin 750 miljoonalla eurolla työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta aiheutuvien varojen korvaamiseksi. Esimerkiksi kaukolämmitteisessä pientalossa asumiskustannukset nousevat 15–20 euroa kuukaudessa ja vastaavasti lämpiävässä kerrostalossa 75 neliömetrin asunnossa 6-8 euroa kuukaudessa. öljy- tai sähkölämmitteisen pientalon lämmitys kallistuu keskimäärin 20 euroa kuukaudessa. Samalla kuitenkin veroon sisältyy ympäristökannuste, joka tekee siis bioraaka-aineiden käytöstä fossiilisia polttoaineita kannattavampaa. Korotus ei koske kuitenkaan liikenteen polttoaineita.
Mutta hienosäädön aika on vielä ja tarkan läpikäynnin. Palaan aiheeseen varmasti täälläkin.
….
Mutta nyt aamupalalle Jyväskylässä. Kesätöihin.
….
Huikean hieno päivä takana. Ensin hieman omaa aikaa Paviljongissa ja kavereita tapaillen ja sitten ilta selostaen. Niin kuin tiesinkin niin olipa mukava palata jälleen tositoimiin. Petter Solberg oli odotetusti avauksen nopein, mutta yleisö-ek ei vielä mitään kerro huomisesta. Aamulla se sitten todenteolla alkaa. Mutta nyt hieman iltapalaa ja sitten nukkumaan. Kello jo 21.15.