Torstai, 27.11.2008

Blogi, torstaina 27.11.2008

Kello jo puoli kaksi iltapäivällä. Tänään vasta näin koneelle hieman rauhallisemmin. Aamu mennyt kokouksissa ja tapaamisissa ja muutaman puhelinpalaverinkin kanssa. Nyt kuitenkin takana jo valiokunnat ja odottelen ryhmäkokouksen alkua. Lakivaliokunnassa saimme tänään pöydällemme tuon rekisteröityjen parisuhteiden adoptioasian. Asian käsittely mennee kuitenkin ensi vuoden puolelle, mutta tästä se alkaa. Itse olen lähtökohtaisesti esityksen kannalla. Kun jo aiemmin parisuhteiden rekisteröinti on tehty mahdolliseksi niin katson, että tämä on oikeansuuntainen ratkaisu tässä valossa. Itse pidän tärkeimpänä sitä, että lapsen asema vahvistuu. Myös kirkko ja esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto ovat asettuneet esityksen kannalle. Katsotaan kuitenkin yksityiskohdat vielä tässä käsittelyssä.

Mielenkiintoisia hieman erilaisia asioita myös tupsahtelee pöydälle. Tänään saimme lakivaliokuntaan myös lakiehdotuksen kissan ja koiran karvojen käytön ja myyntiin saattamisen kieltämiseksi. Ja varsin erikoista on se, että laki nyt väännetään voimaan pika pikaa. Pitäisi olla valmiina ja voimassa jo vuodenvaihteessa. Eli aikalailla erilaisia ja erikokoisia asioita tähän työhön kuuluu.

Nyt kuitenkin kahville ja sitten kohta ryhmäkokoukseen ja kyselytunnille.

…..

Eilen jätin hallitukselle seuraavanlaisen kysymyksen. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä asian eteen ollaan valmiita tekemään:

*****************
*****************

KIRJALLINEN KYSYMYS 901/2008 vp
Timo Heinonen /kok

Lapsikaappausten ennaltaehkäisy
Eduskunnan puhemiehelle

Suomea koskevia uusia lapsikaappaustapauksia oli 25 vuonna 2007, ja lisäksi vanhoja tapauksia oli vireillä vuoden lopussa 25 kappaletta. Lapsikaappaukset ovat lisääntyneet merkittävästi esimerkiksi vuoteen 2006 verrattuna, jolloin tiedossa olevia tapauksia oli puolet vähemmän.

Suomesta ulkomaille kaapattujen lasten palauttaminen on vaikeaa, ja lasten tilanne on todellinen ihmisoikeusongelma. Pahin tilanne on Haagin lapsikaappaussopimuksen ulkopuolisiin maihin kaapatuilla lapsilla, joiden palauttaminen virallista tietä on lähes mahdotonta. Suuri osa näihin maihin kaapatuista lapsista jää palauttamatta tai lapsi piilotetaan. Näissä maissa ei myöskään tunnusteta eikä panna täytäntöön ulkomaalaisten tuomioistuinten tekemiä huoltajuuspäätöksiä.

Venäjä ei kuulu Haagin sopimukseen, ja esimerkiksi vuonna 2006 kolme ulkoministeriön hoidossa olevaa tapausta oli Venäjällä. Viime aikoina lehdet ovat kertoneet lukuisista uusista tapauksista. Venäjän ja Suomen yhteinen raja asettaa haasteen tässä valossa, ja Kaapatut Lapset ry on esittänyt vapaaehtoisen rekisterin luomista kaappausuhan alla elävistä lapsista. Kaappausuhan tai pelon alla elävä perhe voisi ilmoittaa tiedot rajalle ja näin helpottaa tilanteisiin puuttumista. Tämän rinnalle luotava hälytysjärjestelmä loisi yhdessä rekisterin kanssa merkittävästi nykyistä paremmat mahdollisuudet puuttua tapauksiin. Tällä tavalla poliisin sekä raja- ja tulliviranomaisten toimintaa voitaisiin tehostaa näiden lasten osalta ja parantaa näin vaikeasti selvitettävien tapausten ennaltaehkäisyä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus ryhtymässä toimiin lapsikaappausten ennaltaehkäisemiseksi,

Onko mahdollista perustaa esitetyn kaltainen vapaaehtoinen rekisteri ja hälytysjärjestelmä ja

Mitä muita toimia hallituksella on lapsikaappausten ennaltaehkäisemiseksi?

Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008
Timo Heinonen /kok

******************
******************

Niin se päivä jälleen kääntynyt lopulleen. Eduskuntaryhmän kokous oli tänään jälleen äärimmäisen mielenkiintoinen. Isoja tulossa olevia asioita esillä ja taustakeskustelussa. Tämä on se yksi tärkein juttu viikossa, kun näitä meidän työn keskeisiä juttuja on nyt ruodittu lehdissä. Tänäänkin iltapäivälehdissä kirjoitettiin, että Linnanjuhliin pitäisi päästä vain ansioituneiden kansanedustajien. Ansioitumisen merkkinä pidettiin talousarvioaloitteiden tekoa ja määrää. Aikalailla mielenkiintoinen näkökulma sekin.

Nyt jo kotona ja tänään vapaailta. Saa hetken vain olla ja lueskella hieman muutakin kuin kunnan tai eduskunnan papereita. Suomenkuvalehti ja jotain hömppääkin tuossa odottamassa. Huomenna mielenkiintoinen päivä eduskunnassa, mutta isosti odotan myös iltaan. Sain kutsun illaksi Amin Asikaisen ja Saksan Khoren Gevorin keskisarjan eli 72,5 kiloisten EM-titteliotteluun. Matsi on kaavailtu 12 erän mittaiseksi, mutta itse uskon, että peli loppuu jo aiemmin. Ja Aminin iskuun joka vie Gevorin kanveesiin. Tämä avaisi ovet suoraan MM-otteluun. Siihen uskon ja siihen Aminin huomenna kannustammekin.

Kommentit