Hallitus sopi eilen iltakoulussa kovista toimista ns. harmaan talouden ja talousrikollisuuden kitkemiseksi. Aiheen ympärille on tulossa oma toimenoideohjelma, jonka valmistelu on vielä hieman kesken, mutta tavoitteet siis selvät ja keinotki siinä mielessä, että ainakin syyttäjän ja poliisin sekä verohallinnon toimintamahdollisuuksia ollaan parantamassa ja virtaviivaistamassa. Yksi sellainen jo julkisuuteen annettu toimenpide on myös ns. käännetyn arvonlisäveron käyttöönotto rakennusalalla. Idea on siis se, että jatkossa työmaan pääurakoitsija lähettää omalle tilaajalleen ja rakennuttajalle arvonlisäverollisen laskun ja tilittää veron valtiolle. Tällä on tarkoitus puuttua nimenomaan siihen, että alalla ei tapahtuisi niin kuin nyt joskus tapahtuu eli että vero vähennetään tekijäketjun yläpäässä, mutta se jääkin sitten maksamatta ketjun alapäässä. Tavoitteena nimenomaan siis kitkeä rakennusalaa ja sen yrittäjiä kiusaavaan talousrikollisuutta.
Tästä esityksestä tai suunnitelmasta olen saanut jo joitakin yhteydenottoja. Kiitos niistä. Olen täysin samaa mieltä, että uudistus täytyy nyt tehdä huolella ja ennen muuta vielä kertaalleen selvittää myös Ruotsista saadut kokemukset. Siellähän käännetty alv otettiin käyttöön jokin aika sitten. On totta, että epärehellisen pelin kitkeminen vaikeuttaa aina myös jonkin verran rehellisiäkin toimijoita ja heidän tekemisiään ja tämä haitta pitäisi nyt pystyä jokatapauksessa minimoimaan. Täytyy selvittää vielä miten malli tulee vaikuttamaan paperitöihin ja byrikratian kasvuun, synnyttääkö se esimerkiksi ongelmia materiaalikaupan vähennysten kanssa jne. Eli asia ei aivan niin yksinkertainen ole kuin miltä se ensi kuulemalta kuullostaa tai tuntuu. Itseasiassahan Verohallitushan asetti jo muutama vuosi sitten työryhmän asiaa selvittämään ja senkin lopputulos oli erimielinen. Työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen siitä onko tästä käännetystä ALV-järjestelmästä enemmän hyötyä tai haittaa. Nyt se pitää selvittää vielä kertaalleen huolella ennen toimenpiteitä. Siitä olemme varmasti kaikki samaa mieltä, että yhteinen yksiselitteinen tavoite pitää olla harmaan talouden kitkeminen. Mahdollisimman pian ja tehokkaasti koko rakennusalalta.
Pikku hiljaa alkaa myös Lissabonin sopimuksen vaikutukset näkyä arjessa. Sopimus on mm. selkiyttämässä meidän edustuksia EU:n huippukokouksissa eli olemme pikkuhiljaa pääsemässä eroo naurettavasta kahden lautasen mallista. Lissabonin sopimus merkitsee sitä, että presidentin diktaatti ilmoittaa halusta istua pöydissä päättyy ja jatkossa maatamme edustaa näissä tärkeissä kokouksissa pääministeri, jolle perustuslaimme mukaan EU-asiat kuuluvat. Lissabonin sopimuksen myös tuo tulkinta mikä on EU-asia ja mikä ei siis katoaa. Hyvä niin.
Myös maamme perustuslakivaliokunta on aiheesta yksituumainen. He ovat todenneet, että on täysin luonnollista, että pääministeri edustaa EU:n huippukokouksissa maatamme. Ja sitten presidentin toimet rajataan jatkossa vain ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksiin Suomssa. Eli pelisäännöt ja kentälliset määritellään nyt yksiselitteisen selkeästi. Hyvä niin.
…..
Tänään alkaa 105:n Kunnianpäivän jakso. Tai itseasiassa ei aivan tänään. Eli tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta kuuluisista Mainilan laukauksista, jotka johtivat Talvisotaan, joka alkoi sitten muutamaa päivää myöhemmin marraskuun viimeisenä päivänä 1939 ja kesti tuon 105 päivää aina maaliskuuhun sen 13. päivää vuoteen 1940.
Sodan jälkeen ylipäällikkö Mannerheim antoi 34. päiväkäskynsä ja totesi siinä mm:
”Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta Teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä”.
25 000 suomalaista menetti henkensä Isänmaamme puolesta, moni perhe pojan, isän ja veljen, tyttären ja äidinkin. Kiitos ja kunnioitus heille.
…..
Pitkä päivä takana ja en oikeastaan edes huoneeseen tänään ehtinyt päivänkään mittaan. Tosin siellä ”laivahytissä” aika ahdasta olisikin sillä tällä viikolla Riihimäen Harjunrinteellä ysiluokkaa käyvä Laura Yrjö-Koskinen on ollut työelämään tutustumis eli TET-jaksolla eduskunnassa. On hänellä töitä avustajani Tiina kanssa kyllä riittänytkin. Valtavan iso apu ollut tällä toisellakin työviikollaan. Mutta siis minunkin päivä ollut enemmänkin kuin ahdas. Ensin ylipitkä ympäristövaliokunta eli nämä tällaiset kokoukset yksi syy, että välillä valiokuntien vaihtovaiheessa ei toiseen valiokuntaan juuri minuutilleen alkajaisiksi ehdi ja silloin merkitä pöytäkirjaan, että saapui myöhässä esimerkiksi kaksi minuuttia. Se sitten uutisoidaan seuraavassa listauksessa taas jossain lehdessä, että ”ei ollut paikalla kokousta alusta loppuun”. No voi olla, että on selittämistäkin, mutta se vaan nyt on arkea ja realismiä tällaisessa hektisessä talossa jossa väistämättä joskus kokoukset menevät päällekkäinkin. Ei toki niin saisi olla. Mutta tänään siis ympäristövaliokunnassa tällainen pitkä kokous. Aihe tosin erittäin mielenkiintoinen eli kävimme läpi Itämeri-selontekoa ja sen asiantuntijakuulemista. Jos eilen oli huippu kuuleminen niin niin oli tänäänkin. Aivan erinomaisia asiantuntijoita ja tutkijoita alansa huipulta ja tällainen tieto Itämeremme tilasta ja sen muutoksista on juuri sitä mitä me päättäjät nyt tarvitsemme. Meillä pitää olla riittävästi tietoa oikeiden päätösten tekemistä varten ja myös tietoa siitä miten yhteiset rahamme käytetään. Ei ole mitään syytä eikä varaakaan hukata rahoja tehottomiin ratkaisuihin joiden vaikutukset ovat nimellisiä. Tarvitaan päätöksiä joilla on oikeasti vaikutusta ja tänäänkin esille sellaisiakin.
Sivistysvaliokunnassa aloitimme sitten jo myös perusopetuslain uudistamisen käsittelyn, mutta se vasta siis alkua ja urakka venyy aina ensi kevääseen asti. Suuri uudistus vaatii erityisen perusteellisen ja laajan kuulemisen ja siihen haluamme nyt varata riittävästi aikaa. Silloin kun tehdään isoja uudistuksia on ne tehtävä huolella ja perusteellisesti ja tähänkin uudistukseen sisältyy myös epäilyjä ja kysymysmerkkejäkin ja siksi minusta nyt homma onkin hoidettava erittäin syvällisesti. Tänään siis tuo urakka käyntiin. Se olikin ainoa kokouksemme kuulemisasia. Muuten esillä vain muutamien asioiden loppuunsaattelua.
Sitten eduskuntaryhmämme kokous, jossa tänään päätettiin ryhmäpuheenvuoromme pitäjä ensi keskiviikon Kööpenhaminan ilmastokokous keskusteluun eduskuntaan. Aivan mahtava tieto olis se, että ryhmämme puheenjohtajisto esitti yksimielisesti minua ison ja todellakin tulevaisuutta viitoittavan keskustelun puhujaksi ja myös ryhmä yhtyi tähän esitykseen. Kiitokset luottamuksesta. Siis ensi keskiviikkona urani ensimmäinen ryhmäpuheenvuoro täysistunnossa. Odotan jo innolla ja puhe jo työnalla.
Jos olen tässä viime aikoina ihmetellyt kyselytuntien vaisuutta niin samaa voi sanoa tämänkin päiväisestä. Voisi sanoa, että uninen. Oikeastaan paras keskustelu syntyi Lissabonin sopimuksesta jonka keskusteluun nosti ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen. Erittäin mielenkiintoinen keskustelu uuden sopimuksen vaikutuksista mm. turvallisuuspolitiikkaamme. Jatkoa varmasti seuraa. Mutta nyt siis jo myös Riihimäen Kokoomuksen syyskokous takana. Se siis tänään vuorostaan ohjelmassani ja tutulle joukolle olikin jälleen mukava puhua. Itseasiassa hienoa oli myös se, että jälleen myös salissa aivan uusiakin kokoomuslaisia eli puolueemme vetovoima kestää. Uusien naamojen ja uusien tekijöiden näkeminen saa aina hyvän fiiliksen. Ja erityisen hienolta tuntuu kun nuoria lähtee koko ajan lisää toimintaamme mukaan ja ottavat yhteyttä. Tänäänkin sain kaksikin eri sähköpostia. Eikun itseasiassa toisen jo eilen, missä pari nuorta lähestyi sähköpostilla ja kertoivat seuranneensa toimintaani ja saaneet kipinän yhteiskunnallisiin asioihin. Aivan ihastuttavat sähköpostikirjeet. Ja ensi viikolla Hämeenlinnasta Kaurialan lukiosta on tulossa neljä nuorta jo toistamiseen tänä syksynä käymään eduskunnassa. Eli ensin kävivät luokkansa kanssa isommassa ryhmässä ja nyt halusivat tulla kaveriporukalla juttelemaan. Ja sehän minulle sopii. Nuorille pitää aina löytyä aikaa.
Mutta Riihimäellä siis esillä yhdistyksen tulevan vuoden asiat joista tärkeimpänä tietenkin tammikuussa juhlittavat Riihimäen Kokoomuksen 90v-juhlat. Mutta riksulaistenkin katse jo 2011 eduskuntavaaleissa ja into sinnekin tähdättäessä kova. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin. Omassa puheenvuorossani kävin laajasti läpi maamme nykytilannetta ja sitä tiekarttaa millä tästä selviämme ja sitä miten voimme hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudenkin turvata. Sitten vielä oma osuus puheessa Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tulevaisuudelle ja päälle vielä mukava keskustelu. Ainakin minusta onnistunut ilta ja illan päättänyt kysely kertoi, että Riihimäellä ei puhti tule loppumaan. Uutta monenlaista tiedossa ja uusia ideoita kerätään ennen vuodenvaihdetta vielä lisääkin. Heino aktiivinen kokoomusjärjestö.