SDP:n Jutta Urpilaisen vaaliheitot näyttvät ärsyttävän jo puolueen todellisiakin johtohahmoja. Erkki Tuomioja kommentoi Urpilaisen linjauksia ja syytti Urpilaista sooloilusta. Siis aika kova väite, kun Urpilainen kuitenkin ainakin virallisesti puoluekokouksen valitsemana puolueen puheenjohtaja. Tuomioja antoi ymmärtää, että Urpilainen ei ollut ennen kynnyskysymystensä julkistamista hyväksyttänyt niitä eduskuntaryhmällä. Luottamus siis puheenjohtajan omaan arvostelukykyyn ja linjaamiseen on aika olematonta. Mielenkiintoista keskustelua puolueen sisäisistä asioita julkisuudessa.
Tuomioja kyseenalaista Urpilaisen linjauksen siitä, että ”eläkeikää ei nosteta”. Urpilainen hakkasi tämän kiveen SDP:n hallituskysymykseksi. SDP ei siis mene hallitukseen joka joutuu korottamaan eläkeikää. Nykyinen todellinen eläköitymisikä maassamme on keskiarvona vain reilu 59 vuotta. Meillä siirtyi viime vuonna työeläkkeelle noin 72 000 ihmistä ja heistä vajaat 13 000 oli alle 55-vuotiaita. 7000 siirtyi osa-aikaeläkkeelle ja 34 000 anhuuseläkkeelle. Heidän määränsä on jopa kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Tilastokeskuksen mukaan eläkkeellesiirtymisikä oli 59,4 vuotta eli siis hieman jopa alempi kuin esimerkiksi vuonna 2007. Ja jos järjestelmiä katsoo niin maamme nykyinen vanhuuseläkeikä eli 63 vuotta on EU:ssa hyvin alhainen. Itseasiassa meitä varhemmin vanhuuseläkkeelle pääsee vain Ruotsissa. Länsinaapurissamme voi lähteä eläkkeelle jo 61-vuotiaana. Toisaalta meidän tapaan myös Ruotsissa ja myös Sloveniassa on ns. joustava eläkeikä.
2005 meillä tehtiin suurempi eläkeremontti ja se toimikin kohtuullisen hyvin aina tähän lamaan asti. Sen tarkoitus on minusta aivan oikea eli houkutella ei pakolla vaan kannustimin suuria ikäluokkia pysymään työelämässä pidempään. Itse siis kannatan ehdottomasti sitä, että työelämäämme kehitetään edelleen ja myös eläkejärjestelmän kannustavuutta. On totta, että suurin syys jäädä pois työelämästä on työpaineet ja kiire – eli sterssi. Se kääntää helpolla ajatukset mahdollisuuden tullen eläkkeelle jäämiseen. Varmasti iso vaikutus on myös oman työnmielekkyydeellä ja elämäntilanteellakin. Itse olen varma, että meidän tulee jatkaa toimia määrätietoisesti, mutta pääpaino tottakai siinä, että ikääntyneiden työssä jaksamista tuetaan ja luodaan malleja jotka pitävät heidät työssä. Kannustin voi olla myös parempi palkka, mutta uskon, että vielä suurempi kannustin on elämäntilanteeseen sopiva työmäärä ja tahti. Esimerkiksi eräänkin yritysvierailun aikana minulle kerrottiin miten kevennettyyn työviikkoon siirtynyt osaaja teki lopulta kolmessa päivässä lähes saman työmäärän kuin aiemmin. Pidempi viikonloppu, vapaa-aika ja harrastukset latasivat akkuja siis oikealla tavalla. Tällaista kannustinta me tarvitsemme.
On siis hämmentävää, että SDP:n Urpilainen ei halua koskea millään tavalla eläkejärjestelmäämme. Tuomioja totesikin, että ”kun työeläkejärjestelmä 60-luvun alussa säädettiin ei suomalaisten elinajanodote ollut paljoa 63 vuoden eläkeikää korkeampi” ja ”nyt se on jo noin 80 vuotta ja tulee epäilemättä edelleenkin nousemaan”.
Ja Tuomioja tunnusti myös sen tosiasian mitä tämä tarkoittaa. Tämä tarkoittaa sitä, että huoltosuhde siis lasten eli alle 15 vuotiaiden ja eläkeikäisten suhde työikäisen väestön määrään kasvaa nykyisesti noin 50:stä jo kymmenessä vuodessa noin 65:een. Tämä on tehtävä johon jokainen vastuullinen puolue haluaa vastata. Urpilaisen linjalla emme tähän yhtälöön löydä vastausta. Tuomiojakin totesi, että tulevia ”eläkkeitä ei pysytytä tulevalla huoltosuhteella rahoittamaan, vaikka kaikki olisivat töissä 63:een ikävuoteen saakka”. Ja hän paljastikin sen mitä SDP:n linja tullee tarkoittamaan. ”Yhtälö toteutuu vain joko nostamalla veroja rajusti, leikkaamalla eläkkeitä tai sitten eläkeikää nostamalla”. Kun Urpilaisen SDP ei eläkeikään koske, eikä eläkkeisiin koske niin edessä on heidän linjallaan rajut veronkorotukset. Puhutaan siis rajuista veronkorotuksista.
1944 itsenäisyyspäivänä JK Paasikivi opasti, että: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Tosiasioita vastaan asettuminen on turhaa ponnistelua eikä voi viedä menestykselliseen tulokseen.”
…
Tänään mielenkiintoinen päivä. Kiitokset vielä kertaalleen eilen Riihimäellä laulamassa olleille. Olipas mahtava juttu ja kertakaikkisen hieno tunnelma. Yllätitte meidät täydellisesti. Emme uskaltaneet Mikon ja Ripan kanssa edes haaveilla tuollaisesta väkimäärästä. ”Kuoromme” oli upea ja ilta ainakin meidän mielestä onnistunut. Jotain uutta vielä keksimme tämän jatkoksi. Se on varma.
Mutta tänään nyt työpäivä. Aamusta ensin kuitenkin puutarhaan istuttamaan muutama apteekkarin talon kriikunapuu. Sitten töitä koko päivä ja illalla Riihimäen seudun kokoomuslaisten kesäkokous ja yhteinen illanvietto Lopella Topenon Kartanoputiikki Punaisessa Tuvassa.
….
Eloiltamat Lopen Topenon Kartanoputiikki Punaisella Tuvalla näin ohi ja muutenkin hieno työnpäivä. Paljon saatu aikaiseksi ja ilta kruunasi kyllä hienon elokuisen päivän lähes täysikuullakin. Kuutisenkymmentä henkeä ja hyvää ruokaa ja paikalla myös itse Jukka Rintala ja Matti Vaskelainen eli nähtävää ja koettavaa riitti. Keväällä olin avaamassa virallisesti Kartanoputiikin ja täytyy sanoa, että upeasti on juttu startannut. Väkeä on ensimmäisenä kesänä riittänyt vaikka kuinka ja bussilasteittain vierailijoita ja ostoksille tulijoita ympäri Etelä-Suomen. Tänään paikalla siis kokoomuslaisia ja kokoomushenkisiä Riihimäeltä, Hausjärveltä, Lopelta ja myös Hämeenlinnasta ja Janakkalastakin. Vain hieman politiikkaa ja paljon sitten hyvää seuraa, jutustelua ja pukeutumisen ja sisustamisen vinkkejä alansa ammattilaisilta. Ja aika moni meistä jälleen lähti kotimatkalle myös oman paperikassin kanssa. Kartanoputiikki siis vie mukaan. Mutta nuo kuvat nyt kertoo taas enemmän kuin sata sanaa eli ihastelkaapa niitä ja tutustukaa paikkaan myös paikanpäällä. Niin ja uusi Viljamakasiini saa kohta rapukattauksen ja Ella Kannisen juhlaleningien jälkeen sadonkorjuun teemaa. Kannattaa sekin poiketa kurkkaamaan ja itse odotan myös joulun Tonttulaa.
Moni kyseli ja jutteli myös tuosta keväisestä Kartanoputiikin avajaispuheestani. Lupasin sen tähän blogiinikin vielä kopioida, mutta vastasuideen varalle kaikki puheeni ja kirjoitukseni löytyvät aina täältä sivuilta Kynästä-kohdasta.
…..
Kartanoputiikki Punaisen Tuvan AVAJAISPUHE
Timo Heinonen
(muutokset puhuttaessa mahdollisia)
Hyvät ystävät – Minulla on ilo tänään olla virallisesti avaamassa jotain ainutlaatuista Lopelle.
Paikka jonka pihapiirissä nyt seisomme – Leppäniemen kartano on myös jotain ainutlaatuista. Sillä on poikkeuksellinen merkitys kotikuntamme historiassa.
Tässä ihastuttavassa miljöönässä voimme aistia historian lehtien havinaa.
Jos sulkisimme silmämme voisimme kuulla ja nähdä miten itse Marsalkka Gustaf Mannerheimin Mercedes Benz 770 F-Cabriolet tai myös Grosser Mercedes Offener Tourenwageniksi kutsuttu auto lipuisi kartanon lehmusten välistä pihapiiriin. Vuosi olisi 1945.
Mannerheimin auton rekisteritunnus SA-1 kiinnittäisi huomiomme. Siinä näkisimme yhden kiinnostavan yksityiskohdan maamme autoilun historiassa: kenelläkään ei koskaan ole ollut neljää samanaikaisesti käytössä olevaa autoa, joissa kaikissa on sama rekisteritunnus. Mannerheimillä oli. Mutta tuo auto oli oli ainutlaatuinen – yksi aikakautensa kalleimmista ja hienoimmista kulkuneuvoista. Nyt Lopen soratiellä, jonka pientareet oli siistitty jokaista timoteitä ja ruiskukkaa myöten kuntoon.
Kyydissä istui itse Gustav Mannerheim. Herrasmies joka oli vankkumaton periaatteissaan. Kovaa sai ajaa, mutta perillä piti olla täsmällisesti. Niin tälläkin kertaa. Ei liian aikaisin. Ei yhtään myöhässä. Mercedes oli tullut kovaa vauhtia hämäläistä soratietä – ajotavan oli oltava moitteeton eli töyssyttelyä ei heilahtea. Ne olivat kiellettyjä. Kertakaikkiaan. Mannerheimin autonkuljettajat olivat oppineet ylipäällikön tavat ja vaatimukset. Mannerheimin ei tarvinnut koskaan huomauttaa. Ei tarvinnut. Kaikki oli juuri niin kuin piti.
Niin tänäänkin.
Kartano Putiikkiin Gustav Mannerheim olisi mielellään tutustunut. Hän oli nuorena keikari, jonka pukeutuminen oli loppuun asti hiottua. Tästä ei marsalkka tinkinyt ikävuosinakaan.
Jo nuorena chevalier-kaartilaisena vuonna 1892 Mannerheim pysäytti katseita.
Kaartin paraatiasu tiukkoine säämiskähousuineen oli kuin päälle valettu. Niiden sanottiin menevän jalkaan vain märkinä. Erittäin kiiltävät ja korkeat saappaat sekä kotkakoristeinen kypärä.
Sotilasvirkapuvut teetettiin parhailla hoviräätäleillä, joille annetiin yksilöllisiä ohjeita yksityiskohdista. Vaikka kyseessä olikin virkapuku. Asu oli yksilö. Ainutlaatuinen. Ajan virkapukumääräykset antoivat liikkumavaraa kankaiden ja joskus kuosinkin osalta. Myös asetakin helman pituutta oli lupa säädellä hieman. Gustav Mannerheim olisi kääntynyt Kartano Putiikin parhaan tekijän puoleen. Kartano Putiikin – hän ei jostain syystä halunnut puhua paikasta sen oikealla nimellä. Ymmärtänette. Hoviräätäli Rintala olisi tehnyt kaiken juuri niin kuin Mannerheim toivoi. Enemmänkin. Juuri niin kuin tänäänkin.
Talveksi vapaussodan aikaan suosituksi tullut valkea ruotsalaismallinen turkislakki – ”mannerheimari” ja kesäksi venelakki eli suikka mallia m/22. Kenraalin valkea turkislakki oli myös Mannerheimin mieleen.
Tai muistatteko sen – voitteko nähdä suljettujen silmienne edessä hetken, kun Gustav Mannerheim asteli ulos 70-vuotispäivänään Kaivopuiston kodistaan.
Sotamarsalkka asteli adjutanttinansa eversti A.E. Martolan kanssa alas rappusia ja kaksi valkopukuista neitoa heitteli valkeita kukkia Mannerheimin kulkuväylälle. Päässään hänellä oli jälleen – luonnollisesti – kukkien sävyyn sointuva suosikkipäähineensä valkoinen turkishattu.
Mutta hyvät rouvat – arvoisat herrat – ikäkään tai edes vetäytyminen politiikan keskiöstä ei estänyt Gustav Mannerheimia pitämästä kiinni tyylistään. Polvihousut. Kaikki. Kaikki oli juuri niin kuin piti.
Niin myös Leppäniemen Kartanossa. Rouva Saara Kassari tiesi miten kaiken pitää olla. Ja niin myös oli. Gustav Mannerheim teki kaupat. Hänestä tuli kaikkien aikojen kuuluisin kesäloppilainen. Nykyisin heitä on jo parhaina kesäkuukausina yli 10 000. Punelian järven rannalla ja yli 350 muun lammen ja järven rannalla. Kesäloppilaisia.
Tänään rouva Virpi Kassari – tietää miten kaiken pitää olla. Hän on tiennyt aina. Kartano Putiikin – puhutaan mekin siitä niin – on ollut kaksikymmenvuotinen haave. Unelma.
Nyt vanha 1900-luvun alussa rakennettu työväenasuintalo on saanut uuden elämän. Se on kunnostettu pieteetillä. Astuessaan sisään voimme aistia historian havinaa. Vain mielikuvituksemme voi olla rajana ja pian yllätymme – ei se ollutkaan mielikuvitusta.
Mielikuvitus on muuttunut tuotteiksi. Teoksiksi. Jukka Rintalan käsissä. Pirjo Kortelaisen osaaminen on silmienne edessä. Ja upeat ulkomaalaiset huippumerkit. Ja silmiähivelevä on myös Putiikin ilme. Paikan on suunnitellut Matti Vaskelainen. Huippuosaaja. Alansa paras.
Hyvät ystävät – Näillä sanoilla haluan tervehtiä Virpi ja Yrjö Kassaria, teitä kaikkia heidän kutsuvieraitaan, Teitä kädentaitajia, osaajia.
Totean – Kartanoputiikki Punaisen Tuvan näin avatuksi.
…………………..