Torstai, 26.03.2009

Blogi, torstaina 26.03.2009

Kovia pakkasia pitänyt vielä öisin, mutta kevättä kuitenkin ilmassa. Tänäänkin jo heräsin kuuden jälkeen valoisaan aamuun ja paljon on ehditty jo tehdäkin. Juuri hetki sitten Lopelta eduskuntaan ja kohta koulupuolen valtakunnantason ajankohtaisten asioiden pariin. Olen sopinut aamupäiväksi tapaamisen missä käymme läpi OAJ:n kanssa mm. perusopetuslainuudistamista, koulujen luokkakokokysymyksiä ja kuntien säästötoimenpiteitä koulupuolelle. Tärkeä aamupäivä siis tulossa. Tänään ei siis lakivaliokunnalla kokousta ja voin päivän käyttää tehokkaasti sivistyspuolen asioille. Puoliltapäivin sitten sivistysvaliokunta ja iltapäivä normaalin aikataulun mukainen ryhmäkokouksineen ja muineen.

Toinen puoli jossa käymme koko ajan koulupuolen rinnalla aktiivista ajatustenvaihtoa on työpaikkojen turvaaminen Suomessa nyt tässä tiukassa taloustilanteessa. On äärimmäisen tärkeää, että nyt olemme valmiita pohtimaan erilaisia keinoja mm. yritysten taloustilanteen turvaamiseksi, sillä ilman menestyviä tai edes selviäviä yrityksiä ei ole myöskään työtä. Yksi sellainen hyvinkin elvyttävä malli voisi olla ns. carry back -järjestelmän harkitseminen myös meillä. Malli olisi erinomainen lisä täydentämään nykyistä tappiontasausjärjestelmäämme. Nythän tappiot voi vähentää seuraavien kymmenen verovuoden aikana tappion synnystä. Carry backissä tuo mahdollisuus ulotettaisiin myös aiemmin tapahtuneisiin tai syntyneisiin voittoihin. Yrityksellä olisi siis mahdollisuus vähentää edellisten kolmen verovuoden tuloista syntynyt tappio. Eli vastuuta voisi kantaa myös hyvien vuosien tuloilla. Nostan asian tänään esille kun tapaamme puolueemme johdon kanssa.

Päivän uutinen tai kohu oli pääministeri Matti Vanhasen sähköpostisotku. 7 Päivää lehden uutinen oli kuuma puheenaihe eduskunnassa ja näyttää siltä, että sitä saamme nyt seuraavat päivä lukea lehdistä ja kuunnella jokapaikasta. Ei tälläistäkään nyt tässä olisi tarvittu. Niinpä.

Tänään kuitenkin paljojn tärkeitä asioitakin eteenpäin ja näyttää siltä, että saamme myös Lopella muutaman aika kovankin jutun tässä liikahtamaan eteenpäin. Monella rintamalla siis tapahtumaa. Maanantaina meillä seuraava kunnanhallitus ja toivottavasti siellä jo jotain kerrottavaa. Makaamaan ei saa jäädä. Aivan helpolla ei tässä tilanteessa tuloksia saada aikaan, mutta kun ahkerasti tehdään niin aina jokin liikahtaa.

Nyt jo ilta ja kello kohta jo puoli yhdeksän. Kyselytunnin jälkeen vielä reilumpi kahvihetki eduskunnan kahvilassa ulkoministeri Alexander Stubbin ja sisäministeri Anne Holmlundin ja vieraakseni saapuneen ystäväni kanssa. Nyt kuitenkin jo aika kääntää lehtien sivuja ja sitten nukkumaan. Huomenna työtä vielä paljon sovittuna.

Kommentit