Uusi satavuotiskausi eduskunnan historiassa on näin käynnistynyt. Eilen juhlaistunto päättyi kolminkertaiseen eläkön -huutoon ja toivotaankin eduskunnan pitkää ikää ja järkevyyttä nähdä, taitoa kuulla ja osaamista tehdä nyt ja tulevaisuudessakin.
Työ on jatkunut juhlahumussakin saumattomamana. Eilen ennen juhlaistuntoa ja heti juhlaistunnon jälkeen hallitus hallitus istui vaalikauden menokehysten parissa ja toivotussa ajassa yhteisymmärrys löytyi. Nyt sovittiin valtiontalouden neljän seuraavan vuoden menoista ja läpikäytiin mm. sitä miten eri hallitusohjelman menonlisäykset ajoittuvat eri vuosille.
Etupainotteisesti hallitus ottaa huomioon erityisesti köyhimpien tilannetta. Ensi vuonna heti vaalikauden alussa hallitus helpottaa odotetusti yksinhuoltajien, eläkeläisten ja opiskelijoiden tilannetta.
Lapsilisän yksihuoltajakorotus nousee ensi vuoden alussa 10 eurolla kuukaudessa ja kansaneläkkeet 20 eurolla ja tärkeää on muistaa myös se, että samaan aikaan voimaan tuleva kuntien kalleusluokituksen poistuminen vaikuttaa myös kansaneläkkeisiin merkittävästi. Tämän myötä kansaneläke nousee suurella osalla 40 eurolla kuukaudessa.
VIHDOIN!
Hallitus kirjasi myös historialliseen hallitusohjelmaansa myös kirjauksen opintorahan odotetusta korotuksesta. Nyt kehyksissä on päätetty, että opintoraha nousee ensi vuonna heti 15 prosentilla syyslukukauden alusta. Tärkeää on huomata se, että opiskelijoiden ns. vapaan tulon rajat nousetavt myös 30 prosentilla ja tämä korjaus tulee voimaan heti vuoden 2008 alusta. Siitä on tullut kiitosta paljon ja kiitollinen tästä työvoitosta täytyy ollakin.
Perintö- ja lahjavero myös näkee uudistuksia heti ensi vuonna ja juuri niin kuin olemme toivoneet. Pääpaino aluksi niin että se auttaa kaikkia perijöitä eli verotettavan tulon alarajaa nostetaan. Näin kaikki pienen tai suuremmakin perinnön saajat saavat selkeän helpotuksen. Samalla myös lesken ja lasten asemaa tullaan helpottamaan. 150 miljoonaa 165 miljoonan kokonaispotista on varattu näihin edellä oleviin korjauksiin.
Lisäksi yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi nyt on aika luopua perintöverosta kokonaan yritysten ja maa- ja metsätilojen sukupolven vaihdosten osalta. Itse näen tilanteen niin, että tämä on ensimmäinen askel kohti täydellistä perintöverosta luopumista. Toivotaan, että aika etenee niin, että asia voidaan ajallaan hoitaa kuntoon.
Jos vielä nopeasti tähän poimin eilisen päätöksiä niin eilen päätettiin lisäksi alentaa elintarvikkeiden arvonlisäveroprosenttia 5 prosentilla ja samalla lisätään puolustusvoimien määrärahoja. Tärkeät jutut nämäkin ja on hyvä, että puolustusvoimien tulevaisuuteen saadaan nyt aktiivinen ote.
Lopuksi vielä verotuksesta. Eilen uusi sinivihreä hallituksemme ei päättänyt uusista veroratkaisuista. Aiemmin sovittu päätös verotuksen keventämisestä 2,2 miljardilla eurolla vuoteen 2011 mennessä on siis voimassa. Se kuitenkin vaatiin sitä, että palkkaratkaisut pysyvät kohtuullisina ja suhdannekehitys jatkuu myönteisenä.
….
Nyt eduskuntaan. Tänään aamulla ensin lakivaliokunnan kokous, sitten nuorten verkoston kokous, ajankohtaisia asioita nuorten ja opiskelijoiden kanssa kahdessa tapaamisessa lounaan ja kahvin merkeissä. Vieraanani mm. Lukiolaisten liiton väkeä ja ryhmäkokous ja kyselytunti.
….
Tiukka kokousten ja tapaamisten ja neuvottelujen päivä takana. Aamulla ensin lakivaliokunnan kokoukseen. Uusista edustajistamme Sampsa Kataja sai pienen tytön vaalien aikaan ja nyt tuore isä on ansaitulla isyysvapaalla. Varajäsenenä tuuraan Sampsaa nyt lakivaliokunnassa ja mielenkiintoisia asioita käsittelyssä onkin. Tänään mm. Eu-asioita lakinäkökulmasta ja tällä saralla työtä ja tehtävää riittääkin.
Lakivaliokunnasta sitten Nuorten verkoston kokoukseen. Kävimme läpi hieman ajankohtaisia nuorten asioita ja sovimme hieman tulevasta. Nuorten verkosto on meidän uusien nyt perustama täysin uusi toimija. Mukaan on kutsuttu kaikki alle 35-vuotiaat halukkaat kansanedustajat ja aktiivistista väkeä onkin löytynyt. On hyvä, että yli puoluerajojen löytyy nuoria kansanedustajia pohtimaan, keskustelemaan ja ajamaan nuorten, opiskelijoiden, nuorten perheiden jne. asiaa ja etua. Työtä tällä saralla riittää. Tänään mm. suunnittelimme syksyksi seminaaria eduskuntaan yhteistyötahojen kanssa. Palataan siihen myöhemmin kun kuviot selkeytyvät.
Sitten lounaalle ja tänään senkin käytin tehokkaasti työntekoon. Sain lounas vieraan TAT:sta ja lounaskeskusteluissa kävimme läpi toisen asteen ammatillisen koulutuksen nykytilaa ja haasteita. Keskustelussa esillä mm. työssäoppiminen, työllistyminen, koko ikäryhmän kouluttaminen ja opintososiaaliset etuudet. Sovimme, että näistä teemoista pidämme yhteyttä jatkossakin. Minulle tuttuja ammattikoulun hallitusajoilta ja kiinnostuksesta muutenkin.
Jälkiruokakahvin jätin sitten toiseen palaveriin. Seuraavaksi sain vieraita Lukiolaisten Liitosta. Jatkoimme samoista aiheista mutta nyt lukiolaisten näkökulmasta. Opintotuki, vanhempien tulorajat, opinto-ohjaus keskusteluissa, mutta myös huoli koko ajan uusiutuvista oppikirjoista ja niiden aiheuttamista kustannuksista, ylioppilaskirjoitusten maksullisuus, terveydenhoitopalvelut ja myös lahjakkaiden opetus. Erittäin antoisa ja syvällinen keskustelu tämäkin. Kiitos vieraille. Tällaiset tietoiskut ovat parasta antia.
Tämän jälkeen työtä omassa rauhassa hytin uumenissa ja sitten ryhmäkokoukseen ja sieltä täysistuntoon. Kyselytunnilla ei mitään kummia. Tuttua opposition toohotusta ja täytyy kyllä todeta, että loistavasti uusi hallituksemme on onnistunut ja tänäänkin kerrassaan erinomaisia vastauksia uusiltakin ministereiltä. Päällimmäisenä jäi mieleen asuntoministeri Jan Vapaavuoren vastaukset hiillostukseen kehäradan muutaman kuukauden valtionosuuden siirtymisestä. Itse asiassa hauskaa tässäkin höykytyksessä oli se, että tämä hallitus ensimmäisenä aikataulutti tärkeää ratahanketta Helsinki-Vantaa lentokentän ja lähialueen yhteyksien parantamiseksi. Hanke alkanee Vantaan toimesta jo ensi vuonna ja valtio tulee peliin mukaan 2009. Eli itse asiassa hanke alkaa suunnitellusti ja nyt hallituskin on antanut tiedon mukaantulostaan ja aikataulusta. Mekkalaa siis tyhjästä.
Muutenkin kyselytunnin opposition hyökkäykset jäivät tylsiksi. Kehys aiheutti jo etukäteen puhetta, mutta hyviäkin puheenvuoroja oppositiosta kuulee sellaisilta jotka eivät sorru liialliseen vastakkain asetteluun. Tänään esimerkiksi KD:n Tarja Tallqvist otti minusta aiheellisesti esille huolen kesän sairaanhoitajatilanteesta. Peruspalveluministeri Paula Risikko vastasi asialliseen kysymykseen ja totesi hallituksen olevan tietoinen tilanteesta ja asiaa hoidetaan. Myös Raimo Vistbackan kysymys maatalouden tukilomakeviidakosta ja sekamelskasta oli aiheellinen ja rakentava ja tuore maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vastasi, että hän on asiaa selvittämässä. Vastaus tyydytti kysyjää ja näin kyselytunti ajoi asiansa.
Sitten esimerkkinä sellainen vastakkainasettelun kysymys. Opposition Tuula Haatainen kysyi hallituksen päätöksestä poistaa päivähoidon ns. nollamaksuluokka. Risikko vastasi: ”- Tämä koskee sellaisia tilanteita, jolloin vanhemmat ovat kotona, ja aina kuitenkin arvioidaan se lapsen paras. Elikkä jos päädytään siihen, että lapsi tarvitsee kokopäivähoitoa ja perheellä ei ole sitä varaa kustantaa sillä vähimmäismaksullakaan, niin se kuitenkin järjestetään.”
Eli hoito järjestetään jos siihen on tarvetta. Sitten Risikko myöhemmin vielä totesi, että ”Kyllä minä nyt vieläkin peräänkuuluttaisin sitä räätälöintiä aina sen perheen tilanteen mukaan ja sitä, että ilman muuta tämä pohditaan sen tilanteen mukaan. Mielestäni, jos me emme usko siihen räätälöintiin, me vähättelemme osaamista siellä kunnissa.”
No Haataista säestivät tiukasti Karhu ja Maria Guzenina-Richardson. Aika erikoisia puheenvuoroja. Jos haluatte niin koko keskustelun voi helposti lukea sivulta http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_27_2007_17_p.shtml
No sellainen kyselytunti tänään. Ei mitään kummallista. Aikalailla hampaatonta.
Paluumatkalla sain mukavan puhelinsoiton. Eräs juuri 105-vuotta täyttävä vanha rouva oli pahoitellut tuttavalleni, että hän ei päässyt äänestämään minua. Papereissa oli vaadittu kuvallista henkilökorttia ja rouvalla ei sellaista ollut. Niinpä hän ei voinut äänestää. Nyt sitten harmitti kun oli kuullut, että olisi se onnistunut ilmankin. Kiitos kauniista ajatuksesta ja tuesta. Oikea teräsrouva joka omin sanoin ”keppeilee” eli sauvakävelee vielä ahkerasti ja seuraa maailman menoa.
Kotimatkalla poikkesin vielä moikkaamassa hyvää ystävääni Hannula Jussia Riihimäellä. Kantakahvilassa Kulmakonditoriassa oli uusi erikoiskahvikone ja epäluuloni todistettiin turhaksi. Uusi kone antoi vähintäänkin edeltäjänsä käsipelin veroisen laten. Kanta-asiakkuus siis jatkuu :). Kotona olinkin vasta seiskan jälkeen ja sitten nopeasti vielä Sadun kanssa Pekkalaan. Vettä ei päivällä satanut eli tuomille ja muille taimille letkulla siis ilta vedet. Mutta niinhän siinä kävi, että juuri kun kaikki olin kastellut heitti taivaskin vettä. Niinpä niin.