Torstai, 24.04.2008

Blogi, torstaina 24.04.2008

Kello 06.30 ja hetki sitten ylös. Aurinko paistaa ja tekee kauniin kuvion kaihtimien välistä ikkunalautaan ja kattoon. Mukava herätys. Tänään aamusta NesteOilin pääkonttorille ja sitten ohjelmassa lakivaliokunnan kokous, ryhmäkokous, kyselytunti ja täysistunto. Sivistysvaliokunta ei tänään istukaan kokoukseen eli siihen väliin jää lounaalle hetki.

Eilen puolueemme pääsivät sopimukseen ”hyvityksestä” nyt tehtävän perintöverohelpotuksen ulkopuolelle jätetyille metsätiloille. Aihehan on noussut aika räväkästi esiin ja aiheestakin. Minusta kuitenkin nyt tehty ratkaisu on sellainen jonka kanssa voimme elää, mutta se on hyvä muistutus siitä, että perintöverosta on aika ajanut ohi. Itse siis kuuluun koko verosta luopumista kannattavien joukkoon ja toivon, että se tapahtuu mahdollisimman pian. Mutta nyt siis metsätilojen ratkaisu löytyi korottamalla metsätalouden pääomatulosta vuosittain tehtävä metsävähennys 60 prosenttiin nykyisestä 40 prosentista ja samalla vähennyksen kokonaismäärää korotetaan 10 prosenttiyksiköllä 60 prosenttiin metsätilan hankintahinnasta. Uusi vähennys toimii varmasti myös kannusteena metsänmyyntiin ja olisikin hyvä että saisimme juuri kotimaista puuta liikkeelle. Samalla hallitus esittää, että veromuutos otetaan käyttöön takautuvasti niin, että uusimuotoisen vähennyksen saisi tehdä jo vuoden 2008 verotuksessa. Näin pitää toimiakin ja yleensäkin näissä tilanteissa on tärkeää toimia niin että itse tekninen asian eteenpäin vienti ei halvaannuta toimintaa.

Palaan tähän aiheeseen vielä tänään, mutta nyt mentävä Keilarantaan.

….

Nyt jo NesteOilin kokous takana ja myös lakivaliokunta. Päivään jää nyt kaipaamani aika koneelle. Muutama pyydetty kolumni ja puhe vaatii aikaa ja saan sen nyt sitten keskellä päivää.

Tänään saimme mielenkiintoisen infon uudesta Neste Green -dieselistä. Itse olen tuotteen kehitystä seurannut mielenkiinnolla jo pitkään ja kysehän on dieselistä, jossa on vähintään 10 prosenttia uusiutuvia raaka-aineita eli kasviöljy- ja eläinrasvoista vetykäsittelyllä tehtyä NExBTL –dieseliä. NExBTL on siis nimenomaan Neste Oilin kehittämä huippulaatuinen uusiutuvista raaka-aineista valmistettava diesel, joka palaa puhtaammin auton moottorissa ja tämän kautta kuormittaa vähemmän ympäristöä kuin perinteinen fossiilinen diesel tai metyyliesteriteknologialla tuotetut biodieselit. Eli kyse on aivan eri asiasta kuin puheissa usein vilahtavasta biodieselistä, joka siis tavanomaisesti tarkoittaa nimenomaan yleisesti metyyliesteri-teknologialla valmistettuja tuotteita. NExBTL-dieselin koko elinkaaren ajalta laskettu kasvihuonekaasupäästöjen vähenemä on 40-60 prosenttia fossiiliseen dieseliin verrattuna ja sitä voidaan käyttää kaikissa autoissa.

Kun vertaa nyt uuden polttoaineen tehoa ja kulutusta ei eroa vanhaa perinteiseen dieseliin huomaa. Energiasisältö on tosin hieman alempi, mutta paremmat palamisomaisuudet tasoittavat tilanteen. Etuja uudessa Greenissä on myös eittämättä juuri se, että hiukkassuodattimella varustetut tämän päivän dieselautojen suuttimet pysyvät puhtaampina. Ja lisäksi hiilivetypäästöt ja myös häkälukemat ovat jopa 20 prosenttia matalampia.

No tämä meni hieman tekniseksi, mutta summa summarum… jälleen yksi upea askel maassamme ja suomalaisessa osaamisessa ja tuotekehityksessä. Green-dieselin myynti alkaa nyt, mutta harmi on se, että tosin vain alussa metropolialueella. Tänään aiheesta kun kysyin niin verkosto laajenee tästä kuitenkin ja pikkuhiljaa pääsemme nauttimaan tästä vaihtoehdosta yhä laajemmalla alueella.

Sen verran vielä aivan toisesta aiheesta. Mediassa velloo nyt hurjat jutut hiihtomme dopingin käytöstä. Itsekin huhujen piiriin joutunut kollegani Marjo Matikainen-Kallström esitti, että Opetusministeriö asettaisi asiantuntijaryhmän tutkimaan väitteita. Itse olen Marjon kanssa täysin samaa mieltä ja toivonkin, että urheiluministeri Steffan Wallin ottaa nyt aiheeseen nopeasti kantaa ja turvaa urheilijoiden oikeusturvaa selvityksellä. Minusta tällaiset väitteet pitää selvittää. Pitää selvittää onko niissä perää ja katsoa rehellisesti menneisyyteen ja ennen muuta avoimesti. Olisi reilua muistaa vanha sanonta: ”Ensi tutkitaan – sitten hutkitaan” – jos aihetta ilmenee. Nyt olemme vain huhujen varassa, jotka vellovat ja kasvavat vain pensaista. Opetusministeriöltä pitää vaatia toimia. Niiden aika on nyt.

…..

Kello 18.54 ja päivä päätökseen. Ryhmäkokous ja kyselytunti ja kahden tunnin täysistunto juuri päätökseen. Kyselytunnilla oli hyvä keskustelu kovasti nousseista ruuanhinnoista. Itsekin olin valmistautunut aihetta läheltä liippaamaan eli olin tehnyt kysymyksen kouluruuasta. Viestit ovat kertoneet, että kouluruuan tasoa on jouduttu karsimaan vuoden aikana hurjasti kohonneiden raaka-ainehintojen vuoksi. Tämä on noussut esille useammassakin keskustelussa ja tiedän myös sen, että kouluruoka kuuluu kuntien vastuulle. Mutta huolestunut pitää olla siitä että jos kunnat eivät anna lisämäärärahaa ruuan laadun ja ravitsevuuden turvaamiseksi. Tämä on asia joka on nyt nostettava esille ja valvonta tai vähintäänkin ohjeistus tässä asiassa kuuluu opetushallitukselle. Tänään on nimittäin jo arkipäivää se, että hinnaltaan edullisempien sinänsä ihan hyvien keittoruokien määrää lisätään, palaruokia korvataan muilla, kokoliha korvataan jauhelihalla ja siskonmakkara nakeilla. Leivätkin ovat monessa kunnassa säästökuurilla. Tiedän, että myös meillä Lopella paineita ruokapuolella ja lupaankin siellä asian nostaa esille. Niin tiukalle emme saa kouluruokabudjetteja kunnissa vetää, että lasten tarvittavan ruuan ja sen myötä energian ja muiden saanti vaarantuu.

Mutta sitten vielä palaan tuohon metsäverotukseen. Niinhän lupasin aamulla.

Perintöveron kohtuullistaminen oli meidän kokoomuslaisten yhteinen tavoite eduskuntavaalien alla. Niin kuin totesin itse kuuluin joukkoon joka puhui ja puhuu edelleen koko järjestelmästä luopumisen puolesta. Se pitää olla tavoitteemme, mutta tärkeää on että nyt olemme edenneet ensin pienten perintöjen verohelpotuksen kautta ja leskien ja alaikäisten lasten aseman turvaamiseksi ja toiseksi työpaikkojen turvaamiseksi sukupolvenvaihdostilanteissa.

Yritysten ja maa- ja metsätilojen kohdalla siis lähtökohta on ollut nimenomaan elinkeinopoliittinen. Näin se on kirjattu myös hallitusohjelmaan. Se on syytä muistaa. Kokoomuslainen tavoite on ollut alusta asti, ettei verotus saisi vaarantaa yrityksen ja maatilojen toiminnan jatkumista, jatkajan löytymistä ja suomalaisten työpaikkojen säilymistä. Tämän eteen hallitus teki työtä mitä ennen ei ole tehty. Työ oli perusteellista ja vaikka perintöveroa ei lopulta kokonaan voitukaan poistaa yrityksiltä eikä maatiloiltakaan on ratkaisu saanut yksin omaan kiitosta. Itseasiassa malli on parempi kuin se, jossa tuotannollinen toiminta olisi vapautettu verosta ja muu omaisuus olisi jäänyt veron piiriin. Itseasiassa tämä oli se haaste, minkä takia hallitus sopi, että sukupolvenvaihdosten verohelpotus toteutetaan nykyistä huojennuskäytäntöä kehittämällä. Tämä huojennushan tuli voimaan jo edellisellä vaalikaudella ja nyt se nostettiin 80 prosenttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että sukupolvenvaihdostilanteessa vain 20 prosentin verotuksellisen arvon osuudesta maksetaan perintö- tai lahjavero. Ja niin kuin jo totesin on tämä ratkaisu ja malli saanut laajan hyväksynnän yrittäjien joukossa.

Mutta sitten vielä tuosta paljon keskustelua aiheuttaneesta ja hallitusohjelmassa sovitusta kirjauksesta, jonka mukaan huojennus laajennetaan myös metsätiloille. Nythän metsät ovat huojennuksen piirissä vain maatilaan kuuluvana osana.

Tämä olikin haasteellisempi pala purtavaksi. Todella perusteellisen ja pitkällisen selvitystyön perusteella todettiin lopulta, että perintöverohuojennusta on vaikea yhdistää pelkän metsätalouden harjoittamiseen. Selvityksissä ilmeni, että metsäomaisuus on huomattavalle osalle metsänomistajistamme luonteeltaan sijoitusluontoista varallisuutta. Ei siis elinkeinotoimintaa mistä lähtökohtaisessa elinkeinopoliittisessa tavoitteessa oli kyse. On totta, että myös tällaisia metsätiloja on ja siksi itse olin aktiivisesti ajamassa mallia jossa esimerkiksi MYEL-vakuutus olisi ollut rajauksen ehtona. Se ei kuitenkaan lopulta toteutunut.

Mutta rehellisyyden nimissä on syytä pitää mielessä, että tavoite ja hallitusohjelman henki eivät ole missään vaiheessa tähdänneet perintöverotuksen poistamiseen tai keventämiseen tietyltä omaisuuslajilta. Vaan yksiselitteinen tavoitteemme on ollut edistää elinkeinotoimintaa, työllisyyttä ja työpaikkojen säilymistä. Tämä ei siis sinänsä ole ollut oikeudenmukaisuuskysymys vaan nimenomaan työllisyys ja elinkeinopoliittinen kysymys.

Ja on totta, että jos nyt olisimme päättäneet jonkin hehtaarimäärän perintöverosta vapautumisen takuuksi niin olisimme luopuneet myös samalla tästä lähtöperiaatteestamme. Peruslähtökohta on siis ollut alusta asti, että huojennus kohdistuu vain yrittäjämäiseen toimintaan.

Samalla tämä olisi kyllä nostanut aikamoisen keskustelun tasavertaisuudesta. Olisi voinut kysyä, että miksi toinen saisi 50 hehtaaria metsää perintöverotta ja toinen joutuisa maksamaan kesämökistä tai omakotitalosta perintöveron? Tai puhumattakaan metsätilan rinnalla ehkä jossain määrin verrattavissa olevasta osakesalkusta, jonka isä ja äiti lapsilleen olisi jättänyt. Tasavertaisuuspulmat perivien erilaisesta verokohtelusta olisivat eittämättä kärjistyneet.

No joku kysyy, että miksi ei sitten vain suurille metsätiloille. Tämän myötä valtaosa metsätiloista olisi jäänyt huojennuksen ulkopuolelle. Tällainen keinotekoinen rajaveto olisi joka tapauksessa johtanut metsänomistajien epätasa-arvoiseen kohteluun. Eikö?

Eli jos emme nyt kokonaan perintöverosta voi luopua niin minusta tämä malli on varsin hyvin tarkastelun kestävä. Se on tavoitteemme ja asettamamme hengen mukainen ja täyttää sen hyvinkin tarkasti. Eli näistä syistä hallitus päätyi siihen, että huojennuksen laajentamisesta metsätiloihin luovutaan. Nykytilanne säilyy, eli metsäomaisuudesta saa huojennuksen, kun se yhdistyy maatilan jatkamiseen.

Mutta kun tämänkin selvittäminen oli näinkin vaikeaa. Niin olen tänään yhä vahvemmin sitä mieltä, että koko perintöverosta olisi jo aika luopua. Mitä nopeammin sen parempi.

Mielenkiintoinen lisäjuttu tähän caseen kuitenkin liittyy vielä. Samassa paketissa nimittäin hallitus päätti uudesta kaikkia metsänomistajia koskevasta merkittävästä linjauksesta jolla metsävähennystä kehitetään. Nyt korotettu vähennys koskee vähennykseen oikeutetun henkilön omistamia kaikkia metsäkiinteistöjä koko Suomen alueella. Tämä merkittävä parannus aiempaan palstalähtöisene ajatteluun. Puun myyntitulosta tehtävä vähennys nousee 60 prosenttiin entisen 40 prosentin sijasta, ja samalla metsävähennyksen kokonaismäärää korotetaan 50 prosentista 60 prosenttiin metsän hankintamenosta.

Ja aivan oikein. Tämäkin veromuutos otetaan käyttöön takautuvasti niin, että uusimuotoisen vähennyksen saa tehdä jo vuoden 2008 verotuksessa. Eli nyt jo ratkaisuja tehneet eivät tässä pelissä häviä. Itse uskon, että tämä verovähennysmahdollisuus kannustaa metsänomistajia ennen muuta myymään puuta, mutta myös lisäämään metsäomistustensa määrää. Tällä uskon olevan myös vaikutuksia siihen, että tuhansien järvien ja tuhansien pirstoutuneiden metsäpalstojen maastamme voi kehittyä hoidetumpien metsien maa. Potentiaali ja puuta meillä riittää kunhan ne saadaan hoitoo, ensihakkuisiin ja harvennuksiin ja sen kautta tuottamaan. Tällä uudistuksella pyritäänkin nimenomaan myös nostamaan metsätilojen kokoa ja keskittämään metsäomistusta sellaisille omistajille, jotka harjoittavat aktiivista metsätaloutta. Siten Suomen metsät ovat jatkossakin turvaamassa hyvinvoinnin ja työpaikkojen säilymistä. Tämä on minusta helppo hyväksyä kiitoksin.

Kommentit