Torstai, 22.09.2011

Blogi, torstaina 22.09.2011

Uusi aamu ja nyt jo taas Helsingissä. Kolmostie alkaa olla valmis pikkuhiljaa kehäteidenkin uusien liittymien osalta ja matka Lopelta Helsinkiin sujuu joutuisasti. Tunnissa. Mutta nyt sitten aamu taas täällä eduskunnan työhuoneessa. Vaikka uusi torkkupeitto tuossa sohvalla lepääkin niin ei riitä aikaa sitä kokeilla. Torkkupeitto siis lepää – minä en.

Tänään aamusta puolustusvaliokuntaan ja sitten puoluehallitus presidentinvaalien yms. parissa. Sitten työvaliokuntaa, ryhmäkokousta, kyselytuntia ja kuntauudistusta kuntaministeri Henna Virkkusen kanssa jne. Sellainen päivä tänään.

Kello 18.42 ja hetki sitten kyselytunti päätökseen. Tämän toisen eduskuntakauteni ensimmäinen kyselytuntikysymyskin tuli tänään tehtyä. Siis pitkästä aikaa sain puheenvuoron. Ne kun tuppaavat näköjään tällä kaudella kasaantuvan kovin tiiviisti perussuomalaisille ja keskustalaisille. No itse olen joka viikko yrittänyt ja nyt tärppäsi. Halusin nostaa esille huolemme päivähoitolain kokonaisuudistuksesta ns. varhaiskasvatuslaiksi. Se on toinen meidän kokoomuksen lempilapsi ja alulle panema iso uudistustyö ja nyt näyttää siltä, että kummankin loppuunsaattamiseksi saa hieman potkia. Toinen on siis vanhuspalvelulaki, jota ministeri Guzenina-Richarsson ei meinaa millään viedä maaliin aikataulussa ja toinen sitten tämä varhaiskasvatuslaki, jonka loppuusaattaminen olisi opetusministeri Jukka Gustafssonin työtä. No kumpikin demariministeri nyt pienen painostuksen jälkeen tärkeitä lakeja on lopulta sitten eteenpäin viemässä, mutta valvontaa tässä tarvitaan. Tänään sain kyselytunnilla varmistuksen siihen, että Gustafsson asettaa varhaiskasvatuslaille valmistelutyöryhmän vuodenvaihteessa ja hallinnonalan siirto sosiaalipuolelta sivistyspuolelle tapahtuu 2013 jne. Mutta pahalta näyttää, että kovin viedään tämäkin uudistus jälleen vaalikauden lopulle. Mutta me emme anna sen hautaantua. Pidämme siitä huolen ja huolen sitä kautta myös siitä, että korkeatasoinen päivähoito jatkuu tässä maassa tulevaisuudessakin ja sen turvana on riittävä osaava henkilökunta ja riittävän velvoittava laki. Ja tietenkin yhtenä ohjenuorana on erilaisten lasten erilaiset päivähoito- ja varhaiskasvatustarpeet ja myös erilaisten perheiden tarpeet. Ei siis kaikille yhtä ja samaa vaan lapsen ja perheiden tarpeiden mukaan.

Päivään mahtui myös valiokuntia ja Kokoomuksen puoluehallitus lähinnä siis presidentivaalien parissa. Hienolta tulee näyttämään uusi kampanja ja siihen työhön mukaan kutsutaan nyt kaikkia suomalaisia. Tekemään siis maahan koko kansan presidenttiä. Lähde sinäkin mukaan osoitteessa: www.niinisto.fi. Se on alku yhteiselle kampanjallemme ja pian tulevat myös legendaariset Niinistö Cafet.

 

Kommentit