Tänään eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on kutsuttu poikkeuksellisesti ylimääräiseen päätöskokoukseen. Mielenkiintoista nähdä kuinka väki saadaan paikalle ja saadaanko työasioita eteenpäin. Katsotaan…
Päivä tänään siis poikkeuksellisesti kokouksessa valiokunnassa eduskunnassa. Sitten illansuussa Riihimäen kautta kampanjakiertueelle jälleen. Hämeenlinnan Niinistö Cafessa tänään 15.30-17 ja sitten illalla vielä ministeri Iiro Viinasen kanssa Lopen Niinistö Cafessa 18-19.
Mutta nyt kokouspaperit järjestykseen ja menoksi. Aikamoinen sää nimittäin. Tai toisaalta aikalailla perinteinen suomalainen talvisää. Ei tällainen saa yllättää.
…
Kello 22.08 ja tässä tunti kohta Ylen suurta vaalikeskustelua takana. Nyt tuntuu mielenkiintoiselta ja hyvältä keskustelulta. Hyviä aiheita ja hyvää keskustelua. Ylelle siis pisteet ainakin ensimmäisestä tunnista.
Tänään päivä siis käyntiin parin tunnin ylimääräisellä ulkoasiainvaliokunnan kokouksella. Kuultava ensin ulkoministeri ja sitten ulkopolitiikan muita asiantuntijoita. Isoimpana aiheena tänään Euroopan talouskriisin hoito ja saimmekin asioita eteenpäin. Lausuntomme nippuun ja nyt suuren valiokunnan kautta ministereille. Ja kun aamulla pohdin miten saamme väen kokoukseen paikalle niin täytyy nyt antaa kiitosta. Meiltä kokoomuksesta paikalla jopa kolme varajäsentäkin ja sen kautta saimme päätösvallan kokoukseen. Ja mukana myös ”valiokunnan presidenttiehdokkaat” Pekka Haavisto ja Timo Soinikin eli pisteet myös heille. Työt ensin ja kampanjat sitten.
…
Hämeenlinnan Niinistö Cafessa jatkoi sitten iltapäivällä presidentivaalikampanjaa. Puolitoistatuntia Reskan Emilian Niinistö Cafessa ja sen jälkeen sitten Lopen Niinistö Cafeeseen Iiro Viinasen kanssa. Tasaisesti väkeä koko ajan kahviloissa mukana ja Lopella jälleen kaikki tuolit ja penkit varattuina ja takahuoneessakin väkeä. Olikin hieno saada pitkästä aikaa Iiro vieraaksemme Lopelle. Edellisen kerran taisi olla 2007 eduskuntavaaleissa kun Iiro oli jakamassa ”vastapalveluksena” mun lapsuuden urakoinnille minun mainoksia vaaleissa. Silloin teimmekin aikamoisen jytkyn yhdessä. Mutta tänään Iiro puhui erittäin mielenkiintoisesti oman aikansa lamasta ja siitä mitä silloin tehtiin ja miten siitä selvittiin ja peilasi myös sitä sitten tähän päivään. Olisi ollur referoinnin paikka, mutta videolle emme nyt koko puhetta saaneet. Mutta kuun lopussa saamme varmasti mustaa valkoisella kun Iiron uuri kirja julkistetaan eduskunnassa. Mielenkiintoinen kirjeenvaihtokirja Esko Seppäsen kanssa nyt valmis ja varmasti tulee juttua ja otsikoita. Sen voin jo luvata. Vasen oikea ja oikea vasen.
…
Tänään saimme jälleen nipun uusia galluppeja. Hieman hymyilyttää jo median tapana väännellä ja käännellä näitä gallupeja aina otsikon saamiseksi haluttuun muotoon. Ylen Politiikan toimittaja Jari Korkki esitteli vuosikausien perinteisen tavan ilmoittaa galluptulokset tällä kertaa kokoomuksen haluamaksi tyyliksi. Jäänkin mielenkiinnolla odottaa ottaako Yle Korkin johdolla nyt sitten käyttöön kaikissa gallupeissaan pressanvaalien tyylinsä.
Mutta kun katsomme tämänkin päivän gallupeja perinteisen mallin mukaan niin luvut aikalailla odotettuja. Iltalehden tuoreimmassa gallupissa Sauli Niinistön kannatus on 44 prosenttia. Kakkosena vahvasti Pekka Haavisto 18 prosentilla ja sitten Paavo Väyrynen 15 prosentilla. He käyvät taistelun kakkospaikasta ja muut auttomasti jo pihalla pelistä.
Päivällä julkaistussa Ylen gallupissa Niinistön kannatus oli samoissa luvuissa eli 42 prosentissa. Yleltä Haavistolle Iltalehden tapaan 18 prosenttia ja Väyryselle hieman vähemmän vielä eli 14 prosenttia.
Mutta näyttää siltä, että vaikka näihin lukuihin lisäämme kutakuinkin samassa suhteessa vielä ehdokasta miettivien äänet niin siitä huolimatta mennään toiselle kierrokselle. Nähtäväksi jää onko toinen kakkoskierroksen ehdokas Pekka Haavisto vai Paavo Väyrynen niin sen näyttää vasta ensi sunnuntai. Itse toivon Paavo Väyrystä kakkoskierrokselle. Siis toivotan tsemppiä keskustalaisille ja intoa tehdä työtä nyt oman ehdokkaan eteen täysillä ja tosissaan.
..
Huomenna aamulla sitten Suomen Pienten lukioiden seminaariin puhumaan. Siitä se taas.. Nyt takaisin keskittymään Ylen vaalitenttiin. Hyvältä tämä kuullostaa.