Keskustelu maamme Venäjä ja Nato -suhteista ja niiden vaikutuksesta toisiinsa jatkuu. On totta, että yksittäisten diplomaattien puheet eivät kerro koko totuutta, mutta kertoo nekin jotain. Jossain määrin uhmakas Vladimir Kozin puheissaan oli ja on hyvä, että näidenkin vaikutuksista puhutaan. Myös presidentti Halonen otti asiaan kantaan ja vähätteli Kozinin puheita ja totesi, ettei asia ollut millään tavalla esillä, kun hän tapasi presidentti Vladimir Putinin viikko sitten. Presidentti totesi, ettei Kozinin linja ole Venäjän virallinen linja. Kozinin mukaan Suomen Nato jäsenyys olisi suora sotilaallinen uhka Venäjälle. Halonen totesi Lontoossa, että jos Suomi liittyy Natoon se on maamme oma asia.
Myös Tuomioja kirjoittaa asiasta näköjään kotisivuillaan. Seurailen muutamia sivuja säännöllisesti ja Tuomioja on yksi sellainen. Erikoista Tuomiojan kirjoituksessa on se, että hän tekee nyt Ylestä syyllistä tässä asiassa. Tuomioja kirjoittaa, että ”Senkaltainen haettu ja sensaatiohakuinen ”uutisointi”, jota Yle:n tv-uutiset harjoittaa on harvinaisen avointa ja tyhmää kampanjointia suomalaisten pelottelemiseksi Nato-jäsenyyden kannattajiksi.”
Eihän Yle tehnyt Tuomioja muuta kuin näytti venäläisen diplomaatin haastattelun. Haastattelu on suora kasvoin kameraan tehty haastattelu missä vastaukset ovat selkeitä eikä niitä ole leikattu irti asiakokonaisuudesta. Ei tässä minun mielestäni ole mitään ihmeellistä. Vai olisiko oikein, että tällaisia kommentteja venäläisiltä ei saisi kertoa suomalaisille lainkaan? Mitä se sitten arvon entinen ulkoministeri kertoisi? Niinpä… Eikö nyt olisi aika avoimeen ja rehelliseen keskusteluun.
Keskustelu Stasi-asian ympärillä myös jatkuu. Ei sekään avoimesti. Nyt kun asiaan liittyviä vanhoja tietoja ei ole julkistettu tällä asialla sotketaan monen ihmisen mainetta ja arvostettuja uria jopa aiheetta. Emme voi varmaksi tietää onko huhut totta vai ei ja Tiitisen listan ja muiden menneiden aikojen tietojen pimittäminen ruokkii tätä vain entisestään. Tänään Ilta-Sanomat laittavat synkän varjon presidentti Urho Kekkosen pojan Taneli Kekkosen pään ylle. Suurlähettiläänä Kekkonen olisi laatinut salaisia raportteja Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasille. Päivän Ilta-Sanoman mukaan raportteja meni ainakin 1980-81. Kekkosen Stasi-raportit tulivat ”Steffen” nimellä. Lehden haastattelemat asiantuntijat epäilevät, että ”Steffen” olisi ollut itse Kekkonen. Tällaisia selvityksiä tulee varmasti lisää ja varmasti tulee aiheettomiakin leimaamisia. Ehkä tämäkin lehtijuttu osoittautuu sellaiseksi tai ehkä ei. Siksi minusta oli oikeus ja kohtuus kertoa totuus ja julkistaa kassakaappi listat tutkijoiden käyttöön.
Matkaan kuitenkin ja toivotaan, että avoin keskustelu tänään jatkuu edes kyselytunnilla. Puhutaan tosiasioita, puhutaan oikeilla luvuilla ja puhutaan rehellisesti. Sitä tuossa salissa toivoisi.
….
Kello 13.46 ja hytissä. Sivistysvaliokunta jo takana ja myös yksi neuvottelu. Jälleen käytin tuon päivän melkein aina pakollisen mahdollisuuden eli lounaan tehokkaasti työhön. Tänään esillä moottoriurheiluasioita ja edunvalvontaa. Tämä joukko on ottanut minut hyvin vastaan ja näyttää siltä, että aikalailla on ohi korvien mennyt monet huudot mm. ympäristö- ja muita lupia annettaessa ja usein lakeja säädettäessä unohdettu tällaiset merkittävät harrastajaryhmät.
Kohta ryhmäkokoukseen ja sitten kyselytunti ja täysistunto ja illalla vielä Lopella kunnan puheenjohtajisto.
….
Ryhmässä kävimme jälleen tavan mukaan läpi viikon ajankohtaisia asioita ja saimme tietoa valmisteluista yms. Myös ulkopolitiikka luonnollisesti esillä ja myös maatalousasiat joissa tekijöitä tarvitaan. Hyvä, että niitä on. Ryhmän jälkeen sitten kyselytunti, joka jälleen meni ilman puheenvuoroa. Yritin ensin saada varsinaista pääkysymystä jo kolmannen viikon peräkkäin – onnistumatta. Eikä debattiinkaan puhemies Kääriäinen antanut mahdollisuutta. Olisin halunnut osallistua erityisesti edustajamme Sanna Perkiön tärkeään esille nostamaan energiakeskusteluun ja biopolttoainekeskusteluun. Mutta turha toivo. Harmittaa. Jätetään tuo nyt jo kolme viikkoa odottanut kysymys odottamaan ensi viikkoon. Varmaan silloinkin sama tuomio, mutta ainakin yritän.
Täysistunnosta sitten kuntamme puheenjohtajistoon. Esillä tänään pitkä toistakymmentä asiakohtaa maapolitiikasta, kasa kaava-asioita, yrityspolitiikkaan ja kunnan palveluihinkin. Nämä keskustelut sata luottamuksellisia eli annetaan niiden odottaan. Mutta moni iso asia etenee. Kolme tuntia tehokasta työskentelyä ja nyt kello jo 21.24.
Kiitokset myös palautteesta koskien valtuutettumme Juhani Rautiaisen tekemään aloitetta Nesteen kantatie 54:n risteyksestä. Asia on saanut todella hyvän vastaanoton ja ideoita ja vinkkejä on tullut paljon. Toivotaan, että asia etenee Jussin ja koko kokoomuslaisen ryhmän tekemän aloitteen mukaan niin, että saamme risteyksen turvallisemmaksi ja myös kantatie 54:n pohjoispuoliset alueet kuntamme käyttöön tehokkaammin mm. asumiseen. Myös Eeva Pyhälammin aloite rakennuspaikkojen ja oikeuden lisäämisestä on huomioitu vaikkei niin paljon keskustelua olekaan aiheuttanut. Aihe hieman vaikeampi ja teknisempi, mutta yksikertaistettuna kyse siitä, että Eeva esitti kyläkoulujen läheisyyteen enemmän rakennusoikeutta ja näin kylille ja maanomistajille mahdollisuuden myydä tontteja enemmän kylistä ja vilkastuttaa näin elämää ja koulujakin. Minusta hyvä aloite ja sitä helppo viedä eteenpäin.
Huomenna eduskuntapäivän jälkeen menemme Vaahteramäen Ratsutallin väen kanssa Helsinki International Horseshowhun illaksi. Upea päivä siis luvassa.