Torstai, 18.02.2010

Blogi, torstaina 18.02.2010

Suomi avasi mitalitilin Vancouverissa lopultakin. Hyvinkääläinen Peetu Piiroinen teki sen mitä odotimme ja nappasi Suomelle ensimmäisen mitalin. Lumilautailun Halfpipen eli lumikourukisan kullan vei USA:n Shaun White. Onnea siis ennen muuta Peetulle, mutta myös Hyvinkäälle. Nuorimieshän edustaa hyvinkääläistä Sputnik Snowboardersia. Jääkiekossa myös avausvoitto Leijonille, mutta sitä tämä turnaus vaatikin jos mielimme kaukalossa päästä pitkälle, mutta muuten ilta ja yö laihanlainen. Sprintissä Ainokaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen eivät finaalipaikkoja saaneet ja miehissäkin kisa tyssäsi ennen loppuhuipennusta. No lajeja, matkoja ja kilpailuja on vielä jäljellä ja minä ainakin uskon edelleen, että ei tuo Piiroisen hopea jää ainokaiseksemme. Ei.

Mutta tänään jälleen kuitenkin työpäivä. Kohta eduskuntaa kohden jälleen ja sitten illalla kyselytunnin jälkeen järjestämme Kokoomuksen avoimen keskustelutilaisuuden peruskoulun tuntijakouudituksesta. Haluamme siis kuulla avoimesti ihmisten – vanhempien, koululaisten, opettajien ja kaikkien – mielipiteitä siihen millainen huomisen peruskoulun pitäisi olla. Mitkä oppiaineet tarvitsevat lisää tunteja? Onko jostain oppiaineesta varaa vaikkapa vähentääkin? Lisätäänkö kokonaistuntimäärää? Millaisia aihekokonaisuuksia koulun pitäisi tarjota? jne. Näistä aiheista siis tänään meillä seminaari Eduskunnassa ja on kiva saada isännöidä tällaista tilaisuutta ja toimia illan puheenjohtajana. Paikka siis eduskunnan Pikkuparlamentti ja tilaisuus alkaa kello 17 ja parisentuntia olemme varanneet aikaa esittelyille ja keskustelulle. Olette kaikki siis enemmän kuin tervetulleita mukaan.

Ohjelmassa semmassamme mm. opetusministeri Henna Virkkusen linjaukset tuntijaossta otsikolla: Tuntijaon kehittämisen suuntaviivat ja hänen jälkeensä oman puheenvuoron käyttää Opetushallituksen ylijohtaja Timo Lankinen joka kertoo hieman tuntijakotyöryhmän työskentelystä ja sen jälkeen kommenttipuheenvuoro työryhmältä itseltään Sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon johdolla. Ja tämän jälkeen kokoomuslaiseen tapaan avointa keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa.

Paikalle pääsee parhaiten kävellen Rautatieasemalta. Tila sijaitsee Eduskunnan uuden rakennuksen Arkadiankadun kulmauksessa.

Toivotan omasta ja Kokoomuksen Osaamisen- ja sivistyksen verkoston puolesta teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi mukaan.

Mutta nyt siis jo kello siinä asennossa, että eduskunta kutsuu. Tänään ympäristövaliokunnalla aloitamme ja päivällä myös mielenkiintoinen tapaaminen liittyen tulevaisuuden eduskuntavaaleihin. Nyt ei kyse omasta kampanjastani vaan muusta. Jääkööt se nyt vielä salaisuuden verhon taakse.

….

Päivä jälleen edennyt GMO-asioiden parissa ympäristövaliokunnassa. Erittäin mielenkiintoisia asiantuntijakuulemisia ja keskustelu tästä aiheesta toivottavasti jatkuu vilkkaana myös muualla. Asia ei ole aivan yksinkertainen. Ei ollenkaan.

….

Juuri kotiin illan sivistyspoliittisista jutuista. Kokoomuksen Osaamisen ja Sivistyksen verkosto OSSI järjesti tänään peruskoulun tuntijakoa koskevan seminaarin eduskunnan Pikkuparlamentissä ja sen jälkeen jatkoimme vielä keskustelua alustamassa olleiden opetusministeri Henna Virkkusen, Opetushallituksen pääjohtajan Timo Lankisen ja sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon kanssa nelisin. Mutta siis tuo seminaari nyt ensimmäinen minun OSSI:n puheenjohtajakaudella ja täytyy todeta, että ainakin itse olen enemmän kuin tyytyväinen. Väkeä oli arki-iltanakin mukavasti paikalla kauempaakin ja itsekin mielenkiinnolla kuuntelin näitä tulevaisuuden linjauksia joita alustajat esittelivät ja myös sitä mitä osallistujat kertoivat. Todella laaja kokemus eri sektoreilta oli paikalla ja mielenkiintoisia ajatuksia niin itse tuntijaosta ja peruskoulun oppikokonaisuuksista, mutta myös yleisesti tiedosta, sen hallinnasta ja ihmisenä kasvamisesta.

Mielenkiintoista nyt kuulla millaisen esityksen työryhmä lopulta saa aikaan, mutta se on varma, että parempaan suuntaan mennään jokatapauksessa. Taito- ja taideaineet ajettiin alas demariopetusministerin johdolla 2000-luvun alussa ja samalla myös peruskoulun valinnaisuus vietiin minimiin. Nämä nyt ainakin korjataan, mutta toivottavasti paljon muutakin. Niin, että tulevaisuudessakin olemme PISA-tutkimuksissa vahva koulutusmaa ja sen varaan voimme rakentaa tulevaisuuden osaamista. Itse vielä näkisin tärkeäksi, että saisimme nyt tuon varhaiskasvatuksen myös osaksi tätä yhtenäistä kasvunketjua ja se minusta vaatisi hallinnollista siirtoa sosiaalitoimesta koulutoimen alaisuuteen. Tämän ratkaisunhan moni kunta on jo tehnytkin, mutta laintasolla tässä olisi järkeä edetä myös koko maassa.

Kyselytunnilla nostin vielä kertaalleen esille tuon täysin perättömän väitteen, jonka mukaan Suomeen suunniteltaisiin suomalaisille tai eurooppalaisille korkeakouluopiskelijoille lukukausimaksuja. Halusin vielä kertaalleen kuulla tuossakin salissa opetusministeriltä, että väite on perätön ja opetusministeriössä eikä muuallakaan tällaista esitystä olla valmistelemassa. Itse näen ehdottoman tärkeäksi, että opiskelu- ja kasvunketju tuolta varhaiskasvatuksesta, peruskoulun kautta aina korkeakouluihin asti on maksuton ja näin meidän kaikkia saavutettavissa taloudellisesta asemastamme välittämättä. Näin opetusministeri vakuutti ja saimme tuolle vääristelykohulle nyt lopultakin pisteen.

Mutta nyt siis päivä jälleen pulkassa. Erittäin antoisa päivä siis kaiken kaikkiaan ja mielenkiintoisia juttuja esillä myös eduskuntaryhmässämmekin. Niihin palaamme varmasti myöhemmin.

Mutta päivän ehdoton ykkösuutinen oli se, että nyt myös Ylessä poliittiset johtajanimitykset ovat historiaa. Ylen hallitus julkisti tänään upeasti täysin julkisuudelta sivussa valmistelleensa johtajavalinnan ja täytyy todeta, että Kari Neilimon johdolla hallitus teki erittäin hyvää työtä. Arvostan suuresti tuota, että valintaa ei enää politisoitu vaan ammattihallitus haki nyt suurelle mediatalolle ammattijohtajaa. Noin vuoden kestäneen valintaprosessin aikana käytiin tänään kerrotun mukaan läpi kymmeniä ehdokkaita ja päätyi lopulta kovan luokan ammattilaiseen Lauri Kiviseen. Kivisellä on erittäin pitkä ura johtajana takana mm. Nokiassa eli viestintäala on tuttu. Myös kansainvälinen osaaminen on kovaa luokkaa ja nyt ennen valintaansa Kivinen toimi Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhdejohtaja.

Mutta erityisen tyytyväinen olin siihen, että nyt ensimmäistä kertaa poliitikot pidettiin valinnan ulkopuolella ja jopa koko prosessin ulkopuolella. Oli tänään hauska nähdä eduskunnassa miten toimitusjohtajan nimen julkitulo oli uutinen kaikille. Eli ei edes johtavat poliitikot saaneet tietää valintaa etukäteen ja myös Ylen poliitikkoja täynnä oleva hallintoneuvosto pidettiin sivussa valinnasta. Onneksi ja hyvä niin. Voi todeta, että aikamoinen on siis käytäntöjen muutos aiempaan. Muistammehan hyvin miten 2004 SDP junttasi ensin paikalle Jouni Backmania, joka silloin oli itse valitsemassa ja etsimässä uutta johtajaa. SDP:n kansanedustaja Jouni Backmanin valinnalle ei löytynyt tukea ja no kohuhan siitä nousi ja miestä oli pakko vaihtaa, mutta ei siihen aikaan puoluekirjaa. Näin ollen SDP nosti sitten paikalle sisäpiiristään Mikael Jungnerin, joka toimi aikanaan mm. Paavo Lipposen ja myös Backmanin erityisavustajana. Nyt haluttiin paikalle poliittisen jäsenkirjan sijaan valita aidosti ammattijohtaja ja noudattaa näin tarkkaan laki, joka siis määrää, että toimitusjohtajan valinnan nimenomaan Ylen hallituksen tehtäväksi.

Itse pidin kiistellyn Jungnerin työtä Ylen johdossa kohtuullisen hyvänä. Hänhän mm. nosti raskaasti tappiollisen Ylen kuiville ja kehitti taloa muutenkin kohtuullisen hyvällä otteella. Tosin ei Yle sellaiseen suuntaan kehittynyt mitä olisi tarvinnut. Siksi odotan nyt uudelta johtajalta paljon ja toivon, että taloa uskalletaan kehittää rohkeasti ja niin, että kehitys ei ole sama kuin pullataikinan nostattaminen.

Mutta Eduskunnassa tämä ammattijohtajan valinta otti osalle koville sillä päättyihän näin samalla vuosikymmenten demarijohtajien aikakausi puolueettoman Ylen johdossa. Hymyilytti tämän alkaneen vuoden trendi eli kiukuttelu.

Mutta minusta nyt kaikkein tärkeintä on, että poliittiset johtajavalintojen aika Ylessäkin on nyt taakse jäänyttä elämää. Myös valintaprosessista sivussa pidetty Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi kiitteli samaa todeten, että ”nyt poliittisella taustalla ei ole mitään merkitystä ja ammatillinen osaaminen ja kyvykkyys ovat ainoat ratkaisuperusteet”.

Näin minusta pitää ollakin.

Kommentit