Torstai, 15.12.2011

Blogi, torstaina 15.12.2011

Huhut Ylen rahoituksen mallista leviää. Mielenkiinnolla itsekin odotan lopullista SDP:n ministeri Krista Kiurun esitystä. Toivotaan, että hän nyt huolehtii siitä mistä demarit mm. kovaa ääntä viimeksi pitivät eli siitä, että he jotka eivät Ylen palveluita käytä eivät joutuisi maksumiehiksikään ja toisaalta, että esimerkiksi opiskelijat ja pienituloisetkin pystyisivät maksun maksamaan. Sosiaalisesti oikeudenmukaista esitystä nyt siis itse odotan. Todellakin.

Erittäin tärkeää on myös turvata se, että Yle-maksu ei ole kohtuuton myöskään pienille yrityksille ja yksin yrittävillekään. Ehkä maksu olisi perusteltua sitoa liikevaihtoon ja minusta myös siihen, että yrityksellä pitää olla myös toimitilat jos maksu sille langetetaan. Tämä pitää nyt myös huolehtia.

Ja sitten isoimpana ehdottomasti Ylen ”tuote” pitää tehdä sellaiseksi, että Yle-maksu tai mediamaksu tai mikä maksu se sitten onkaan niin tulee maksetuksi ns. mielellään. Eli tuotteen ja hinnan pitää olla oikeassa suhteessa. Pitää kysyä jokaisen itseltään olenko valmis maksamaan 100 euroa tai 200 euroa vai mitä Ylen tämän hetken palveluista? Itse olen vahvasti sitä mieltä, että nykyisen tv-maksun maksamatta jättämisen yksi iso syy on juuri se, että tuote ja hinta eivät kohtaa.

Itse arvostan todella korkealle mm. Ylen radion maakuntatoimitukset ja sellaista toimintaa tulee jatkaa. Mutta sen sijaan pitää miettiä monta muuta valtakunnallista kanavaa Yle tarvitsee radion ja tv:nkin puolelle. Olen myös sitä mieltä, että Ylen pitää huolehtia laadukkaasta uutis- ja ajankohtaistuotannosta, rajatusta urheilutarjonnasta, hyvistä lastenohjelmista, sopivassa määrin kulttuurista ja omasta draamatuotannosta ja myös tottakai erityisryhmien ohjelmatarjonnasta. Mutta sen sijaan koko ajan paisuva nettitarjonta, päällekkäisyys netin ja tv:n välillä, kalliit jenkkisarjat ja superkalliit urheilutapahtumat eivät tarjontaan minusta kuulu. Tässä pitää nyt ottaa järki käteen ja terävöittää Ylen julkisenpalvelun tehtävää. Tätä viestintäministeri Krista Kiurulta itse vaadin.

Kun Ylen tuote on oikean kokoinen ja riittävän laadukas niin silloin hinta on oikean ja sopivan suuruinen. Ja sen myös maksaa mielellään.

Nyt kuitenkin ulkoasiainvaliokuntaan kuulemaan pääministeri Jyrki Kataista Eurooppa-asioista. Mielenkiintoinen kuuleminen siis aamuvarhaisella. Sitten täysistuntoon ja itse tulen tänään aloittamaan salissa puhumalla törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnista. Palataan.

Kello 23.44 ja hetki sitten istunto päätökseen. Muutaman voimin menimme lopun, mutta hyvä siitä niinkin tuli. Itse pidin ihan vihon viimeisen puheen ja sitten nopea piipahdus SDP:n pikkujouluissa hallitusyhteistyön nimissä ja nyt kotiin. Aamulla nimittäin työ jatkuu.

Tänään pidin puheita mm. poliisiasiasta, puolustusvoimista ja monesta muusta. Iso osa ensi vuoden Keltaisesta kirjasta tuli siis tänään kahlattua läpi. Puheeni löytyvät varmasti jo huomenaamulla netistä ja linkki täällä sivuilla tuolla Eduskuntatyö-sivulla sinne.

Päivällä myös eduskuntaryhmän kokouksessa hyväksyimme osaltamme Yle-veron. En vielä yksityiskohtiin mene kun tiedotustilaisuus asiasta huomenna, mutta sen nyt totean, että uusi malli alentaa noin 1,2 miljoonaan suomalaisen yksinelävän tv-maksua puolella ja lisäksi kaikkien kotitalouksiemme kohdalla tv-maksun lasku olisi keskimäärin noin 80 euroa. Nykyinen tv-maksuhan on 244 euroa. Ja sen nyt vielä totean, että aikalailla kaikille työssäkäyville maksu tulee olemaan sama eli hyvin vahvasti tasavero tämä on, mutta sillä painotuksella että noin alle 7000 euroa tienaavat eivät joudu enää tulevaisuudessa maksamaan mitään. Mutta palaan aiheeseen huomenna tarkemmin. Nyt kuitenkin kaikki puolueet perussuomalaiset mukaan lukien tämän mallin hyväksyneet ja yksimielisesti mennään eteenpäin. Itse en aivan tyytyväinen ole ja siksi jatkan työtä mm. julkisenpalvelun tehtävän terävöittämiseksi tulevaisuudessa. Nyt tämäkin esitys kasvattaa Yleä entisestään ja eihän se nyt pitänyt todellakaan olla tarkoitus. Mutta palataan siihen.

Nyt nukkumaan.

 

 

 

Kommentit