Yle-rahoituksesta viimein sopu. Sopu joka voidaan pitkin hampain hyväksyä.
Eilisen päivän aikana kaikki puolueet kävivät läpi pitkän parlamentaarisen työryhmän pohjaesityksen Ylen tulevaisuuden rahoitukseksi ja kaikki kahdeksan puoluetta on sen nyt hyväksynyt. Uusi malli tulee voimaan 2013 vuoden alusta eli ensi vuosi vielä mennään tv-lupamaksulla.
Mutta uusi malli siis tulee valtionverotuksen rinnalle. Yleisradion toiminta rahoitetaan jatkossa periaatteessa kaikilta tulojasaavilta suomalaisilta kerättävällä tasamaksulla. Jos tulot ovat 1800 euroa (21 000e/vuodessa) tai enemmän kuukaudessa niin maksu on tuo uusi täysi maksu eli 140e vuodessa. Sitä pienemmillä tuloilla yle-maksu porrastuu alaspäin aina 50 euroon asti niin että alle 7000 euroa vuodessa tienaavat eivät maksa maksua lainkaan. Eli pienituloiset vapautetaan Yle-maksusta kokonaan. Esimerkiksi työtön perusturvan varassa yksin elävä säästää Yle-verossa jopa 197 euroa vuodessa. Hyvä niin.
Ensi vuonna tv-maksu on kotitaloutta kohden 252 euroa. Yksin asuville, joita suomessa on yli miljoona, uusi 2013 voimaan tuleva Yle-maksu siis puolittaa tv-maksun.
Ja kahden hengen talous maksaa siis jatkossa Ylestä enimmillään 280 €. Ja taasen yhden hengen taloudessa maksu on huomattavasti nykyistä lupamaksua pienempi. Keskimäärin suomalainen säästää Yle-veron jälkeen 80-90 euroa vuodessa.
Yrityksistä kaikki alle 400 000 euron liikevaihtoa pyörittävät vapautetaan Yle-maksusta kokonaan. 400 000 – 1 000 000 euron liikevaihtohaarukassa maksu on reilun 300 euroa ja yli miljoonan liikevaihdolla reilun 600 euroa. Tällä yritysten Yle-verolla taas kerätään arviolta 22 miljoonaa euroa.
Tällä mallilla kerätään siis jatkossa Ylelle 500 miljoonaa euroa vuodessa. Vuodesta 2013 lähtien Yle-vero koskee siis kaikkia 18-vuotiaita verovelvollisia. Veron määrä on 50-140 euroa vuodessa.
Tässä nyt tuo malli lyhykäisyydessään.
Ongelmat ovat edelleen olemassa mm. siinä, että Ylen julkisenpalvelun tehtävää ei haluttu rajata. Ylen tuotetta ei siis haluttu kehittää niin että maksu olisi yleisesti hyväksyttävä saatavaan tuotteeseen nähden. Nyt kun Ylen rahoitus näin hyväksytään automaatioksi niin tätä tuotteen kehittämistäkin on ehkä turha odottaa. Yle paisuu jatkossakin ja jo nytkin Ylen rahoitusta lisätään tällä mallilla. Tämä oli selkeä tappio neuvotteluissa ja toivon, että siihen voidaan vielä palata. Tai sitten niin, että Yle itse oivaltaa että omaa tuotetta on kehitettävä niin että me suomalaiset koemme sen 140 euron Yle-maksun arvoiseksi.
Ongelma on myös yritysten kanssa. Itse en pidä hyvänä että maksu peritään liikevaihdon mukaan. Tätä olisi syytä vielä pohtia.
Mutta otan kommenttejanne mielelläni vastaan. Työ jatkuu.
Nyt takana jo ensimmäinen aamun puheenvuoro. Tänään sivistyspolitiikkaa ja myös urheilua ja kulttuuria. Juuri pidin puheen liikunnan ja myös huippu-urheilun puolesta.
…
Kello 20.06 ja serkun pojan synttäreiltä kotiin. Päivä siis jo takana ja vauhdilla se menikin. Eduskunnassa tänään budjetin palautekeskustelut jatkuivat ja jatkuvat vielä ensi viikollakin. Nyt siis vedetään pitkää päivää.
Iltapäivällä sain sitten vielä mukavan puhelinsoiton. Tilaamani 300kpl Sauli Niinistö Nomination -palaa oli saapunut Italiasta Suomeen ja nyt siis myyntiin. Ei taida tällaista tuotetta olla ennen nähtykään. Muutamassa tunnissa yli 200 rannekorua meni kaupaksi ja varmaan jos ei tänään niin ainakin viikonlopun jälkeen koko erä myyty. Tästä tulee huikea keräilyharvinaisuus. Sen jo voi nyt todeta ja todellinen fanipala. Olkaapa nopeita ja tilatkaa oma jos vielä saatte: Kokoomuspuoti.
Huomenna lauantaina sitten avaamaan Riihimäen Niinistö Cafeta. Kello 11 meillä avajaiset eli tervetuloa mukaan kaikki presidentintekijät.