Kampanjan loppukiri kiihtyy. Enää neljä päivää jäljellä ja niistäkin viimeinen on itse äänestyspäivä.
Tänään MTV3 julkisti tuoreimmat puoluekannatusmittauksen tulokset ja kokoomus on jatkanut ylämäkeä ja SDP:n alamäki jatkuu. Demarit ovat menettäneet ykköspaikkansa. Näin kertoo Helsingin Sanomien teettämä kyselytutkimus. Suomen Gallup haastatteli kyselyä varten 9.-13. maaliskuuta puhelimitse 2002 ihmistä ja muut tällä viikolla julkistetut tutkimukset ovat kertoneet samaa.
Helmikuussa HS-gallupissa keskusta ja SDP olivat vielä lähes tasoissa. Nyt keskustan kannatus on pysynyt samassa eli noin 23 prosentissa, mutta SDP:n kannatus on siis sen sijaan heikentynyt edelleen lähes prosenttiyksiköllä. SDP:tä kannattaa enää 22,6 prosenttia suomalaisista ja näin ollen Kokoomus on noussut prosentin kasvulla demarien niskaan taistelemaan vähintäänkin vaalien kakkostilasta. Minä uskon, että edelleen myös vaalien ykköspaikasta. Muiden puolueiden kannatus on pysynyt lähestulkoon ennallaan.
Tämä tutkimus siis vahvistaa sitä tuntoa mitä toreilla ja marketeilla on huomannut. Ihmiset ovat hakemassa näissä vaaleissa muutosta ja parannusta nykymenoon ja puolueemme on hyvässä nousuvireessä – kierteessä. Taloustutkimuksen tuoreita lukuja odotetaan julki vielä tänä iltana ja katsotaan kertooko ne samaa. Uskoisin. Hyvä niin.
…
Mielenkiintoisia kokeiluja myös koulumaailmassa. On hyvä, että erilaisia vaihtoehtoja ja malleja selvitellään. Sitä koulumaailma tarvitsee vaikkei tämä uusin nyt niin kovin uusi olekaan – käytännössä. Kuopion lukiossa nimittäin on otettu kokeiluun perinteisen 45 minuutin oppitunnin sijaan 75 minuutin tunnit. 75 minuutin pituiset oppitunnit on otettu koulussa melko hyvin vastaan ja lukioiden opettajille ja oppilaille alkuvuonna tehdyssä kyselyssä
saatu palaute syksyllä aloitetusta käytännöstä oli enimmäkseen positiivista.
Oppilaat ovat kokeneet, että 75 minuutin mittaisella oppitunnilla opetukseen ehtii keskittyä entistä paremmin ja samaan aikaan opettajat ovat taas olleet tyytyväisiä siihen, että päivät ovat rauhoittuneet, kun esimerkiksi luokasta toiseen tarvitsee siirtyä harvemmin. Huonosti ilmastoiduissa kouluissa 75-minuuttiset opetusjaksot on kuitenkin koettu aiempaa raskaammiksi.
Eli ei aivan uutta… onhan kouluissa pitkään pidetty ns. kaksoistunteja erityisesti päivien lopuksi ja taito- ja taideaineissa, mutta nyt Kuopion kokeilu ottaa 75 minuuttiset tunnit vakiomitaksi. Uskon, että lukioissa tämä toimii kunhan tuo ilmastointipuoli on kunnossa ja työpöydät ja tuolit ovat ajanmukaiset ergonomialtaan. Sitten kun tullaan yläkouluun ja alakouluun niin en ainakaan suoralta kädeltä pidennystä olisi ajamassa. Joustavasti jo nytkin kouluissa on mahdollisuus opetusta järjestää eli meidänkin kouluissa oppituntien rajat usein siirtyvät ja liikkuvat tarpeen mukaan, vaikka perusopetustunnin mitta onkin se perinteinen 45 minuuttia. Tässä kannattaa siis käyttää päivänkin sisällä tapausharkintaa ja pienille oppilaille 75 minuuttinen tunti on varmasti joka tapauksessa yhtenäisenä liian pitkä, jos sitä ei katkaista vähintäänkin jollain tavalla.
Mutta muuten on ilolla vastaan tämänkin suuntaiset uudistuskokeilut kouluissa ja lukioissa. Kokeiluja kannattaa tehdä ja jos ne osoittautuvat hyviksi ne jäävät elämään, mutta jos ne eivät toimi, niin silloin niistä pitää myös voida palata takaisin vanhaankin.
….
Tänään päivä alkaa siis Hyvinkää-Riihimäen talousaluetoimikunnan kokouksella Lopella. Sitten kampanjapäivä vie Hämeenlinnaan ja Riihimäelle ja illalla vielä HPK:n playoff-peliin Rinkelinmäelle. Nyt liikkeelle.
….
Kello 10.08 ja juuri saimme talousaluetoimikunnan kokouksen päätökseen. Läpi kävimme kunta- ja palvelurakennehankkeen etenemistä ja myös kuntaliitosselvityksen nykytilannetta tai oikeastaan valmiutta nyt käynnistää selvitystyö. Samalla sovimme, että syksyllä työn valmistuttua pidämme neljän kunnan kunnanvaltuustojen yhteisen seminaarin selvitystyön tuloksista. Asiat siis etenevät. Esillä myös muita yhteistyöhankkeita talousalueellamme eli monella eri sektorilla tapahtuu ja hyvä niin. Yhteistyötä kannattaa ehdottomasti syventää palveluiden ja niiden laadun turvaamiseksi myös tulevaisuudessa viiden ja viidentoista vuodenkin päästä.
Nyt kampanja pariin kohti Hämeenlinnaa.
….
Hämeenlinnan torilla ja Reskalla oli tänään kevätauringossa hyvin väkeä liikkeellä. Muutamat tulivat lehtimainoksen innoittamana ja johdosta – kuinka vaan – tapaamaan ja varmistamaan vielä ”muutamia asioita” niin kuin he itse asian ilmaisivat. Oli oikein keväinen olo kun terasseilla istui jo ihmisiä ja kevään värejä näkyi myös pukeutumisessa ja linnutkin lauloivat. Tästä tulikin mieleen eilinen kampanjapäivä ja sen automatkat. Janakkalassa näin ensimmäiset joutsenet jo matkalla kohti pohjoista. Kevät tulee.
Päivä alkoi kuitenkin ennen Reskaa jo Riihimäen Hämeenkadulta. Hämeenkadulla kampanjoimme nyt joka päivä vahvasti aina vaaleihin asti kuten myös Riihimäen vaalikahvilallakin mikä on auki aina ilta yhdeksääntoista tänään torstaina ja huomenna perjantaina ja lauantaina ja sunnuntainakin kahvipannu on kuumana.
Hämeenlinnan kahden ja puolen tunnin jälkeen palasin itsekin takaisin Riihimäelle ja vaalikahvilalla olikin väkeä käynyt hyvin koko päivän. Muutamat olivat varmistaneet minun paikallaolon ja tulivat sitten iltapäivällä vielä uudestaankin. Samalla asialla kuin hämeenlinnalaisetkin eli varmistamaan ne muutamat jutut vielä.
Myös jo äänestäneitä kävi paikalla ja myös hän joka laittoi äänestyskopista kamerakännykkä kuva. 75 oli siinä lapussa. Hauska ja innostava juttu. Kiitos siitä.
Nyt hieman ruokaa kotona ja sitten Hämeenlinnan HPK:n ja IFK:n ensimmäiseen playoff-otteluun.
…..
HPK voitti sitten avausottelunsa playoff-sarjassa Helsingin IFK:ta vastaan. Pelissä oli kyllä aivan erilailla tempoa ja yritystä kuin samojen joukkueiden runkosarjan viimeisenä kohtaamisessa pari viikkoa sitten samassa paikassa. Nyt voitosta taisteltiin ryminällä ja peli oli hyvää jääkiekkoviihdettä.
Olimme peliä katsomassa hyvien kavereiden kanssa ja ryhmästämme Ilosen Mikko liittyi nyt tukiryhmäänkin. Golfin ykköspelaajamme on hieno lisä jo muutenkin näyttävää urheilijoiden joukkoon tukiryhmässämme. Kiitokset Mikolle ja tervetuloa mukaan. Tukiryhmässä nyt jo 538 tukijaa ja joka päivä on aina uusia mukaan ilmoittautunut. Verkosto siis kasvaa upeaa tahtia.
Nyt jälleen yksi kampanjapäivä takana. Pakko jälleen kerran kiittää tukiryhmäläisiä ahkeroinnista tänäänkin. Riihimäen vaalikahvila oli avoinna koko päivän aina kello 19 asti, Lahdessa oli liikkeellä opiskelija- ja nuorisokampanjamme väkeä, lehti meni jakoon Forssan seudulle jne. Monessa eri paikassa siis tapahtuu ja huomenna kampanja jatkuu jo aamukuudelta Hämeenlinnan rautatieasemalla Paussien parissa.
Nyt kuitenkin nukkumaan… Huomenna uusi päivä.