Torstai päivä aukeni pikkupakkasessa. Pihat olivat kuivuneet yön aikana kivasti. Tuo ikävä kevään katupöly sitoutuu taas hieman ja toivotaan, että mahdollisimman pian se saada hoidettua kaduilta pois kokonaan. Räntäinen kevät kuulemma helpottanut pölylle herkkien oloa. Jotain positiivista siis tässäkin säässä ollut.
Kesänopeudet tulevat myös teillä näinä päivinä voimaan. Hyvin ovat muistutelleet, että ei se tienvarressa oleva nopeusrajoitus ole mikään nopeusmäärys tai oikea vauhti tielle vaan aina tilannenopeus tulee harkita sään ja muiden olosuhteiden mukaan oikeaksi on tien nopeusrajoitus mikä tahansa. Niinhän se on.
Nyt aamupala ja sitten töihin. Tänään menen Helsinkiin vielä ennen pääsiäisen vapaita.
Mukavaa pääsiäisviikonlopun alkua kaikille.
…
Päivä Helsingissä meni vauhdikkaasti. Sain asiat hoidettua ja ehdin vielä hieman kaupoissakin käydä. Tapasin myös ystäväni Sannan (Liljamo) pitkästä aikaa. Sanna on ammatiltaan meikkaaja ja maskeeraaja ja nyt hän opiskelee työnsä ohessa iltakoulussa vielä kampaajaksi. Aika siis kortilla. Sanna oli muuttanut juuri avomiehensä kanssa uuteen kotiin ja kaikki oli hyvin. Oli mukava nähdä. Ystävät ovat tässä elämässä niin tärkeitä.
Helsinkiin ajellessani kuuntelin tavan mukaan Ylen radiotaajuuksia. Itse aina valitsen mielellään kanavan mistä tulee puhetta eli suosikkeja ehdottomasti uutiset, päivänpeili, päivätunnissa ja luontoilta ja sen semmoiset. Nyt kuuntelin Riihimäeltä lähtiessäni ensin Radio Hämettä ja sitten kun taajuus heikkeni niin Ylen Ykköstä. Haastattelussa oli mm. varusmiesliiton puheenjohtaja ja aiheena oli uusiutuva asevelvollisuuslaki. Puolustusministeriön toimikunta ehdottaa nyt nimittäin asevelvollisuuslain säätämistä kokonaan uudelleen ja näin uusi laki korvaisi vuoden 1950 asevelvollisuuslain. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on saada asevelvollisuuslaki kaikilta osiltaan perustuslain vaatimukset täyttäväksi ja myös muutoin entistä ajanmukaisemmaksi ja toimivammaksi. Varusmiesliiton puheenjohtaja oli tyytyväinen uudistukseen ja ennen kaikkea siihen, että uusi laki tekisi huumetestauksen entistä helpommaksi ja säätäisi sen siis jo laissa. Tämä olisi jo palvelusturvallisuudenkin takia tärkeää. Laissa ehdotetaan nimittäin lääkärintarkastusta täydennettäväksi mahdollisuudella tehdä huumausainetesti. Koska huumausaineiden käyttö on lisääntynyt yhteiskunnassa, myös puolustusvoimissa on entistä suurempi tarve selvittää asevelvollisen huumausaineen käyttö. Nykyisin asiasta ei ole säännöksiä laissa.
Muita muutoksia laissa olisivat aseettoman varusmiespalveluksen lyhentämisen mahdollistaminen ja aika merkittävänä myös se, että asevelvollisuuslain soveltamisalaa ehdotetaan täsmennettäväksi ja osin laajennettavaksi niin, että laissa voitaisiin säätää asevelvollisten määräämisestä myös tehtäviin, jotka eivät perustu yksinomaan maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä koskevaan perustuslain säännökseen. Muita tehtäviä olisivat muun muassa virka-aputehtävät. Laajennus koskisi hieman myös reserviläisiä. Uuden lain jälkeen myös reserviläisiä voitaisiin poikkeuksellisesti määrätä palvelukseen suuronnettomuustilanteissa tai muissa vakavissa tilanteissa. Haastattelussa olivat ainakin tyytyväisiä esitettyihin muutoksiin ja ainakin näin ensi kuulemalta ne kuulostivat järkeviltä ja ajanmukaisilta. Toivotaan siis laille myönteistä ja nopeaa käsittelyä.
Matkalla Helsinkiin ehdin vielä käydä muutaman puhelinkeskustelun Riihimäen tukijoiden kanssa. Tuki omalla seutukunnallamme näyttää olevan varsin vahvaa. Toivotaan, että kannatus realisoituu sitten jäsenäänestyksessäkin. Uusia tukijoita Riihimäeltä ilmoittautui myös ja yhteydenottoja oli tullut myös Riihimäen tukijoihin koskien ehdokkuuttani. Juuri näin toivoinkin tukiryhmäni toimivan. Parasta mainosta on nimittäin se, että ihmiset puhuvat omista kokemuksistaan toisille ja kertovat miten ovat minun kanssani työskennelleet. Jos sitä sitten vertaa erilaisiin mainoksiin niin tehokkuus on parempaa. Kiitos tästä aktiivisille tukiteamiläisille.
Helsingistä sitten tulin kotiin ja kävin illalla vielä mökillä lisäämässä pikkulinnuille kevätsyötävää. Tinttejä oli liikkeellä varsin mukavasti.
Nyt siis Kiirastorstai-ilta ja aika rauhoittua Pääsiäisen viettoon. Huomenna Pitkäperjantaina vanhempani kutsuivat Sadun ja minut lounaalle ja pääsiäinen mennee tässä aivan kotinurkissa. Lupasin kyllä yhden työasian käydä hoitamassa myös viikonlopunkin aikana, mutta se vie aikaa vain tunnin pari.
Nyt iltapalaa ja sitten nukkumaan.