Keskustelu asuntojen korkovähennysoikeuden poistamisesta on minusta ajautunut hieman väärille urille. Korkovähennys on toiminut erinomaisena kannustimena nuorille perheellisille oman kodin hankinnassa ja olisi kova isku jo tästä kerta rysäyksellä luovuttaisiin eikä menetystä kompensoitaisi millään tavalla. Itse en siis nosta ensimmäisenä kättä ylös tukeakseni vähennysoikeuden poistoa. Mutta kun realisti on niin varmasti tämäkin asia joudutaan läpikäymään huolella kun verotuksen kokonaisuudistus toteutetaan ja asuntoministeri Jan Vapaavuoren pohtimat ”maltilliset muutokset” voivat olla todennäköisiä ja ehkä perusteltujakin.
Mutta kyllä ongelmat nousevat aivan jostain muualta. Me tarvitsemme lisää asuntotuotantoa kasvaviin keskuksiin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Liian vähäinen rakentaminen on siirtänyt kysynnän asuntojen hintoihin ja sitä kautta lainat ovat kasvaneet usein kohtuuttoman suuriksi. Jopa joissain tilanteissa vaarallisiksi. Korot eivät tule olemaan näin alhaalla ikuisesti ja ei ehkä edes pitkäänkään ja tässä piilee monen perheen ja kodin uhka. Varmasti on syytä miettiä jokaisen, että onko yli 400 000 euron ja jopa lähes miljoonan euron lainat sellaisia että niitä pitäisi ottaa kontolle maksettavaksi palkkatuloilla.
Tuoreimpien Suomen Pankin tilastojen mukaan maamme kotitaloudet nostivat nyt tämän vuoden 2010 kesäkuussa jopa neljänneksen enemmän asuntolainoja kuin vuotta aiemmon. Kesäkuussa otettiin siis 1,9 miljardia euroa uutta asuntolainaa ja se on 100 miljoonaa euroa enemmän kuin toukokuussa ja 400 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Korkotaso on kuitenkin edelleen varsin alhainen. Uusien asuntolainojen keskikorko on nyt 1,9 prosenttia kun se toukokuussa oli vain 3 prosentin sadasosaa pienempi. Asuntolainakannan keskikorko pysyi toukokuisella tasolla 1,92 prosentissa. Kokonaisuutena rahalaitosten kotitalouksillemme myöntämien asuntolainojen kanta oli kaikkiaan 74,2 miljardia euroa kesäkuun lopussa.
On hyvä, että tähän kotitalouksien velkaantumiseen nyt kiinnitetään erityistä huomiota. On paikallaan varmasti itsekunkin miettiä sitä miten oma talous ja perheen talous kestää koronmuutokset. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kannustikin Euroopan pankkien tapaan myös meitä asuntovelallisia tekemään ns. stressitestit. Selvittää siis onko omilla tuloilla mahdollista kantaa myös lainan tuomat rasitteet jos korkotaso noussee esimerkiksi 6 prosenttiin.
Toki itse toivon myös pankeilta terveempää kilpailua alati kovenevalla kentällä. On varmasti totta, että tällä hetkellä osa pankeistamme tarjoaa keskinäisessä kilpailussa lainoja liian heppoisin vakuuksin ja liian alhaisin koroin. Voi kysyä onko tällainen kilpailu tervettä ja edes reilua. Toivotaan, että järki voittaa tälläkin pelikentällä. Urheilussakin harmaa-alue on vähintäänkin kyseenalaista peliä.
….
Tänään päivä jälleen Lopella, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Nyt aamusta kuitenkin pari tuntia metsätöiden pariin ja sitten liikkeelle. Aamusta hyvä ahkeroida raivaussahan kanssa.
….
Kello 21.56 ja juuri Hämeenlinnasta kotiin. Ilta siis päivän juttujen jälkeen Hämeen Kokoomuksen piirihallituksessa. 90. toimintavuotemme on edennyt hienosti ja juhlatkin jo lähestyvät kovaa vauhtia. Vanajanlinna on varattu koko päiväksi ensin syysjärjestöseminaariamme varten ja sitten illalla 90-vuotisjuhlia varten. Juhlapuhujaksi illaksi saapuu opetusministerimme Henna Virkkunen ja seminaarinkin ohjelmasta on tulossa erittäinkin mielenkiintoinen. Kokoomuslaiset siis tervetuloa mukaan ja paikat kannattaa varata heti. Tässä suora linkki ilmoittautumissivulle http://www.hameenkokoomus.fi/toiminta/hameen-kokoomus-90v/. Paikkoja rajoitetusti eli kannattaa toimia asap.
Samalla teimme päätöksiä myös aivan uudenlaisista jutuista Hämeessä. Niistä kuulette syksymmällä lisää ja tulee näkymään ja kuulumaan 🙂 Ja tänään myös piirihallitus päätti, että eduskuntavaalien ehdokaslistaamme täydennetään syyskuun lopussa. Ehdokasvalintaa johtava työryhmä esitti kuukauden jatkoaikaa työlle ja sen myös piirihallitus antoi. Todettakoon nyt täälläkin, että kyseisen asian kohdalla olin itse poissa kokouksesta jäävinä. En ole halunnut itse osallistua ehdokasasettelun koukeroihin puolueemme linjan mukaisesti kun itse olen myös näillä näkymin ehdokkaaksi lähdössä ensi keväänkin vaaleissa. Toivotaan, että ehdokaslistan kolme avointa paikkaa saadaan täytettyä hyvillä ehdokkailla ja pääsemme syyskuussa tsemppaamaan täydellä rintamalla kohti kevään 2011 vaaleja.
Tänään kokoomusopiskelijat ottivat myös kantaa opintotuen uudistamiseen ja totesivat samalla, että he eivät kannata opintotuen sitomista indeksiin. Heillä perusteluna tuttu pelko, että indeksiin sitominen tarkoittaisi samalla stoppia myös opintotuen muulle kehittämiselle ja myös muille tasokorotuksille joita varmasti senkin jälkeen tulevaisuudessa tarvittaisiin. Itse Osaamisen ja sivistyksen -verkostomme puheenjohtajana vastasin opiskelijoillemme julkisesti, että huoli on aiheellinen vain jos kokoomus ei ole seuraavassa hallituksessa. On nimittäin tosiasia sekin, että opintorahaa on viimeisen 20 vuoden aikana korotettu aina vain silloin kun kokoomus on ollut hallituksessa. Arvovalinta sekin suuntaa ja toiseenkin. Olen siis vakuuttunut, että opiskelijamyönteinen linja jatkuu maamme politiikassa myös ensi vaalikaudella jos ja kun kokoomuskin jatkaa maamme hallituksessa. Toisenlaisestikin opiskelijoiden asioihin suhtautua puolueita maastamme löytyy. Jos vaikka katsoo miten SDP viime vaalikaudella suhtautui opintorahan korotus vaatimuksiin ja toimi mm. myös eduskunnan äänestyksissä ko. asiassa. Arvovalintoja.
Mutta nyt kello jo Kymmenen Uutisten verran. Ne seuraavaksi ja sitten iltapalaa ja nukkumaan. Huomenna mielenkiintoinen päivä.