Juuri hetki sitten saimme vahvistuksen sille, että Timo Soinista ja perussuomalaista ei ole todellisiksi vastuunkantajiksi. Soini ilmoitti, että he eivät lähde hallitukseen. Näin ne palaset loksahtavat paikalleen.
Ymmärrän hyvin Timo Soinin ratkaisun. Tuon heidän vaalikampanjan ja vahvan populismin jälkeen on lähes mahdotonta löytää sellaista mallia jossa aidosti voisi kaiken lupaamansa hoitaa tai edes viidenosaa siitä. Ymmärrän siis hyvin Soinin ratkaisun. Jokainen tyylillään. Mitä tämä sitten jatkossa tarkoittaa. Sen aika näyttää.
Mutta se on totta, että nyt Suomessa tarvitaan vastuunkantajia ja tekijöitä ja arvostan todella sitä, että niin keskustassa kuin vihreissäkin mietitään nyt tilannetta uudestaan. Vaalit olivat poikkeuksellisesti ja niin oli vaalituloskin ja myös tulevaisuutemme. Vastuullinen puolue näkee sen yli.
Mutta nyt jo aamu tehty töitä kovaa Helsingissä. Nuotit alkavat olla aikalailla selvät ja tästä jatketaan eteenpäin. Pidän teidät ajantasalla miten etenemme.
Nyt kuitenkin syömään ja sitten Tapio Korjuksen kanssa Valtion Liikuntaneuvoston kokoukseen.
…
Kello 16.35 ja juuri Valtion Liikuntaneuvoston kokouksesta pois. Tänään erittäin mielenkiintoinen ja laaja keskustelu urheilun tutkimuksesta ja myös urheilun ja liikunnan nykytilasta maassamme. UKK-Instituutin johtaja Tommi Vasankari kertoi laajasta liikunnan tutkimuksen yhteenvedosta ja aikalailla merkillepantavaa oli se, että pärjäämme hyvin liikunnanmäärässä noin 10 vuotiaina, mutta sitten 15 vuoden iässä liikunnan määrä romahtaa verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin puhumattakaan USA:sta ja Kanadasta. Miksi liikkuminen meillä romahtaa 15 vuotiaana?
Tutkimukset muuten osoittavat myös sen, että 90-luvun alussa liikunan määrässä ei ollut näin suuria eroja samanikäisten lasten ja nuorten välillä. Siitä sitten liikunnan ero on kasvanut koko ajan. Eriarvoistumista on siis tapahtunut tässäkin. Itse uskon, että osa syy on se, että monessa tapauksessa urheilusta on tullut monille perheille liian kallista. Koulujen kerhotoiminta oli 90-luvun laman jälkeen nollassa aina 2007 vuoteen asti kunnes Henna Virkkusen johdolla kerhotoiminta palautettiin kouluihin. Ja nyt neljässä vuodessa on syntynyt yli 20 000 koulukerhoa joista valtaosa on liikuntaa. Toivotaan, että se tasoittaa eroja osaltaan. Mutta varmasti on siis nähtävissä tässäkin tuloerojen kasvun vaikutus ja varmasti osaltaan sekin, että liikunnasta tulee usein aivan liian varhain tiukkaa urheilua. Minusta meidän pitäisi palauttaa murkkuikäisillekin se liikkumisen riemu ainaisen kilpailun sijaan. Ehkäpä seurat voisivat tarjota enemmän tätäkin nykyisen kilpaurheilun rinnalla. Mitäs mieltä olette?
Ja hei 10 vuodessa tällä vuosituhannella esimerkiksi diabeetikkojen sairaanhoidon kustannukset ovat nousseet 700milj nyt lähes 1,4miljardiin? Ennaltaehkäisyyn ei ole varaa mutta tätä ei kukaan ”kyseenalaista”. Miettikääpä tätäkin. Itseasiassa liikunnan puutteesta johtuvan diabeeteksen hoitoon meneen saman verran rahaa kuin kunnat käyttävät yhteensä liikuntaan vuodessa. Ehkäpä tässä kannattaisi tehdä suuri suunnan muutos.
…
Mutta päivän jytky oli perussuomalaisten pako hallitusvastuusta. Kukaan ei osannut odottaa, että Soini tekee tällaisen ratkaisun omaehtoisesti ja vapaaehtoisesti. Ja erikoisinta se, että neuvottelematta. Minusta hän petti tällä kerta rysäyksellä kaikki äänestäjänsä. Nyt yhden kysymyksen takia jää hoitamatta kaikki muut suuret vaalipuheet eläkeläisten taitetun indeksi korjaamisesta aselain purkamiseen ja jätevesilain kaatamiseksi. Tässä vain muutama esimerkki siitä mitä vaalikampanjoissaan perussuomalaiset kovaan ääneen lupasivat. Ne nyt siis heitettiin pesuveden mukana pois ja ei haluttukaan hoitaa. Ei niitä nimittäin oppositiosta hoideta. Hallituspaikka olisi ollut selviö ja sieltä ne olisi voinut hoitaa tai ainakin edes yrittää. Nyt ei Soini ja kumppanit edes yritä.
Mutta harvoin on niin paljon tullut helpottuneita viestejä sähköpostiin ja FB:n inboxiin kun nyt kuitenkin avoimuus ja vastuunkanto voitti. Ja kyllä EU:sta eroamista ja euron kaatamistakin valtaosa piti aivan älyvapaana tavoitteena. Se ei nyt saanut kuitenkaan kuin pienen kansamme osan tuen. Valtaosa kuitenkin arvostaa sitä ulkopolitiikkaa mitä maamme on pitkään tehnyt.
Nyt kuitenkin puhemies Ben Zyskowiczin kanssa muutamaan tilaisuuteen.